29.4.2013

Mummulla yökylässä, sekä Agikisoissa töissä :)

Viikonloppu oli varsin kiva ja erilainen kuin yleensä.

Perjantaina, nimittäin mentiin jerpan kanssa mummulaan yöksi. Äitikin oli hetken mummulla ennnekuin lähti. Sitten käytiin pieni lenkki ja saman tyylinen lenkki illallakin, koska ei tuolla sateessa viitsi kauaa olla, koska kastuu ja ei Jessekään tyksi kauheesti edes. Perjantai meni oikein hyvin, sitten esiteltiin mummulle meidän temppuja iltasella.

                                                    Autossa :)

Lauantaina aamulla kuuden pintaan heräsin ekan kerran, mutta nousin n. 40min päästä tein aamu toimet, käytin koiran ja sitten lähdinkin jo käveleen kentälle päin. Olin siis oman seuran agi kisoissa ''töissä'' keräämässä talkoopisteitä, ja aika nopeaan se aika meni. Ensin olin sillee ''apua'', mut khyl se toisella radalla alko sujuun se ihmisten ettiminen/huutaminen siihen lähdön läheisyyteen, kun olin se joka katto, et 1-3 koirakkoa on siinä valmiina + vein hihnan lähöstä maaliin. Sitten, kun kahdeltatoista pääsin pois vuorostani, niin kävin mummullani nopeesti vain syömessä ja menin Jerpan kans hillumaan sinne kentälle, kun tuosta on about 100m-200m matka sinne. Jessen käytökseen paikan päällä olin erittäin tyytyväinen ja ehkä jopa yllättänyt, se ei juurikaan vetänyt, nenä ei käynyt koko aikaa narttu koirien perään, tais se pari kertaa vetästä nartun perään. Ja saatiinhan me tokoiltua. Otin seuraamista, jääviä, luoksari ja sit kävin ''harkka'' radalla, missä oli 3 hyppyy ja kepit niin Jeren kans vähän, se pysy tosi hyvin hanskassa ja vähän alkuu haisteli kepeillä, mutta loppuun se meni tosi hyvin mm. välistä vedon ja kepit tosi hienosti, tosin hieman ois saanu olla intoa ja vauhtia enemmän.

Illalla käytiin joku 45min semmonen ihmetteli/haistelu lenksu, ensin ihmeteltiin muurahaisia, sitten sadetta, kun yhtä äkkii alko sataan, joka onneks kesti alle 5min, sitten kuvailin muutaman kuvan Jesseä keskellä kävelytietä, onneks kukaan mummeli ei tullut valittaan :D

Lenkilt :D

:)


Sunnuntaina sain nukkua hiukan pidempään, sitten söin ja kävin jonkun n. puolen tunnin aamulenkin Jessen kanssa, ja kävelin kentän kautta takaisin mummulle, ja olihan sinne jo tullu muutamia ehkk:n jäseniä kokoon muutamia telttoja jo sekä rataa/purkaan esteitä peräkärtrystä. Sitten vein koiran mummulle, ja menin taas agi kisoihin töihin ja kerään lisää yhden talkoo pisteen ja auttaan ''aamu toimissa'' eli rataan olin kokoomassa, ja sitten tein samaan työtä kuin lauantaina ja saman verran eli kolmen radan verran. Sitten menin mummulle syömään ja Jerpan kans taas 1,5h taas ihmetteleen, ei treenailtu mitään, koska Jereä ei oikein kiinnostanut, koska pääsi leikkiin n. 10kk bortsu nartun kans :) Sit kävin mummulla ja vaihdoin koiran Nelliin, kun iskä oli tullut mummulle ja sillä oli autossa Nelli mukana. Nelli oli oma höpsö itsensä. Koitin sen kans tehä tokoa, mut Nelli oli vähän ihmeissään, kun radalla oleva koira aina melkeinpä haukkui. Ja niin. Muutama tulikin kysymän Nellin ikää, olin sillain, et juu ens kuussa tulee 9v, niin kaikki luuli, että Nelli on korkeintaan 4 v :D No onhan Nelli aika pentumainen ja just semmonen '' leikki näykkijä'' jos sitä ärsyttää tarpeeks. Sitten, kun oltiin hetki oltu kentällä niin l'ähdettiin takaisin ja saman tien iskän kans sit iskälle.

Iskän luona harjasin, molemmat, ja leikkasin kynnet molemmilta, sitten saksin muutaman takun Nelliltä ja lopuks Nelli sai rustoluun palkaks, tai no annoin aluks sen jerelle, koska turha antaa sille omaa, kun se vaan hautaa sen ja murisis turhaan muille siitä. No sit Jesse jätti luun, ja tuli mun syliin, sit Nelli haki jeren luun, niin päätin pitää Jerpast kiinni, ettei tulis ränää, no sit päästin. No sit Jesse meni Nellin naamaan kiinni sillain '' tää on mun, mut ei murissu, vaan jahtas tyylillä'' sit Nelli alko juokseen karkuun Nelliä, ja Jerppa peräs. Se oli huvittavaa kylläkin, kun Jesse meni peräs, koska halus luun, ja sit Nelli ''rähjäs'' syystä, kun se ei anna ''oikeeta'' luuta kennellekkään niin sit rähjäs takas, mut 5min jälkeen onneks ne jätti rauhaan toisensa.

Jesse tyksi olla häkis ;)

<3

Kaikki kuvat on puhelimesta joten laatu <3 :)
Mutta rakkaat lukijat koittakaa kestää ja jotain toive postaus ideoita voi kommata :)

27.4.2013

Toivomuksia ;)

Olen ajatellut jo pitkään tehdä tälläisen "toivomus listan", mitä tarttis ostaa näin kevään/kesän kunniaksi
 ja ehkä jotain sellaistakin, mikä ei ole 100% tärkeetä.

Mutta Siis Asiaan

1. Nimilaatta, on ollut jo kauan mielessä ja parikin kertaa oon ollut ihan sillain, että meen tilaan sen mustista&mirristä huomenna, mutta aina vaan on jäänyt. Ajattelin, että ''etupuolella lukis'' Jesse ja ''takapuolella'' mun puhelin numero ja ehkä oma nimeni. Oon aatellyt, että se ois sydämmen muotoinen, hopea, kullan tai punasen värinen, turkoosi ois kans tosi söde :D Jos nyt hakis kesäks sille, koska se on aika paljon iskällä ja mökill' vapaana.

kuvahausta :D Laatu....


2. Pelastusliivit, halusisin kokeilla ensin, että auttaisko ne siihen, kun/jos Jesse ui niin siihen räpiköimiseen ja siihe ''kilpauinti tyylii'', koska jos se auttais niin omat liivit ois sit tosi kätevät. Mutta nyt ois tarkotus nää ostaa tän kesän aikana.

Itseasiassa oon kyyläilly netistä aika paljon nyt hinto, malleja yms. Ja it oon vertaillut. Muutama liivi ois varmaan suhk. sopivan kokoisia.




3. Semonem kiva t-paita ois kiva tolle kesäks tai uus huivi. Meillähän on yksi huivi, väriltään mustavalkoinen pääkallojen kera. Mutta mitään T-paitaa ei ole ja siihen haluisin jonkun kivan tekstin englanniks :) Saas nähä tuleeko viel tän kesän aikana semmosta tänne :3       
                             

24.4.2013

Rahallisia ongelmia sekä pulmia

Nyt ois kiva olla ökyrikas, nyt keväällä/kesälle ois niin paljon rahan tarvetta itseeni sekä koiraan. Jostain on vaan luovuttava. Mutta senkun tietäis, mistä, kun kaikki on niin tärkeetä, mulle sekä koiralle :D Tai itse pidän ainakin tärkeänä.

Nyt ois kuvauttaminen n. 250e, toukokuussa ois ihan "kävelymatkan" päässä semmonen kimppatarkin tyylinen päivä, mutta katsotaanko mennäänkö sinne. Kuitenkin se pitäis nyt tänä tai ihan viimestään ens vuonna toi kuvauttaa aksan takia sekä itse haluan tietää minkälainen luusto Jerpall on.  Kuvauttaa siis aijon ainakin selän+lonkat+kyynäreet+polvet sitten ehkä samaan aikaan tai myöhemmin silmät+olat+sirutus.

Sitten toukokuun lopussa alkais kuuden kerran agi kurssi, missä ois tarkotuksena kontakteja hioa ja sitten ne saada sujuun radalla, mietin vaan onko järkevää maksaa 90e kuudesta kerrasta ja sitä mietin myös jaksaako Jeremia kahet tunnin treenit viikossa, kuuden viikon ajan?



Ja sitten pitäs varmaan touko-heinäkuun välissä viedä Jerppa hierojalle, kun olen päättänyt, että 3-4 kertaa vuodessa on ihan hyvä sille, jos/kun ei jumeja ole, ja ei vielä ainakaan oo ollut yhtään :) josta oon erittäin iloinen. Jos menis tasavälein niin Tammikuussa,Toukokuussa,Syys-Lokakuussa. Mutta tänä keväänä se menee varmaan kesä tai heinäkuulle.

Sitten itselle tarvis hankkia uus mopo, kun kortinkin saan toivottavasti, ja tietty se mopokortti. Sit isompi kameralaukku, uus mopo kypärä + lasit. Noi nyt ainakin.

Eli jotain 2500e ois kiva nyt saada, mut aika varmasti ainakin kamera laukku jää pois, sit sirutus siirtyy sinne vasta, kun ajattelin alkaa kisaan, eli ens vuoteen?, sit varmaan toi hieronta siirtyy vähän, ja toi agi kurssikin ehkä..

22.4.2013

Ensimmäiset tokomöllit!

Elikkäs tänään oli seuran oman toko möllit, jonne lähdin ihan harjoittelu mielessä, kun kiva kuitenkin aloittaa oman seuran mölleissä ja sisällä. Eikä niinku esim. kuukauden päästä ulkona, ja vieressä mätsäri. :D
No alkuun voisin sanoa, että petyin erittäin paljon paikalla oloon sekä seuraaminen taluttimetta sekä liikkeestä seis. Ennen noi kaikki meni tosin hyvin paitsi ehkä liikkeestä seis. 

Mutta siis paikalla olossa meillä oli viel'ä helpotettu, 1min ja hihnan pituudella, kun kaikki muut oli narttuja, tai ehkä yks uros Jessen lisäks. Mutta siis paikka makuussa, ite söhläsin eka. Sit koira meni maahan oli about 10s, sit nousi, haistelimaata, sit tuli hyppiin mua vasten sit meni takas maate, kun mulkkasin sitä murhaavasti :D Ihmettelin, että saatiin 5½ pinnaa, luulin jotain 0.
Sitten yksilöarvostelussa yllätyin miten hyvin käännökset ja pysähtymiset meni molemmissa seuraamisissa. Mut sit täyskäännökset meni päin peppua. Ja sit yhdessä kulmassa toi ei meinannut millään lähtee seuraan, ja sama syy oli liikkeest seis, kun sielt' just lähettiin, kun siellä oli joku haju nyt, kun varmaan kolme koiraa haisteli siellä tosi tarkkaan sitä maata. Itse yllätyin, kun toi vaan muutaman kerran meni nenu maassa liikkeessä. Sit yllätyin todella positiivisesti luoksetulosta. Kuulemma puol pinnaa meni siitä, kun pikkusen osui koiraa jalkaan, kun koitin sillä saada sen huomion muhun (perusasentoon). Ja liikkeest maahan niin pysähty heti, mutta meni kuulemma vasta sitten alas, kun itse melkein käännyin sitä kohti. Mutta tavote saavuttettu, eli tavote mulla oli tonne mentäessä, ettei yhtään 0 ja yks 9. Ja tulihan sieltä kaks ysiä. Mutta ainakin jäävissä, paikalla olossa ja seuruussa olis saanut pisteitä tulla enemmän, koska tiedän, että Jesse osaa vaikak juuri jäävät on meidän heikkous. Pisteitä tuli yht. 135,5, eli ALO3, alle kuukauden päästä varmaan mölleileen, jomman, kumman kanssa. Täytyy katsoa nyt :D


                                          '' Palkinnot ''

18.4.2013

Toivepostaus; Lenkkireittimme osa 1

Nyt kerron lenkkireiteistämme, jotka sijaitsevat Hämeenlinnassa.

Rantalenkki on suosittu ja yleinen lenkkireitti, jota käyttää mm. kävelijät, pyöräilijät, koiran ulkoiluttajat.
Lenkki on pituudeltaan n. 8km ja lenkki kiertää Vanajaveden rantaa koko matkan ajan, eli on todella
mahtavat maisemat koko lenkin ajan. Itse tykkää tästä reitistä paljon, mutta valitettavan harvoin lenkkeilen tätä reittiä, mutta mitä nyt muutamia kertoja oon mennyt tätä kävellen sekä pyörällä, pitäis varmaan ottaa ainakin kerran viikkoon tää reitti. <- Tavoite katotaanko millon täyttyy.
Myös tämän lenkin varrella on yksi ihan virallinen koiran uittopaikka ja on toinenkin missä monet uittavat koiria, mutta en tiedä onko tämä ns. virallinen uittopaikka. Sitten matkan varrella on kalastuslaituri,
missä kalamiehet kalastelee välillä, tosin aika harvoin on porukkaa tässä kohtaa paljoa. Ja monet käyttää tästäkin koiria uimassa jos ei ole kalastajia.
Sitten Hämeen linnakin on matkan viimeisellä kahden kilsan varrella :) Sitten voi matkan aikana käydä koirapuistossa, joka tekee lenkkiin about n. 300-500m mutkan, sitten keväällä/kesällä/syksyllä Hämeen linnan vieressä on semmoinen pikkukahvila auki, talvella se on kiinni tai ainakin on ollut.

                                               Hämeenlinnan Sairion rantaa, tän jälkeen tulee toi
                                                                    koiranuitto paikka suunnilleen

                                                    Hml virallinen koiran uittopaikka

Linnan takana/eessä oleva tie riippuu tuleeko vaiko meneekö tästä :D

Hämeen linna, sivussa tossa on kasarmia vähän

Jesse sorsajahdissa, tää on 6km paikkeilla missä on aina ihan sikana sorsia, ja tuossa oleva silta niin siitä mennään sitten sille '' Hämeen linnan puolelle''

                                           Opaste, jos tuossa lukee 6km niin se on väärin. Siin pitäs lukee 8km tai 9km

Aulangon lenkki on ns. samaa reittiä kuin rantalenkki, mutta lähtee eri suuntaan ja sit on lyhyempi sekä ei mennä koko aikaa rantaa pitkin. Lenkin pituus on n. 4km ihan tarkkaan lenkin pituutta en osaa sanoa. Eka mennään n. 1km mettäpolkua, sit ''ison tien yli'' ja rautatiesillan yli ja sen jälkeen sen ali, sitten vain kävellään kohti Rantasipi Aulangon kylpylää. Vähän ennen sitä käännytään ja kierretään semmonen pelto, ja sitten tullaan jo takas siihen sillalle.
Tossa pellolla ois tosi mahtavaa pitää koiraa vapaana, kun se on aika ''isohko'', mutta en luota vielä Jesseen niin paljoa, koska saattaa lähteä jonkun koiran luo, ihmisen luo en usko sen menevän, mutta esim. Nelliä uskaltaisin pitää siinä vapaana, kun kuitenkin siinä menee lenkkeilijöitä kera koirineen yms, ja toisella puolen peltoa on se kävelytie ja sen vieressä aika vilkasliikenteinen tie. Tää on varmaan meidän yleisin lenkki reitti, muistan, kun syksyllä kävin joka toinen päivä 2 viikon ajan hölkkäämässä tuolla jonkun 1km matkan, kun koulussa oli 1500m, mutta tätä mennään varmaan 2-5 kertaa viikossa. Yleinsä kävellen.

Silta, yli sitten näin kuvaa katsoen ruudusta niin vasemmalta näkyy ''reikä'' niin siitä tullaan tuon sillan ali


                                           Rantasipi hotelli Aulango :)

Valkoinen on peltoja, sit puiden ''kuvan tällä'' puolen on se kävely tie ja 
puiden toisella puolen menee se autotie.

Aulangon hotellilta päin otettu, eli kotio päin menossa, siis tää tie kävellään aulangolle päin sit joko samaa takaisin tai sitä ylempänä olevaa kuvan pitkin eli tien vieressä.

Jesse levähtää sillan kupeessa, tosin sitä ei kiinnostanut poseerata


''Metsälenkki'' on noin 1km pituinen lenkki, joka tekee ns. kehän yhden pienen metsätilkun ympärille ja tuossa pikku metässä voi pitää irti koiraa, jos on hallinnassa ja ei mee sinne just pitään vapaana, kun kaikki on päässy töistä ja koulusta sekä sit iltalenkkien aikaan. Eli 15-17 & 20-->. Itse käyn melki kerran kaks viikossa tuolla pitämässä Jessee vapaana, mutta tuo lenkki mennään varmaan melki joka päivä. Se on semmonen hyvä pissatuslenkki ja voi huolletta mennä flexi pitkänä, kun melki ikinä ei tuu ketään vastaan. Sit saatetaan loppumatkasta, mennä yhteen puistoon treenaileen tokoa, kun todella harvoin siellä on ketään, mutta siellä pikku tokottamiset ja sit sen jälkeen yleensä kotio.


Tää on se metsälenkin pääpolku, mikä kiertää koko lenkin.
Yhdestä kohtaa lähtee tämmönen ''iso'' sivupolku ja sit varmaan miljoonia pikku 
polkuja  alaspäin täältä mäenpäältä.

Anteeks ku kesti, mut tässä nyt tää ois, kommenttia saa heittää muutkin kuin Anni & Riikka ;)
Toinen osa tulee varmaan kesäkuussa, koska iskällä kaikki lenkki reitimme on ihan kuraisia niin en viitsi kuvailla niitä koska ne on mun mielestä kauhean likaisen ja tyhmän/tylsän näköisiä joten odotan hiukan parempia säitä.

17.4.2013

Käytiin vähä epistelemässä seuran omissa epiksissä :)

Tänään oli periaatteessa meidän kolmanne epikset, mutta seuran sisäisenä vasta toiset.
Tavoitteena oli suorittaa rata ilman haisteluja, koska se on suurin ongelma ehkä aan lisäksi. Tosin tänään se teki ehkä maailman parhaimman aan, oikeasti se teki sen niin hienosti ja jäi viel odottaan sinne!



Mutta itse rataan. Rata oli itsessään ainakin minun mielestä aika helppo, eikä itselläni ollut pahimpia ohjaus juttuja pakko käyttää/ohjaus virheitä. Koska Aan jälkeen mentiin putkeen (2-3) niin pystyin hidastaan/varmisteleen aata aika paljon, samoin kepeillä varmistelin (7), mutta tosin toiseks viimesessä välissä se alko unelmoimaan ja katto kattoa :D? Sit Jessen putkeen meno (12) oli kans sillain ''meenkö vaiko enkö mee'', mutta hyvin meni loppujen lopuksi. Ainoo mitä oisin toivonut niin lisään vauhtia. Ja muuten nenä ei mennyt, kun Aan (2-3) ja putken välissä nopeeta maassa ja sit kepeillä.... Mutta muuten oon erittäin tyytyväinen meidän suoritukseen. Ja ainoa vitonen tuli siis kepeiltä, johon oon tosi ylpee, kun ekoissa tuli virhepisteitä yht. 60 + aikasakkoo n. 25s, toisissa epiksissä tuli virhepisteitä 30 ja aikasakkoo vain 0,12 ja nyt tuli virhepisteitä vain 5 ja aikasakkoo n. 15s, huomaa, että toisissa parantu molemmat aika paljon ja kolmannissa virheet jäi TODELLA pieniksi.


 Palkinnoiksi saatiin iso kroko luu, 2x purutikkua
+ laku


                               ''Palkintona'' termosmuki

                               5vp + aikasakkoo 15.5s

Mutta tällä meidän ''hienolla sekä osaavalla'' suorituksella yllettiin silti, silti 1. sijalle, en voinut muuta sanoa kuin Wautsi :D Ja nyt ois sitten 3 viikkoa taukoa, tosin 1 viikko väkerretään tokoa, ja ens viikon maanantaina tokonmölleihin saas nähä kuin käy, oon tyytyväinen jos kaikki liikkeet mitä tehdään saadaan loppuun asti ilman kauheita haisteluita, kontaktia mahd. paljon ja jos edes yksi 8 tulis niin oisin happy ;)

15.4.2013

Viikko vierähti jo


Jesse 2v 3vk/n.30cm/n. 8kg                                          Aivan ihanat kelit ;)

Tiistaina oli aksatreenit, ''rata'' oli toisaalta haastava, mutta hauska, kun piti eka mennä normaalisti rata, sitten ilman käsiä eli pelkän äänen ja vartalon avulla ja sit loppuun viel ilman ääntä :D Yllätyin miten hyvin Jesse meni siihen, kun en näyttänyt käsillä yhtään ja toi vika meni nyt silleen nenu maassa.

Jota kuinkin tuolta se näytti, mutta siis esim. 1-3 esteet hakee ihan paikkaa, et en oo hyvä piirtään rataa :D
Mutta vaikein kohta oli tossa 2-3, ja oikeestaan muuten oli aika helppo rata, jopa kepit meni hyvin ja haki keppeihin hyvin, ainoo mitä ois voinu parantaa niin niihin lissöö nopeutta. Mutta jos ensi viikon tiistaina hiukan paremmin sitten epiksissä. Oikeastaan mietin uskaltaisko ton ilmottaa huuhtikuun lopussa oleviin kisoihin, mutta tuon perusteella en ja sit kun viel pitäs siruttaa ennen sitä ja hakee silloin kisakirja :)



Fiksuja sorsia :D?

Torstaina treffailtiin vanhaa tuttua Sakua, kun se oli meinaan kaverilla hoidossa. Jesse oli ihan innoissaan, kun ne on nähny viimeks varmaan joku 6kk? sitten ja kyllä sitä vauhtia sekä iloa riitti, kun ne pääsi n. 30min juokseen kentälle vapaana :D Sen jälkeen joku 30min lenkki vaan. Oikein kivaa oli Jessellä ja minulla. Joskus jälleen uudestaan.

                                                               Ensi hetket :D
Viiuuh

                                      
                                                                       ;)

Perjantaina käytiin ensimmäinen pyörälenkki tänä vuonna, ja hyvin tuo osas, matkaa tuli joku 1,5km, mutta tää kuukausi mennää noilla alle 2,5km pyörälenkeillä vielä ainakin. Puolessa välissä jätin pyörän siwan eteen ja kävin n. 1km lenkin kaverin kanssa.

 
                                       
                                       
                                     


Lauataina piti olla treenit, mutta melkein kaikki peru huonon sään vuoksi. Mutta sisälle sitten tehtiin vähän tokoa, ja temppuja. Illemmalla kävin vielä reilun 2h lenkin, josta joku 30min oltiin koirapuistossa, tosin ihan yksin, toisaalta oli niin kurja ilma niin en yhtään ihmettele, että ketään ei ollut siellä. :D

                                         
                        Aika kivasti tuo tulee tohon eteen, siihen nähden ettei olla paljoo treenailtu sitä :)

Sunnuntaina kävästiin mätsärissä ja oikeastaan ne olivat tän vuoden ensimmäiset mätsärit, mitään ihmeellisiä tavotteita ei ollut, kunhan koira käyttäytys ja sais vähä tokoakin häiriössä treenattua. Ja koiriakin tais olla ainakin sen 30 kpl, elikkäs nauha kehässä joku 15kpl. Jesse meni yllättävän hyvin ekan kehän, meitä vastassa oli toy tai kääpiö villakoira, joka oli oikeasti TODELLA UPEA, liikkeetkin suju siltä hyvin. Saatiin sininen, mutta se ei haitannut yhtään, koska Jesse ravas tosi upeesti ja anto tosi hyvin tuomarin tutkia pöydällä  itseänsä. Nauhakehä oli kans tosi outo :D Hädin tuskin ehdin asetteleen kunnolla, kun tuomari valitti 4 parasta jatkoon, joten ei päästy jatkoon. Ihmettelin sitä, kun ei antanut aikaa mm. asettaa koiraa tai edes juoksuttanut kertaa tai paria ympäri. Toisaalta olen erittäin pettynyt tähän nauhakehä osuuteen.

 
Perusasentoa                                                                       Luoksetuloa ;)

Mätsärin jälkeen noin 1h sai koira hengähtää, ennenkuin lähdin kaverin ja tietty koirien (Arttu bc & Jessen) kanssa kuvaan yhdelle '' levähdyspaikalle/nuotiopaikalle'' Siellä sitten kaveri kuvas, kun treenailin vuoron perään niitä. Jessen kans tein seuraamista, jääviä ja ne onnistu aika hyvin. Sitten eteen tuloa, luoksetuloa, ja sit jtn temppuja :D

  
Tältä meidän seuraaminen näyttää                                Arttu lähettää paljon haleja ja pusuja kaikille ;)

Ainiin viikon päästä meidän ensimmäiset möllitokot ja huomenna toiset epikset :)

7.4.2013

Kulunuttua viikkoa.....

Pitkään mietin milloin pesen tuon koiran (Jessen), että ennen kesää vai kesällä vasta järvessä, mutta pesin sen keskiviikkona illalla. Yllättävän hyvin tuo oli paikalla, kun kastelin sen suihkussa ja pesin shampoolla. Kokeiltiin ekan kerran turkinkuivausta ja aika hyvin sekin meni. Loppuun vielä harjaus ja tähän koko hommaan tais mennä korkeintaan 1h.

Torstaina vai perjantaina käytiin kaverin kans joku 5km remmilenkki, ja kuvailtiin samalla. Itse kuvasin lenkkireitti postaukseen muutamia kuvia :D + vähän muuta. Ja oikeestaan muuta ei tapahtunutkaan sitten silloin.

Jesse noutaa :D

Eilisen vietin E-hkk:n järjestämisissä Agisähly kisoissa ja ite osallistuin jopa pelaan. Aika hyvin pärjättiin kun 5kpl oli nuoria ja joku 10kpl aikuisia pelaamassa ja lopulta oltiin pronssi ottelussa ja voitettiin se, eli voitettiin Pronssii<3 Oikeastaan todella kiva päivä, mutta olinkin illalla erittäin väsynyt ja onneksi mutsi hoiti Jerppaa.

Nellillä pallo & Jessellä lumen puhdistus turkista

Tänään käytin pienen aamulenkin ja lähdin kirkkoon kerään ne viimeset merkinnät riparia varten ja sieltä kun tulin kotiin ehdin syödä ja olla ehkä sen 20-30min, kun lähdin R & Artun (bc) kanssa reilun tunnin lenkille. Hetken ne sai vapaasti juosta sit hetken, että eka toinen haki lelua ja toinen hihnassa ja sama toisinpäin :) Oikein kivasti tuo kuunteli ylpeä saa olla <3 Seuraava postaus varmaan tulee Agista ja Mätsäri reissusta ens sunnuntaina, koska hiukan bloggaus into näyttää kadonneen...


:D


3.4.2013

Toivepostaus: Nellin & Jessen ruokinnasta?

Ajattelin myös kirjoitella hiukan, mitä meillä syödään ja miten.

Ruokamäärät/Kuivamuona

Jesse saa kaksi kertaa päivässä ruuan, aamuin ja illoin, mutta Nelli saa vain illalla.
Nelli saa n. 6dl /500g, jos saa napua niin 6dl, jos esim. puuroa ja lihaa sekaisin niin suurinpiirtein 500g, mutta esim. jos ollaan lenkkeilty tavallista enemmän ja hangessa rämmitty niin silloin saa vähän enemmän. Jesse syö n. 100g aamulla ja illalla 150g, jos saa pelkkiä napuja niin silloin saa 1,5dl-2,5dl/pvä tosin niitä se ei syö jos ei ole toista koiraa, koska ne ei ole sen herkkua... Tosiaan Jesse saa n. 250g vaikka oikeasti sen kokoisen pitäs saada n. 180g, mutta Jesse on lihotus kuurilla ja se ei oikeasti liho helposti :D

Mutta siis meillä Nelli syö pääsääntöisesti nappulaa, koska asuu isälläni ja hän ei oikein ymmärrä sitä, että miksi esim. tuon verran tuota lihaa, tuota lihaa taas tuon verran yms. Nappulana toimii Nellillä Friskies Senior, mutta itse haluaisin siirtyä joko  Hauhaun lammas-riisiin tai Hauhaun kana-riisiin, mikä on vielä tarkoittettu isoille koirille. Tai yksi vaihtoehto ois myös Jahti&Vahti, niistä eniten varmaan kiinnostais kokeilla J&V Kevyttä tai J&V kana-riisiä. Jesselle ei ole löydetty oikeastaan semmoista napua mitä söis kunnolla, mutta ollaan kokeiltu onea, pedigreetä, joseraa, hauhauta ja royal caninia, mikä on tuntunut nyt aika hyvältä, joten sillä mennään nyt ainakin. Eli Jesse syö Royal Caninin mini adulttia.





Nappulan lisäksi/sekaan

Lihaa, nyt ollaan kokeiltu sian jauhenlihaa, naudan jauhenlihaa, broilerin jauhenlihaa, kasvisseosta (kumpikaan ei syönyt), luumursketta, vielä ei olla sisäelimiä taikka kanaa syöty esim. broiskun siipiä. Ja sit ihan naudan rusto- ja putkiluita sit oon myös kokeillut niitä kanariisi-aterioita, lihariisi-aterioita ja olikohan joku muukin ateria? Itseasiassa pitäs pian käydä hakeen Pekan akvaariosta tai M&M tai sit vaan tilata Vauhti Raksulta, koska alkaa lihat olla loppuillaan. Ajattelin nyt itseasissa tilata mm. kanariisi aterian, jtn sian tai naudan mahaa, sydäntä, sit jotain jauhenlihoja ja sit broiskun siipiä varmaankin jauhettuna.



Mitä mieltä olitte tästä postauksesta, voi kommentoida =)