18.3.2015

Kevättä kohti!


Kevät tekee tuloaan, pikku hiljaa jäät sulaa teiltä ja voi miettiä nastakenkien laittamista odottamaan kaappiin ensi vuotta. Toivotaan ettei mitään takatalvea tulisi. Täällä on muutamana päivänä paistanut ihana kevät aurinko, joka tuo pakosti pienen hymyn huulille. Harmi että kyseiset päivät allekirjoittanut on virunut sisällä opiskellen ruotsin sanoja ja valmistautuen biologian kokeeseen. Onneksi nyt molemmat kokeet on saatu tehtyä, joten niiden sressaaminen on jäänyt pois.

Keskiviikkona (viikko sitten) pienen tauon jälkeen taas aksatreenit. Ennen vuoroa käytiin lämppälenkillä ja sitten tokoiltiin vähän. Kauhean pätevä Jesse oli jo tässä vaiheessa, silmissä into kiiluen teki kaikkia temppuja mitä pyysin. Kertailtiin pitkästä aikaa mm jalkojen väliin tuloa, seuraamista jalkojen välissä.

Kaikki päivän 3 rataa/harjoitusta oli aika haastavia, koska oli paljon hämy esteitä ja kohtia missä ei voinut sillain ohjata kuin ois halunnu kun joku este oli oman liikkeen edessä. Keinukin oli kahdella pätkällä, mutta me ohitettiin se aina. Alussa tehtiin 2 kertaa hihnan kanssa kienua, mutta siitä ei oikein tullut mitään niin radallakin skipattiin se suosiolla vain. Ekan kerran meni hyvin, mutta toisella sai kannustaa aika kauan että tuli siihen kohtaan, että keinu kallistu.

Yhdella radalla oli pussikin sinne mentiin kuin vanha tekijä, ei ongelmaa. Oikeastaan muuten treenit meni todella mukavasti ellei keinua lasketa mukaan. Vauhtiakin Jessellä oli. Vähän meinasi lähtee parista kohtaa lapasesta ihan. Mahtava fiilis jäi treeneistä vaikka keinussa ei ole edistystä tapahtunut mihinkään suuntaan.




Itse olen alkanut vakavissaan miettiin kennelliiton suurleirille osallistumista, koska viimeinen vuosi kun mahdollista ja nyt vähän pienempi leiri tulossa kun 80 osallistujaa, kun normaalisti on ollut se 120 ihmistä. Kuulemma ensi viikolla aukeaa ilmot. Saa nähdä osallistunko, olisi kiva osallistua, mutta se riippuu aika monesta asiasta.

Lauantaina käytiin Jassun sekä koirien (Demi&Jehu-Am.Akitan, että Jessen) kanssa aulangolla heti aamusta sellainen reilu 2h lenkki, yhteensä matkoineen reissuun meni 3 tuntia. Mahtava fiilis, kun aamu alkoi heti ''luonnon helmassa''. Demillä oli niin paljon virtaa, että jopa Jessekin väsähti jo puolessa välissä sen leikkeihin :D


Tämä viikko on mennyt allekirjoittaneella kouluun ja sängyssä makaamiseen, sillä olen taas kipeä. Tosin tällä kertaa yhdessä yössä pamahti 38,5 asteen kuume. Pari kertaa kävi lähes 39 asteessa. Vasta tänään se on pysynyt alle 38, mutta siinä 37,9 asteen hujakoilla. No toivotaan, että paranisin kunnolla ensi viikkoon, että jaksaisi kunnolla lukea kokeisiin ja liikkua enemmän Jessen kanssa. Sillä tämä jaksa on ollut sellainen pohja noteeraus.

9.3.2015

Hiihtoloma ja eläinlääkärissä

Hiihtoloma oli ja meni. Arkeen paluu taas. Hiihtolomalla emme tehneet mitään erikoista koska allekirjoittanut vietti lomansa Levillä lasketellen ja Jesse äitin kanssa täällä etelämmässä. Tultuani kotiin äiti kertoi että Jesse oli toista korvaansa alkanut vähän aristaan ja rapsutteleen normaalia enemmän. Maanantaina (viikko sitten) soittelin ajan kunnalliselle, minne saatiin heti aika iltapäivälle.

Lääkärissä Jesse oli sitä mieltä etten varmasti meno tonne, viime kerrasta ei ole hyviä muistoja.
Jesse anto ihan hyvin hampaat, ja korvat katsoa, ell otti näytteet molemmista korvista. Hetki meni näytteiden ''valmistuessa'', jossa ell kyseli kaikkea korvasta ja Jessestä ylipäätään. Jesse painoi tällä kertaa jopa 9,8kg, tiedä sitteen valehteleeko vaaka, pitäisi samassa vaa'assa kuin aikaisemminkin.
Nyt pitää aloittaa laihdutuskuuri kyllä. Tavoite paino alle 8,5kg.

Lopulta näytteiden tultua ell kertoi ettei siellä vielä ole tulehdusta, mutta toinen korva punoittaa kyllä jonkun verran mikä aiheuttaa ilmeisesti kutinan. Ell määräs jotain hunajan hajuista "rauhotetta" korvaan 5 päivän ajaksi. Jos ei lopu sillä pitää hakea samanlainen rauhotelääke apteekiista vielä toiseksi viideksi päiväksi.
    Tässä käytiin moikkamaassa kavarilla BC Arttua ja Irlanninsetteri Apea

Viikko eläinlääkäri käynnin jälkeen Jessen korva voi paremmin, ei ainakaan niin paljoa rapsuttele. Ruoka määrä on vähentynyt reilusta 200g noin 150grammaan, eli ruokamäärä on nyt saatu kondikseen ja ruoka-ajat. Säännöllisesti aamuin illoin saa ruuan.

Tässä kuussa olisi tarkoitus ainakin YRITTÄÄ käydä päiväretki Evolla, uimassa mahdollisesti, hierojalla sekä treenailla keinua kisakuntoon jos huuhtikuussa ja toukokuussa hakis viimeset pari nollaa. Päiväretki Evolle vähän riippuu säistä sekä siitä saanko ketään kavereita sinne mukaan, ei sinne ihan yksin viitsisi lähteä hortoilemaan :D