31.1.2014

Hölläillein mentiin viime viikonloppu

Viikonloppu meni Jessen osalta vain hölläillein. Viikonloppuun kuului pallon kanssa pelaamista, lenkkeilyä hihnassa/vapaana sekä riehumista ja Nellin viikonloppuun kuului kaikki samat sekä vielä treenaus. N oli liekessä, kun tajus, että saa tehdä vähän töitä. Into piukeena treenailtiin seuruuta, paikalla oloa, luoksaria sekä kaikki mahdolliset temput. Onhan Nelli mahtavasti petrannu/kehittynnyt seuruussa vrt vuosi tai pari takaperin. Ehkä me tänä kesänä saatetaan mennä vähän hauskuuttaan yleisöä möllitokoihin (:

Jessen kanssa pitäs se nopea maahan meno, hioa liikkeestä maahan -liikkeeseen.sekä hyppy niin oltais jälleen mölleihin valmiita. Yhdet möllit ois Nokialla joskus huuhtikuun lopulla, jonne saatetaan olla menossa.

Mutta oikeastaan näin meidän viikonloppu kului... Ja nyt N alkoi saamaan clucosaminia (nivel ravinnetta), poron lihaa koirat sai lauantaina maistella sekä lampaan lihaa. N söi hyvin, J nirsoili ja söi 1/3 vain molemmista annoksistaan...


Ja ainiin käytiinhän me keskiviikkona n. 2h lenkillä josta n. 1h 15min kului riehuessa koirakaverien kanssa koirapuistossa. Kavereina Jessellä oli skp-Säde (n), Belgi-nartut Demi ja Diana. Sekä puistossa kävi nopeasti aussi ja hysku koiruudet.

Ja 4.3 on meille suuri päivä myöskin, siitä tietoa sitten vasta silloin :)

Viikonloppuna yritetään saada aikaseks vaikka mitä. Suunnitelmis ois tokoa, sekä agia jos saan kyydin Pekolaan treenaileen sekä käydä ENSIMMÄISEN kerran koko meidän yhteisen taipaleen aikana käydä kokoileen koirahiihtoa. Viime viikko mentiin hölläillen ja tää viikonloppu mennään vauhdikkaasti ja energisellä meiningillä toivottavasti ainakin!

30.1.2014

Tarkkailin miedän ulkoiluja kahden viikon ajan

Tarkkailin meidän ulkoiluja kahden viikon ajan. Normeja arkiviikkoja eli ei lomaviikkoja ja molemmat viikot olin äitillä eli ei edes ''paikka'' vaihtunut.

13.1 Maanantai
Aamulla 15min pissalenkki (klo 7.45-8.00)
Päivällä 35min pissalenkki (klo 14.45-15.20)
''Toinen'' päivälenkki 1,5h (klo 17.50-19.20 )
Iltalenkki 10min (klo 20.50-21.00)
Yht. 2,5h

14.1 Tiistai 
Aamulla 15min pissalenkki (06.45-07.00)
Päivällä n.30min lenkki (Mutsin miesystävä käytti) (n. 14 pintaan)
''Toinen'' päivälenkki vain 15min pissalenkki (16.50-17.05)
Illalla 35min iltalenkki (21.00-21.35
Yht. n. 1,5h

15.1 Keskiviikko
Aamulla 15min pissalenkki (06.40-06.55)
Päivällä 1h lenkki (Mutsin miesystävä käytti (n.13)
'' Toinen'' päivälenkki 15min (mutsi käytti) (n. 17)
'' Alku illasta kävin 30min pikalenkin (n. 18.10-18.40)
Illalla käytiin vielä 15min (n.21-21.15)
Yht. 2h 15min

16.1 Torstai
Aamulla 15min pissalenkki (06.45-7.00)
Päivällä 20min pissalenkki (n.14.30-14.50)
''Toinen'' päivälenkki 15min(19.00-19.15)
Illalla 20min (21.00-21.20)
Yht. Vain 1h 15min + 15minan riekkumiset sisällä ja pientä aivotyötä

17.1 Perjantai
Aamulla 15min pissalenkki (06.35-06.50)
Päivällä 25min lenkki + 20-25min agitreenit sen jälkeen 25min lenkki (14.15-15.40) sisältää ajomatkat
"Toinen" päivä pisulenkki 10min (17.30-17.40) + 10min leikkituokio
Illalla pissalenkki 20min (00.20-00.40)
yht. n. 1,5h + 30-35min treeniä/leikkiä

18. 1 Lauantai
- Aamulla 15min aamupissareissu (10.30-10.45)
- Päivälenkki 30min, 15min sai juosta vapaana (15.00-15.30)
- Iltalenkki 15min iltapissa (21.30-21.45)
Yht. 1h

19.1 Sunnuntai
- Aamulla 15min (08.05-08.20)
- Päiväkului agilitykilpailuissa (9.00-14.30) startteja 2kpl sekä ulkoilua ennen ja jälkeen :)
- ''Toinen'' päiväpisulenkki 10min (17.50-18.00)
- Iltalenkki 25min (20.20-20.45)
Yht. 50min + agilitykilpailussa varmaan ulkoiltiin 40min noin

Keskimääräinen ulkoilu päivässä 2h 2min (Saman viikon ulkoilut laskettu yhteen ja jaettu seitsemällä)
------------


Toinen viikko

20.1 Maanantai
- Aamulla 15min pissalenkki (07.50-08.05)
- Päivälenkki 20min pissalenkki, jonka mutsi käytti (n. 15.00-15.20)
- Toinen ''päivälenkki'' 15min (18.00-18.15)
- Iltalenkki 15min (21.00-21,15)
Yht. 1h 5min

21.1 Tiistai
- Aamulla 15min pissalenkki
- Päivälenkki 1h (14.35-15.35)
-Pissatus 20min (18.00-18.20)
- Lämmittely/Jäähdyttely/Iltapissi/agiharkat (20.10-22.20)
Yht. kaikkiaan 3h 45min, tosin agissa on myö paljon odottelua.

22.1 Keskiviikko
- Aamulla 15min pissalenkki (06.45-07.00)
-Päivän pissilenkki 20min (mutsin mies ystävä käytti) (n.13.00-13.20)
- Toinen pissilenkki 15min (mutsi käytti) (14.55-15.10)
-Alku illasta 1h 45min lenkki (17.30-19.15)
- Iltalenkki 25min (21.00-21.25)
Yht. 3h

23.1 Torstai
- Aamulla pissalenkki 15min (06.45-07.00)
- Päivälenkki 45min (15.30-16.15)
-Pissalenkki 15min (19.00-19.15)
- Iltalenkki 30 min (20.50-21.20
Yht. 1h 45min
24.1 Perjantai
- Aamulla pissalenkki 15min (06.50-07.05)
- Päivällä nopea pissalenkki 20min (13.40-14.00)
- Iskälle menin niin siellä Nellin seurassa joku n. 1,5h lenkki vapaana (15.45-17.15)
- Illalla vielä 10min pissalenkki vapaana (19.20-19.30)
- Pihassa käytin viel vapaana 15min iltapissin vapaana (22.45-23.00)
Yht. 2,5h
25.1 Lauantai
- Aamulla 10min vapaana pihassa, jonka jälkeen Jesse tuli sisälle ja Nelli jäi vielä ulos (n. 08.10-08.20)
- Päivällä n. 2h lenkki, josta 1h hihnassa ja 1h vapaana (n. 11.30-13.30)
- ''Toinen'' Päivälenkki tehtiin kera kameran, jossa meni n. 30min (15.30-16.00)
- Illalla vielä n. 20min vapaana pihassa (n.
Yht. 3h
26.1 Sunnuntai
- Aamulla pihassa vapaana 15min (n. 08.15-08.30)
- Päivällä joku 45min lenkki vapaana ( 12.30-13.15)
- Vapaana pihassa pissalenkki/leikki hetki 15min (14.20-14.35)
- Illalla n. 50min lenkki (20.10-21.00)
Yht. 2h 5min

Keskiarvo toisen viikon ulkoilusta on 2h 45min

Perjantaina-Sunnuntaina kaikilla lenkeillä oli myös Nelli mukana, muilla ei, koska asuu edelleen siellä isälläni :) Paitsi perjantain kahdella ensimmäisellä ja sunnuntain viimeisellä lenkillä.

Hiukan parannusta tullut toisella viikolla. Ehkä nnoin pitäisikin liikkua tai yks päivä vois olla jtn 1,5h liikunnalla vielä, mutta muuten samanlailla :) Ja noissa jos joku muu käyttänyt kuin minä niin syynä on ollut, että olen ollut itse puoli neljältä vasta koulusta kotona ja mutsi/sen miesystävä ennen kolmea jo :)

Jesse agi kisoissa, lopussa otti aika rennosti :)

25.1.2014

Tehtiin ''omaa'' historiaa... Ensimmäiset viralliset agilitykisat takanapäin!

Tänään oli se suuri päivä meidän harrastus rintamalla, elikkäs VIRALLISET agilitykisat. Ette voi arvatakkaan paljon minua jännitti aamulla kisat. Starttasimme kahden radan verran numerolla kuusi, eli aika alkupuolella. Käytiin hyppäri sekä toinen agiradoista läpi. Molemmat oli sinänsä vaikeita 1lk radoiksi ja monet kokeneetkin sanoivat niin, mutta ollaan me treeneissäkin vaikeampi menty :)

Eka rata oli hyppäri. Jännitys raukes siinä vaiheessa, kun menin ekaan rataantutustumaan, mikä oli oikein hyvä asia. Kun odoteltiin vuoroamme, Jesseä ei kiinnostanut ollenkaan minä... Radalla alku meni hyvin, kunnes pussista (3.este) Jesse juoksi ohi, mutta toisella kertaa meni pussiin. Putkiin haki tosi hyvin ja pysy hanskassa vaikka esteen 13 jälkeen lähti hepuli päällä meneen ja melkein juoksi ohi esteestä numerot 14-15, mutta sain just ja just korjattua sen. Kepit meni lähes täydellisesti, kunnes toiseks viimeinen välin jätti menemättä. Josta kielto, no otin alusta, mutta Jesse tulikin keppejä pitkin taaksepäin josta hylly seuras.
Kepit saatiin tehtyä toisella yrittämällä loppuun sekä viimeinen hyppy loppuun.



Toinen rata oli agirata. 2-3 esteeltä oli vaikea käännös heti alkuun, mutta siitä suoriuduttiin hyvin ja aa meni tosi hyvin, sekä 4.esteeltä sain 5.hypyn kautta 6.putkeen Jessen hyvin ohjattua. Puomi oli tosi hyvä, meni ekasta käskystä sopivalla innolla kiiveten. Sitten 12.esteeltä piti mennä hypylle jatkaa, mutta Jesse jäi vähän kai mun taakse ja ampas uudelleen aalle, josta seuras jälleen hylly, sitten Jesse katos mun taakse hetkeksi. Ja jatkettiin rata loppuun. Kepit pissi jälleen, mutta tein yhden virheen mitä kadun vielä kotona. Kepit ei menny kerralla oikein, jätin sikseen ja juoksin maaliin. Olisi pitänyt ottaa uudelleen alusta kepit, mutta ei enään voi sitä korjata, mutta ensi kerralla viisaampia.

Kuvat on einiin täydellisiä, mutta kelvatkoon. Saa antaa mielipiteitä onko muka helppoja vai vaikeita 1.lk radoiksi. Me taidamma virallisissa kisata seuraavan kerran 15.2, mutta mölleihin saatamme mennä jo ensi lauantaina. Myös olen miettinyt Sonja Paavolan Agility-koulutusta vuokkoset areenalla 8.3 :)

Meidän Agirata :)

                              Tässä meidän toinen virallinen rata ja myös ensimmäinen videoitu rata.

12.1.2014

Omatoimi toko treenit 11.1



Eilen oltiin siis jälleen ''tutulla'' porukalla treenailemassa eli Jassu(Jehu am.akita & Demi Belgi), Julia(Kultsut Elmeri ja Elmerin sisko), Heljä (Piitu Pinseri) sekä minä(Jesse & kaverin Bc Arttu).
Otin messiin myös kaverini bc Artun. Alkuun kävelimme kaksin n. 35min ja sitten Arttu tuotiin mulle ja käytiin vielä n. 5-10min pissareisulla, että ei kesken treenien poikien tarvis pissailla.

Ensin otin Artun kanssa ihan leikkimistä ja nostatin viretilaa, sekä sen jälkeen otin ihan perus katsekontaktia, ja jotain temppuja otin, että luotais yhteistä säveltä hiukan alkuun. Sen jälkeen otin parit kivat seuruut ja vaihdoin koiria. Jessen kanssa kanssa leikin ensin ja otin luoksaria. Lopussa otin luoksarin sillain, että kaikki oli koiransa kanssa rivissä ja Jesse juoksisi rivin edestä mun sivulle, ja tällä kertaa Jesse ei edes katsonut toisia koiria, vaan tuli tosi hienosti suoraan sivulle. Sitten otin seuruu pätkiä, lyhyitä ja vähän pidempiä. Sekä käännöksiä otin mukaan, sekä täyskäännöksiä. Sen jälkeen heittelin lelua Jesselle pari kertaa.





Jälleen vaihdoin koiria, ja Artun kanssa tehtiin Heljän avustuksella yksi onnistunut luoksari, sen jälkeen otin jälleen temppuja ja sitten perusasentoja. Perusasennoissa Artulla olisi hieman hiomisen varaa, mutta eihän kaikkea heti osata, vähän avustin kädellä A, niin osasi hienosti tulla sivulle. Seuruu pätkät suju Artulta tosi hyvin. Samalla periaatteella tein Artunkin kanssa, kuin Jessen. Seuraamista, mutta en vaadi TÄYDELLISTÄ kontaktia, mutta kuitenkin sen melkein Arttu tarjosi, josta Arttu sai hirmu palkkiot :3 Jessen kanssa keskityttiin tässä Lelun noutoon häiriössä ja jos toinen koira tulee iholle niin voi vain relata. Lelun nouto toimi hyvin, mutta pari kertaa oli ongelmia siinä, että lelu tuodaan minulle asti, eikä siihen 1m päähän. Jessen iholle sietokykyä testattiin myös, kun pikku-elmeri, tuli vähän tervehtiin, mutta Jesse pönötti koko ajan sivulla, ilman murinaa. Taiva poitsu.

Viimeinen vaihto...
Artun kanssa tehtiin näyttelyjuttuja. Seisomisesta ei tullut kertakaikkiaan mitään. Arttu ei millään halunnut näyttää edistyskelpoiselta sitten millään, no ravit sujui paremmin pienen keskustelun jälkeen, saako mennä nenämaassa vai ylhäällä, kun ravataan. Jessekin pääsi vielä kerran tekemään ja tehtiin vähän jälleen seuraamista ja leikittiin lelulla ja toimittiin häiriö koirakkona. Lopuksi molemmat pääsi painiin kavereiden kanssa vähän, hihnat rajotti paljon sitä remuamista.



Mietin, nostiko toinen koira, kun treenasin Artulla niin jotenkin Jessen tekemisvirettä, koska se oli sillain ''tehään tehään'' kokoajan, vaikka sen vire ja motivaatio on kasvanut todella paljon syksystä.

Ainiin nyt mainitsen täälläkin elikkäs ensi sunnuntaina 19.1, me starttaamme ensimmäiset viralliset agilitykisat.
Kisaamme Jannkin hallilla kahden radan verran :)

9.1.2014

7.1.2014 Vuoden ensimmäiset ohjatut treenit

Tiistaina alkoi joulutauon jälkeen vihdoin agilityn ohjatut. Oli aivan kauhea sää, vettä/räntää satoi koko lämmittelyn ajan. Treeneissä Jesse sai olla häkissä paitsi, kun käytin pisulla ja treenattiin. Vaikka ennen meitä meni monta narttua ja yksi juoksu narttu (pöksyt jalassa) ennen meitä ja olin ihan varma, että tuo haistelis vaan maata ja esittäis ''ei kiinnosta, tee itse, mina menen tänne'', mutta ei. Jesse teki täydellisellä motivaatilla sekä (jopa) lähdössä pysyminen tuotti ongelmia, kun yritti varastaa radalla lähtöä ennen lupaa, joka näyttää siltä, että intoa on saapunut meidän treeneihin nyt paljon lisää :3.

Ensimmäisessä radalla otettiin pätkä 1-4, ja aan (4.esteen) jälkeen kokeiltiin koutsin ehdottamaan ohjausta, sen jälkeen päästiin rataa esteelle num. 10 (putki). Ja Jesse teki saman minkä epiksissä kiersi putken ulkokautta. No otin uudelleen 8. putken kautta ja sanoin jo hypyn kohdalla putkeen, enkä hyppy-sanaa sanonut ollenkaan ja wow, minkä tiukan kaarron teki. Olin ihan yllättynyt. Seuraavaksi otettiin vielä rata alusta loppuun ja se meni täydellisesti, aalla osu kontaktille, rengas puhtaasti läpi sekä ongelma este 10. menivät kaikki nappiin.



Ennen seuraavaa rataa menin toiselle kentälle, mikä on siinä vieressä ihan niin ottamaan parit seuruut, palkkasin VAIN hyvistä seuruista, sekä otettiin pari luoksarit ja yhteen kokeilin, että treenikaverimme tuli noin keskelle luoksarin pituutta häiritsemään Jesseä eli teken kontaktia, koiran Mollyn kanssa, joka oli Jessen super ihana kaveri Molly-harjis. Jesse tuli laukalla ohi, mutta hieman hitaammin kuin normaalisti ja katsoi vähän Mollyä, mutta tuli hienosti perusasentoon. Yllätti Jesse tässäkin asiassa mua jälleen tiistaina :D Loppuun heitin koko hallin pituudelta sille palloa, ja voi sitä riemua, kun sai JUOSTA TÄYSIÄ.


Toinen rata meni hieman rauhallisemmin,
odotti paljon paremmin lähdössä. Ensimmäisellä kerralla Jesse meni toiseen keppiväliin, joten otettin alusta ja nyt ohjasin tarkemmin ja keppien jälkeen hurjat kehut ja namia nassuun :3 Sen jälkeen loppu oli leikkiä, jopa loppu, vaikka aikaisemmin ei olla menty noin ''vinoon'' olevia esteitä :)

Lopussa, kun pakkailin kamoja niin Jesse lähti haisteleen Mollyä, tein sillain, että en hakenut pois vaan lähdin pois päin ja kutsuin ja lähdin juokseen pois päin, ja ei mennyt kuin hassu sekuntti, kun Jessekin tuli juoksemaan mamin kanssa, mami on kivempi kuin kaveri.


Kannattaa kuunnella tääl aika hyvä :)

7.1.2014

Vuoden ensimmäiset epikset 4.1 Riihimäki

Tänään lähdettiin puol yhdentoista pintaan ajeleen riihimäkeä poiketen hakemaan kaverini koiransa kanssa mukaan. Vuoden ensimmäisiin suunnattiin heti näin vuoden alun kunniaksi. Olin jo päättänyt, että ilmoitan Jessen kahdelle radalle supermöllien radalle ja avointen/kilpailevien radalle, mikä oli 2lk tasoinen rata. Mutta oli silti todella helppo, omasta mielestä ainakin. Kerrankin oltiin ajoissa jossain!

Oltiin n. 11.10 jo hallin pihassa ja käytiin samantien ilmottautumaan, jonka jälkeen joku 20-30min seikkailtiin ja pissatettiin koiria kaverini kanssa, kun hän lähti myös mukaan oman koiransa kanssa. Sen jälkeen mentiin hallille, kun minulla alkoi supermölleihin rataantutustuminen. Olin yllättynyt itsestäni siitä, että radantutustumisen jälkeen mua EI jännittänyt YHTÄÄN. No siinä meni tosi kauan ennenkuin päästiin radalla niin siinä kävelin yksin hallia ympäri, kun kaverini oli sisällä katsomassa koirakoita, kun hän osallistui vasta seuraavalle radalle. Tein vähän tokoakin ennen rataa. Hyvin toimi vaikka välillä hajut ois ollu niin kivoja...
Otin parit luoksarit ja seuruut, enempää en viittynyt tehdä, etten väsyttäisi Jessee ennen ratoja.

Radalle mentäessä kaverini tuli pitään lähtöön Jesseä, halusin vain varmistaa, että se lähtee oikealla vireellä, eikä haistelu fiiliksellä ja sen, ettei lähde takana olevia koiria moikkaamaan. Jesse meni täydellisesti vauhtia oli riittävästi, kuunteli ja minä osasin, jopa ohjata. En tiedä mikä Jesselle tuli 9. esteellä putkella, kun kiersi putken ulkokautta ensin ja sen jälkeen meni putkeen, josta meille tuli vitonen, ja aikaa lisää. En tiedä näkikö jotain vai mitä, koska omasta mielestä ohjasin sinnekkin hyvin, mutta ei se mitään. Lopussa Jesse päätti karata haisteleen koiraa, josta sai pienen huomautuksen minulta, ettei tuolainen sovi sitten yhtään. Sen jälkeen lähdettiin käveleen hiukan ja pissille ja sitten laitoin sille fleecehaalarin päälle ja sitten Jesse pääsi autoon odottelemaan. Sen jälkeen menin itsekkin katselemaan muiden suorituksia ja sitten, kun alkoi läheneen kilpailevien rataantutustuminen mentiin sinne odottelemaan, jonka jälkeen lähdin käyttään Jesseä pissalla, kun eka oli minit, missä Jesse kisas, ja sen jälkeen medit, jonka ohjaajilla oli vielä rataantutusminen missä kaverini kisasi.

Alapuolella on supermöllien rata. Meille suhk. helppo, kun ollaan menty vaikeampiakin ratoja treeneissä.
Kopioitu Rebecan blogista, kiitos vielä sulle :)


Kisaavien rata meni kanssa melko mukavasti, puomi jotenkin Jesse hiukan vieroksui, mutta meni sen hyvin ja otti hyvin kontaktin, ehkä vauhtia ois saanut olla hitusen enemmän. 6. esteen jälkeen, joka oli putki niin seuraavan hypyn Jesse kiersi, josta tuli 5vp. Aa oli vauhdikas, sen jälkeen hypyn kautta piti mennä kepeille, mutta Jesse päätti ottaa aan vielä kerran, jonka takia hylky tuli. Mutta jatkettiin loppuun, kepit meni tosi hyvin ja muuten oikeastaan koko pätkä.

Ajattelin, että voisin loppuun lisätä näistä epiksistä plussia ja miinuksia :)

+ Hajut EI kiinnostanut
+  Aa, meni hyvin
+ Kuunteli ja katsoi hyvin ohjausta
- Puomi oli hidas


4.1.2014

Vuoden ensimmäiset omatoimi toko/agi treenit

Torstaina, kun oli viimeinen vapaa koulusta kiitos taksvärkin niin lähdettiin illemmalla Sussun & bc Linkin kanssa Pekolaan treenailemaan, siellä on parempi tehdä kuin ulkona kylmässä, vaikka ei sielläkään lämmin ollut, mutta parempi kuitenkin kuin ulkona. Jessen kanssa ennen lähtöä oli tehty 20min lenkki ja Pekolassa se pääsi nopeesti tekeen pisut vielä. Alkuun mietin kumpaan ensin tokoa vai agia? No ensin Jesse sujautti itsensä pari kertaa itsenäisesti putkeen. Mutta sen jälkee otin luoksaria, jossa ongelmana oli välillä paikalla pysyminen. Joka sujui välillä ja välillä ei. Sen jälkeen otin pitkästä aikaa toko hypyn alkeita, jotka meni aika muksasti pitäs vaan alkaa sitäkin treenaan viikottain, että joskus tuo sen oppisi. Seuraamista otettiin lyhyttä pätkää, vähän pidempää sekä pari sellasta  seuruuta missä oli käännöksiä ja loppuun otin yhden lyhyen juoksupätkän. Ja voin sanoa, että Jessen seuraaminen on kehittynyt aika kivasti, jaksaa pidempää matkaa ja kontaktikin pysyy suhk. hyvin, ettei heti tipahda pois se. Sen jälkeen testasin kaukoja vain sen verran istu-maahan ja se meni nappiin, enempää en viittyny, kun noi meni nappiin ihan sillä niin siihen oli kaukot hyvä lopettaa, etäisyys tais olla huimat 5m :3
Loppuun otin liikkeestä maahan ja seis, molemmat oli unohtunut Jesseltä täysin, maahan menossa tarvii ison vartaloavun, että menee maahan + HI-DASSS!. Lisää treeniä!!



Agissä tehtiin niistoa?, jonkun verran, joka alkoi yllättävän hyvin sujuun, sekä tehtiin parit HYVÄT/HIENOT kontaktit keinulle sekä puomille, ja pari kertaa aatakin, joka sujui hyvin. Putkissa tuolla oli vauhtia, kepeille saatiin uuden treenilelun ansiosta TRIPLASTI vauhtia, hyvä, että pysyin perässä siinä kohtaa. Ihan kivat pikku treenit saatiin agista lyhyesti...loppuun siis kontaktit pari kertaa läpi, kepit myös, sekä niistoa ihan riittävästi kun kaikki toistettiin aika vähän sinänsä. Loppuun heittelin pallo Jesselle (: