15.2.2016

Kuulumisia

Jälleen ollut hieman hiljaista, mutta siihen on hyvä syy (kerrankin), sillä viime viikolla olin itse ensin toissa viikon keskiviikosta perjantaihin laivalla ja sitten lauantaista sunnuntaihin kavereiden kanssa mökillä, jossa kaaduin niin pahasti, että tällä hetkellä kuljen kepeillä ja jalkakin käytiin viime maanantaina kuvaamassa onneksi ei murtumaa ollut. Todennäköisesti tällä viikolla pääsen jo eroon kepeistä. Jesse on ollut viime viikon lauantaista iskällä kaverina maalla, joten Jesse saanut juosta ja mennä oman mielensä mukaan.

Itse olinviikonlopuksi myös isälleni ja varmaankin sunnuntaina Jesse tuli kotiin, vaikka jalka on vähän kipeä. Jesse on kuulemma ollut ihan nätisti ollut ja nauttinut maalaiskoiran elämästä ja herkutellut raakaluun äärellä itseään. Jessen agitauko jatkuu siis ainakin ensi viikkoon hyvin todennäköisesti, sillä en puoli rampana viitsi alkaa mitään yrittää tekemään hallilla.
Viikonloppuna sain raahattua itseni pihalle keppien kanssa ja sain muutamia kivoja kuvia Jessestä ja sen leikeistä. Pakko myöntää, että on mukavaa, että Jesse osaa yksin leikkiä eli juosta ja revitellä lelun kanssa yksinään. Riittää, että heittää pallon sille ja sitten pystyy ottaan kuvia, kun Jesse juoksee ympäri pihaa vain. Jesse näytti niin onnelliselta, kun sai telmiä ja olla vapaana. Varmastihan se on mukavempaa kuin narussa ja itselläni pieni unelma sittenkun opiskelut on opiskeltu, että voisin muuttaa maalle takaisin, sillä siellä on mukava käydä lenkit pelloilla tai metsässä ja muutenkin jotenkin oon enemmän maalais ihminen kuin kaupunkilainen.




2.2.2016

Metsälenkki tutulla porukalla sekä treenit





Viime viikon perjantaina (29.1) lähdin heti koulusta päästyäni bussilla Idänpäähän, josta suunnattiin jälleen kerran Aulangon metsiin porukalla juoksuttaan koiria. Tällä kertaa menossa oli mukana
meidän lisäksi Jenni&Yatsi-belgi sekä Jassu&Jehu-Am.Akita+Hile ja Demi-belgit. Koirat tuli hyvin juttuun ja aikaa meillä kului melkein 2h, joten ihan mukava lenkki tuli heitettyä, sekä oiva tapa aloittaa viikonloppu! Kiitos seurasta vielä Jenni & Jassu :)

Kokoonpano: Jesse, Jehu, Demi, Hile &Yatsi :)

Sunnuntaina lähdettiin pitkästä aikaa treenailemaan Jessen kanssa, sillä pakkaset verotti myös meidän ulkotreenejä. Treenailtiin sellaisessa katoksessa, missä ei ollut jäätä tai lunta. Treenin tehokohdat oli istu-maahan vaihdot, sillä Jesse nousee esim. istumisesta seisoon ja sitten vasta maaten tai maasta pitäisi nousta istuun niin Jesse ei voi nostaa vain etupäätää ylös vaan pakko sitä takapäätäkin korjata.
Loppukohden alkoi toimimaan nää vaihdot.

Otettiin 2x paikallamakuu.
1. Paikalla olo sujui kohtalaisesti, Jesse ei mennyt ensimmäisellä maahan ja sitten muiden käskyttäessä maahan koiria Jesse nousi takaisin ylös. Sekä ennakoi lopuksi perusasentoon. Itse paikalla olo meni hyvin, ei levotonta ja ei myöskään pää kääntyillyt kauheasti. Palkkasin 45s kohdalla ja sen jälkeen 30s jälkeen loppu eli yhteensä noin 1min 15s.

2. Paikalla olo meni paljon paremmin. Meni ekasta käskystä sivulla maahan ja jäi hyvin. Tälläkin kertoo oli rauhallinen makuu sekä palkkasin Jessen n. 45s kohdalla ja sitten heti perään n. 15s jälkeen eli toinen oli noin 1 minuutin paikkis. Lopussa Jesse EI ennakoinut, joten olin erittäin tyytyväinen tähän paikkikseen.

Tehtiin vähän perusasentotreeniä sekä lyhyttä seuruuta. Perusasentoon tulee nopeasti ja vikkelästi, joskus saattaa mennä vinoon, mutta yleensä Jessen perusasento on erittäin suora. Seuruu meni myös ihan kivasti, ei jätättänyt tai ollut laiskaa.

Tehtiin pari luoksetuloa ja ne meni ihan ok, vauhtia saisi olla enemmän, mutta voi olla, että jää/lumi hidasti vauhtia jonkun verran tällä kertaa. Sillä lavan viereinen kenttä oli aivan peilijäässä.



                                                      4v 11kk/n. 30cm/n. 9,5kg

Jesse paino on sahaillut nyt leikkauksen jälkeen eli tässä noin 1,5v ajan tässä 9kg-9,5kg välillä. Ruokaa on vähennetty ihan minimaaliin, sillä ennen leikkausta Jesse syö todella paljon verrattuna mitä moni koira. Ennen leikkausta se söi n. 200g/pvä nyt se syö 100g/pvä. En tiedä uskaltaako tosta kauheesti laskea enään tuota ruokamäärää. Keskimäärin Jesse saa puolet lihaa ja puolet nappulaa.
Liikunta ei ole näiden vuosien aikana muuttunut mihinkään päin, että ei ole kasvanut tai vähentynyt. Jesselle sellainen ihanne paino varmaan olisi n. 8,5kg paikkeilla eli noin kilo on sillä mielestäni ylimääräistä.

Lukijat voitte antaa kommenttia näyttääkö Jesse paksulta tms. Mielestäni tosta keskivartalo-alueelta näyttää, mutta taas takapäästä ei. Pitänee kehitellä meille molemmille kesäkuntoon 2016 - treeni, itse tosin olen jo aloittanut sen ja tulostakin tullut :)