29.12.2014

Katsaus vuoteen 2014

Nelli
Tammikuu
Heti vuoden alussa käytiin 4.1 epistelemässä Riihimäellä Jessen kanssa kahden startin verran, sieltä tuli 5 ja HYL.
Sekä 19.1 käytiin meidän ensimmäisissä agilitykisoissa, tuloksin 2x HYL, tyytyväinen olin meidän molempien menoon siellä vaikka hyllytettiin molemmat radat.  Muuta suurenmoista tammikuussa ei tapahtunut käytiin viikottain seuran agilityssä, sekä omalla porukalla tokotreeneissä.

Helmikuu
15.2 piti olla toiset agikisamme, mutta itse olin niin kipeä sekä kuumeessa, että en viitsinyt lähteä, koska en pystynyt kävelemään edes hengästymättä, kun kaikki hengitystiet olivat niin tukossa.
Mutta kuitenkin olo helpottui lauantain aikana niin paljon, että 16.2 lähdimme vuoden ensimmäisiin mätsäreihin Renkoon. Tuloksin Jesse PUN - ja Nelli SIN - ( pääsi kuitenkin kerran jatkoon isoissa aikuisissa). Seuraavalla viikolla perjantaina lähdimme iskän kanssa viikoksi Leville viettämään hiihtolomaani (9viikko), jonne Jessekin pääsi ensimmäistä kertaa mukaan. Loppu helmikuu menikin Levillä, mutta siellä ainakin oli lunta ja sai uusia lenkkimaastoja, vaikka suunnittelin pitkiä lenkkejä, niin ne taisivat hieman jäädä, tai no käytiimme pari kolme yli tunnin lenkkiä :)

    Jesse joutu kovimmilla pakkasilla käyttään viime vuoden alussa hankittua fleece pukua :D

Maaliskuu
Maaliskuun 1. päivänä tulimme Leviltä pois. Ja seuraavan viikon tiistaina eli 4.3 matkasimme jo Tampereelle Eläinystäväsi eläinlääkäri asemalla, sillä Jesseltä otettiin luustokuvat siellä. Kuvaajana/eläinlääkärinä meille toimi Juha Kallio. Kuvasimme lonkat, kyynärät, olat, selän sekä polvet. Tulokset olivat todella hyvät. Kyynärät ja polvet 0/0, olat ja selkä puhtaat, sekä lonkat B/B, mahdollisuus myös Aahan eläinlääkärin mielestä, mutta vahvat Beet ainakin Juha sanoi meille. Rikkoa, eikä muutakaan epäilyttävää löytynyt, joten hyvin mielin uskaltaa harrastaa koiran kanssa.

Maaliskuussa kävimme pari kertaa koirapuistossa sekä treffailimme paria koirakkoa, jotka eivät käy meidän treeneissä. Sain myös tietää maaliskuun lopussa, että olimme saaneet viime vuodelta vuoden kannustuspalkinnon seurastamme.

Huuhtikuu
Huuhtikuun alussa olimme viikonlopun mökillä, jossa nautimme rauhasta ja kävimme lenkillä hyödyntäen eri lenkkimaastoja, mitä kotona on.

12.4 kävimme viimein meidän toiset agilitykisamme. 3 rataa, tuloksina HYL, 5 ja yliaika 0. Yliaika nollalla saatiin silti sija 1. agiradalta sekä 5vp hyppäriltä, niin saatiin sillä sija 3.

17.4 käytiin kaveri porukalla Järvenpäässä koirien kanssa mätsärissä, jossa Jesse oli PUN 1 BIS-. BIS-kehässä tiputtiin juuri ennen sijoituksia. Mätsärin jälkeen kävimme Järvenpään koirapuistossa mikä oli aivan jättikokoinen, verrattuna Hämeenlinnan koirapuistoon.

23.4 oli Jesselle kohtalon päivä,  Jesse kastroitiin tuolloin. Parantuminen sujui ihan hyvin, eikä Jessellä näyttänyt kipuja olevan.

                            Viimeisin yhteiskuva talvimaisemissa Nellistä&Jessestä
Toukokuu
3.5 kävin harjoittelemassa kaverini bc-Artun kanssa mätsärissä, kun Jesse toipui kotona leikkauksesta. Artun kanssa meni ihan kivasti, tuloksena SIN -. Nelli kävi myös 9.5 ''terveystarkastuksessa'' 10v takia, ei mitään moitittavaa eläinlääkäri löytänyt ja pattikin mikä Nellillä ollut takajalassa, niin todettiin jo neljännen kerran rasvapatiksi ja kaikki jotka ovat sitä veikanneet ovat olleet eläinlääkäreitä, niin siitäkin kasvaimen pelosta päästiin nyt lopullisesti. Rokotteen Nelli sai myöskin samalla kertaa.
10.5 oli kulunut 17 vuorokautta leikkauksesta, niin uskallisin Jessen ottaa mukaan mätsäripaikalle ja osallistua Jessen kanssa pelkkään JHseen, ja sitten Artun kanssa osallistuin isoihin aikuisiin. Sinistenkehässä mihin me kuuluimme oli myös 3 muuta bortsua. Loppujen lopuksi tuloksemme oli _jälleen_ SIN -.

13.5 päivä itse kävin pääsykokeissa Kannuksessa ja 17.5 kävimme Jessen kanssa Jenni Sohlbergin tokokoulutuksessa. 18.5 kävimme kolmansissa mätsäreissä samassa kuussa ( minulle kolmas kerta, Jesselle toinen ja Nellille ensimmäinen.) Tuloksina kys. mätsäristä Jessen kanssa JH 2, PUN 3 ja Nellin kanssa PUN 2 + sekä ensimmäinen Vanhin veteraani palkinto.

23.5 Nelli täytti 10vuotta, jota juhlistimme 24.5 päivän mätsäreissä. Tuloksin Nellin kanssa PUN 1 BIS 5 + suloisin veteraani ja Jessen kanssa SIN -. Ja sitten heti seuraavana päivänä (25.5) toukokuun viidennet mätsärit, jossa meni ihan hyvin tuloksin: Jessen kanssa JH 1 ja SIN -. Nellin kanssa SIN 2, sekä kävin esittämässä pienissä pystykorva Moskun PUN-.
Toukokuun viimeisellä viikolla vai toiseksi viimeisällä viikolla palattiin agilitytreeneihin jolloin leikkauksesta oli kulunut 5 viikkoa.

                                  Ahkeria mätsäri kävijöitä oltiin (tällöin oltiin PUN1 BIS-)
Kesäkuu
Heti kesäkuun alussa tapasimme Nellin kasvattajaa mätsärin yhteydessä, jossa Jesse oli lainassa lapsi&koira kisassa, jossa meni kivasti sijoittuen tuttavamme lapsen kanssa 1.sijalle. Muuten meillä meni hyvin PUN 1 BIS - ja Nelli oli SIN -.

10.6 Nelli kävi Lemmikkipalvelun Anturan Rialla, trimmauksessa, että Nellin ois helpompi olla tää kesä turkin kanssa, sekä voisi uida enemmän. Oikeastaan muuta ihmeempiä ei tapahtunutkaan kesäkuussa, sain tietää minne pääsin opiskelemaan ja sitten vietin aika paljon aikaa iskällä, iskän ja koirien kanssa mökillä vaikka oli aika sateista koko kesäkuun. Mutta ainakin silloin tuli Nellin uitua ja kunnolla, mikä oli hyvä niin että jotenkin se saa kulutettua energiaa, ja saada mahdollisesti vähän lihaksiakin.

Heinäkuu
Heinäkuun ensimmäinen viikonloppu meni agirodussa. Tulokset eivät olleet hyviä eikä suorituksetkaan niin hyviä 4x HYL. Ensimmäiset ulkokisat ja ensimmäiset leikkauksen jälkeen. Kisat joissa Jesse teki elämänsä ensimmäisen lentokeinun.

Muuten heinäkuu meni oikeasti aika rentoutuen ja nauttien kesästä, kun ne helteet tuli ja mökilläkin tuli oltua ja koirat innostuivat ihan kunnolla uimaan. Yhden viikonlopun vietin kaverini ja hänen porukoiden kanssa Hausjärvellä mökkeillessä. Treeneissä oli tukalaa käydä, mutta käytiin tekemässä pikku juttuja ja varsinkin keinua, koska elokuun seuran omat kisat lähestyivät kovaa vauhtia.

Myös 19.7 käytiin Lahdessa karhutestissä, jossa meni ihan hyvin. Siitä postaus tulee samaan kun siitä kun käymme susitestissä, koska siitä on jo 5kk niin en viitsi enää julkasta sitä postausta.
 Käytiin Lahdessa karhutestissä Heinäkuussa. Postaus on tehtynä luonnoksena,
mutta ei ole julkaistu sen takia, kun ei ole kuvia ja videokin epäonnistui siitä,
tungen sen varmaan samaan postaukseen sitten, kun Jesse pääsee vielä susitestiin.

Elokuu
Elokuu starttasi kunnolla käyntiin maailmanvoittajassa, jossa tuli pyörähdettyä. Sieltä tietysti tuliaisi molemmille koirille. Esim. 1e/kpl molemmille hurtan pannat! Sitten alkoi itsellä sen jälkeen lukio. Sitten käytiin viikottain treeneissä  ja 24.8 olimme seuran omissa kisoissa, jossa kisasimme kahden startin verran. Ekalta agiradalta 10vp (1. sija) ja hyppäriltä HYL, kisojen jälkeen käytiin mätsärissä pyörähtään JHssa tuloksin JH-.

Kisojen jälkeen jäimme tauolle agilitystä. Kävimme viimeisellä viikolla Tampereella möllikotoissa, jossa keräsimme pisteitä 134p ALO3 tulos siis. Myös viimeisenä elokuun viikonloppuna käytiin SHOW HAUn mätsärissä molempien koirien kanssa. Tuloksin Nelli SIN - ja Jesse PUN -.

Syyskuu
Syyskuussa 14.9 käytiin Tuusulassa möllitokoilemassa kasaan 163p ALO1 tulos. Siitä viikon päästä oli Hämeenlinnassa mätsäri, jossa Jessen kanssa kävimme pyörähtämässä tuloksin PUN 1 BIS -. Myös tässä kuussa molemmat koirat saivat matokuurin ja joutuivat pesulle :D Muuten piditteen Agilitystäkin taukoa KOKO syyskuu.

                         Pitkästä aikaa tavattiin Nelli-seropi & Nila-Sammari

Lokakuu
Lokakuussa alkoivat talvikauden ohjatut, sekä kävimme parissa mätsärissä tuloksin Jesse PUN 3 ja SIN -, Nelli taas SIN 2 ja PUN 3, molemmissa mätsäreissä on kehuttu Nellin reippautta, vaikka ikää hänellä on jo 10,5v. Myös oli syysloma, jonka vietimmi maalla Jessen kanssa, iskän ja Nellin seurana. Sairastin melkein puolet lokakuusta.

Marraskuu

Marraskuu startattiin mätsärin ja Hyvinkään koirauimalan reissun kautta, mätsärissä PUN- ja seuraavana päivänä käytiin Rengossa myös mätsäröimässä tuloksin Nelli SIN 2 ja Jesse PUN 2
Muuten mitään ihmeempiä ei Marraskuussa tapahtunut, koska viimeiset kaksi viikkoa meni allekirjoittaneella valmistautumiseen koeviikkoon ja itse koeviikossa.

    Syksyllä treenailtiin paljon, minusta tässä kuvassa näyttää pa tosi kivalta

Joulukuu
Joulukuussa alkoi allekirjoittaneella uusi jakso, jolloin hetkellisesti loppui koulu stressi. Kävimme 14.12 kisoissa Janakkalassa Jessen kanssa, kisasimme kolmen radan verran. Ensimmäinen rata meni ihan pipariksi, ''karkasi'' väärälle esteelle -> HYL. Toinen rata meni hieman paremmin, ainoa virhe tuli kepeiltä, jotka mentiin vielä mentiin meille ns. huonommalta puolen, jonka takia tuli hieman yliaikaa -> 5rv + n. 10s yliaikaa. Viimeinen rata oli hymppäri ja se meni ihan nappiin ja vielä ihanne aikaan, joten se ensimmäinen LUVA tuli <3 Kisoista jäi hyvä fiilis. Muutenkin joulukuun treenit meni hyvin, ja saatiin tehtyä paljon kontakti/putki erottelua, melkein aina ne oli vierekkäin, ja kolmannella kerralla ei tullut siinä asiassa yhtään virheitä!

16.12 oli varmasti kauhein päivä joulukuussa,, sillä Nelli jouduttiin tuona iltana lopettamaan (tulossa pienehkö postaus tähän). Muuten joulukuun loppu meni jouluhössötyksen ja uuden vuoden juhlinnalla. Sekä tietty lomailtiin koulusta ja treeneistä, sekä puolet lomasta oltiin iskällä, että Jesse sai olla vapaana TODELLA paljon, lenkitkin sujui pääasiassa vapaana.

28.12 käytiin vuoden viimeisissä mätsäreissä tuloksella sin- , syy oli se kun väisti tuomaria.
 Joulukuussa Jesse sai uuden häkin itselleen, pienempi kuin edellinen, mutta edellinen toimittaa virkaa jos lähdetään sillain ja koira joutuu olemaan yöt häkissä, kun tämä taas palvelee
esim. kisoissa, milloin ei tarvitse kauaa olla häkissä.

23.12.2014

Kuulumisia

14.12 käytiin kolme rataa juoksemassa Janakkalassa tuloksina HYL, 5 (4.sija) ja 0 (2.sija), jonka myötä eka LUVA. Hyvä fiilis jäi kisoista. Ja tammikuussa varmaankin uudelleen Janakkalaan kisoihin, jos lisenssi silloin jo kunnossa. Pitäisi varmaan kohta alkaa täyttämään kevään osalta kisakalenteria, kun kesäksi jäädään varmaan tauolle, koska kesällä on niin kuuma itseni, että koiran jolloin on hyvä vain pitää agilitystä kisataukoa, mahdollisesti kuukauden koko treenitauko agilitystä. Ja olisihan se ensi vuoden aikana päästä kakkosiin kisailemaan, voisi sanoa hyvästit aamukisoille ;3

Koko joulukuu on teemana ollut kontaktien ja putken erottelu, että jos ne on vierekkäin niin koira menee sinne minne ohjataan eikä sinne minne hän haluaa, tässä on otettu meidän saralla iso askel eteepäin. Muutenkin meidän joulukuun kaikki treenit menny tosi kivalla motivaatiolla, jopa voisi sanoa että Jesse että minä ollaan kehitytty jossain asiassa joulukuun aikana.

Myös yksi ikävä sattuma sattui näin joulun alla sillä 16.12 illalla matkamme kävi Nellin kanssa eläinlääkäriin, mutta takaisin tultiin ilman Nelliä. Tästä tulossa varmaankin jonkinlainen postaus, mutta en vielä pysty kirjoittamaan ilman että alkaisi                                                             itkettää/surettaan, joten odottelen että suurin suru menisi ohi.

Eilen ja tänään on ollut sellaista hulapaloota ettei oo nähty toista.
Se perinteinen jouluhömpötys. Käyty ostamassa lahjat niille joille ostan sekä joulusiivoa äiteen kanssa.

Eilen käytiin myös kaveria moikkaamassa, kun hän lähti tänään pohjoiseen viettämään joulua, sai Jesse samalla hyvän iltapisu lenkin, kun vasta klo 2.00 tulin kotio, kun jäätiin vähän kattoon yhtä leffaa ja samalla tuli juteltua aika paljon.

Tänään tuli heti aamusta oltua reipas ja suunnattiin heti kaupungin toiselle puolen ja lähdettiin Jassun ja Demi-Belgin&Jehu-Am.akitan, sekä Julian &kultsupoikien kanssa reilu 1,5h lenkille mettään, siellä oli hyvä purkaa suurin energia ja sitten kotio oli kiva tulla kaupan kautta, kun hain parit viimeset lahjakortit joululahjaksi. Käytiin myös ostamassa parit kivat herkutkin Jesselle tämän iltaiseksi ja huomis illaksi. Bussissakin Jesse sai kehuja rauhallisuudesta, on kiva kuulla kehuja muiltakin ja huomaa silloin itsekkin, että olet oikeesti jossain onnistunut koirasi kanssa.

                                           Alla meidän tämän vuotinen joulukuva :)

Näin loppuun haluamme Jessen kanssa toivottaa vain kaikille tasapuolisesti
Hyvää joulua & Onnellista uutta vuottta 2015!

ps. banneri, blogin nimi tulee vaihtumaan tässä aika pian. Myös tavoitteet 2015 -postaus tulossa!

22.12.2014

Tavoitteet 2014, mitä on saavutettu ja mitä ei?

Tämän vuoden tavoitteet: 

Nelli
- Mätsäsäreissä käyntejä 5 vähintään, sekä yhdessä niistä sijoitus: 
- 9 mätsärissä käyty ja sijoituttu on ainakin 4 mätsärissä. Tavoite toteutunut siis!

- Saada paino pysymään alle 58kg: 
- Tämä toteunut hyvin silloin, kun turkki lähti paino taisi olla alle 57kg ja nyt, kun turkki kasvanut takaisin painoa on noin 57,2kg. Tavoite toteutettu.

- Opetella vuoden aikana 2 uutta temppua:
- Eipä olla taidettu mitään uutta opetella, eli ei toteutunut tämä tavoite.

Jos ei TM (tunnistusmerkitä) niin sitten Nellille kesäksi uusi tyyli, mutta jos TM niin sitten näyttely:
- Ei käyty siruttamassa Nelliä, joten kesällä lähti ekaa kertaa turkki lyhyeksi, taisi olla ensimmäinen kesä, josta Nelli nautti kunnolla, kun pääsi uimaan paljon enemmän. Mutta tämäkin toive toteutui!

- Pysyä terveenä ja kunnossa muutenkin:
- Alkukeväästä käytiin 10v perustarkastuksessa, sekä rokotuksella. Kaikki oli silloin ok. Ja nyt joulukuussa tavoite meni pieleen josta tulossa postaus.

   Innolla odotamme jäitä :3

Jesse
- Agissa möllejä lisää sekä kisauran korkkaus:
- Alkuvuodesta käytiin yhdessä epiksissä ja sitten AGIrodussa kisattiin epävirallisena myös pari rataa. Myös virallisissa ollaan koko vuoden aikana käyty yhteensä 12 rataa juoksemassa, joista yksi 0 ja yks yliaika 0, pari 5, kerran 10 ja  7 kertaa HYL. Eli tää tavoite täyttynyt erinomaisesti. (EKA LUVAkin tuli!)

- Tokossa mölleissä ALO 2 tai ALO 1, <- tässä päätavoite,
   mutta lisänä JOS om. innostuu niin tokossa kisauran korkkaus:
- Mölleissä käytiin kaksi kertaa toisesta ALO 3 ja toisesta ALO 1. Ihan tyytyväinen on nykyään tuon työntekoon, ja tekee myös palkatta ihan hyvin, mutta niihin liikkeisiin, mitkä ei ole meidän vahvuuksia tai tuo inhoaa niitä niin niitä pitäisi saada paljon enemmän tuohon ''Jeejee'' modeemille. Kisoihin ei menty tänä vuonna vielä. Ehkä se on ensi vuodelle hyvä tavoite? 
- Hierojalla käyntejä 1-2 kertaa ellei enemmän:
- 2 kertaa kävi hierojalla. Ensimmäinen kerta oli leikkauksen parantumisen jälkeen ja toinen oli ennen joulutaukoa. Eli tavoite toteutunut. 
KOKEILLA rallytokoa!  (Ehdottamasti haluaisin itse kokeilla, mutta ehkä ensin tutustun netin kautta kys. lajiin):
- Piti mennä kokeileen kerran päivän tutustumiseen, mutta olikin mätsäri samana päivänä + olin unohtanut koko rallytoko tutustumisen :D Mutta itse olen hieman selvitellut ja tutustunut netissä lajiin. Eli ei toteutunut tämä tavoite. 

- Ehkä sellainen ''arkikäytökseen'' liittyvä tavoite, mutta että voitaisiin olla milloin vain narttujen kanssa niin, että Jesse vois olla normaalisti, ettei liikaa kiinnoistuis narttukoirista:
- Nykyään aika hyvin keskittyy tokoon/agiin/muhun eikä anna nartun viedä huomiota, mutta esimerkiksi toisen uroksen tullessa jolloin Jesse on hihnassa, mutta ei treenata eikä mitään vaan vaikka lenkillä juttelen jonkun koiranomistajan kanssa ja hänellä on narttukoira, jonka kanssa Jesse on leikkinyt ja sitten siihen tulee toinen uros niin sille toiselle urokselle pitää sitten alkaa murista ja ''machoilla''. Periaatteessa toteutunut tavoite!

- Pysyä kunnossa ja terveenä <- tärkein toive: 
- Jesse on pysyny kunnossa ihan, alkuvuodesta se oli noin 5 päivää ''oksennustaudissa'', eli tuli molemmista päistä ulos. Mutta onneksi sen jälkeen meni ohi. Eikä muuten mitään ole ollut. Eli tavoite toteutunut!

- Luustokuvat:
- Maaliskuussa käytiin Eläinystäväsi lääkäriasemalla Juha Kallion luona kuvauttamassa Jesse. Tutkittiin kerralla lonkat, kyynäreet, polvet, olat ja selkä. Kaikki oli melkein priimaa. Lonkat B/B, Kyynäret&polvet 0/0, selkä ja olat oli puhtaita. Tavoite toteutunut kun kuvattiin koira. 

- Kastrointi:
- Huuhtikuussa Jesse leikattiin, joten tämäkin tavoite toteutui.

- Noudon alkeita:
- No ollaan me pitoharjoituksia ja yritetty tehdä kapulasta kiva juttu, koskee mielellään siihen ja tökkii, mutta ei ota suuhun kunnolla, nostaa maasta käteen välillä kapulaa myös. Ei ei toteutunut tavoite, niin kesken tuo perusteellinen noudon opettelu.

- Reissu Lappiin:
- Onnistui ja reissu meni hyvin :)

20.12.2014

Linkityt blogit TOP4

Linkutettujä blogeja tuli 24 kappaletta, joista valitsin NELJÄ parasta.
Neljä parasta saa pienen esittelyn täällä ja myöskin palautetta :)

4. 
Blogi kertoo n. 3,5 vuotiaasta Suomenlapinkoira Deliasta ja n, vuoden ikäisestä australianpaimenkoira Hyrrästä. Heidän harrastuksiin kuuluu toko, rally-toko ja agility. 

Blogin banneri on aika tavallinen, pyöreät ''ikkunat'' on ihan kivat sekä molemmilla sivussa samantyylinen ''pallokuva'' :D Blogin nimiä on selkeä, mutta ehkä joku omaperäisempi olisi parempi? Kuvia postauksissa on paljon, ja laadultaan ne on hyviä. Myöskin postaustahti on tosi hyvä, sillä blogissa tulee nyt noin joka viikko postaus, aiemmin tullut noin 2 viikon välein. Kirjoitusasu on selkeä ja hyvä, tekstejä on kiva lukea, kun virheitä ei ole!

3. 

Blogin päätähtenä esiintyy n. 10 viikon ikäinen gorgi pentu, nimeltään Frodo. Myös mukana menossa on beaglet Kössi,  Hippu ja Lilli.  Blogissa kerrotaan, että sitten, kun Frodo kasvaa ja on kuvautettu yms, hänen kanssaan olisi tarkoitus alkaa harrastella mahd. näyttelyt, toko, rally-toko. Innolla itsekkin odottelen mikä laji osoittautuu Frodolle ja hänen omistajalle ns. omaksi lajikseen :3

Blogin banneri on erittäin selkeä, hillitty ja hyvä. Blogilla on myös hieman erikoisempi kuin yleensä nähdään blogeissa. Kirjoitustyyli on selkeää ja siten postauksia on helppo lukea. Kuvia on paljon blogissa, jotka ovat laadultaan hyviä. Postaustahti on todella hyvä, sillä postauksia tulee noin 2 tai 3 postausta per/viikko suunnilleen! 
2. 

Pinserimäistä blogissa esiintyy n. 2-vuotias kääpiöpinseri narttu Helmi. 
Helmin harrastuksiin kuuluu näyttelyt sekä agility. 

Helmin, että kirjoittajan sivut ovat selkeät ja eikä niissä ole turhaa tietoa. Banneri on todella omalaatuinen ja hieno! Käytetty ''tyttömäistä'' väriä ja toisessa kuvassa myös ''kruunu/tiara'' päässä :D Postaustahti ihan ok, noin postaus/viikko, joskus useammin. Myös ''erikoispostauksia'' löytyy, 
mm. dobosta, ruokinnasta. Postaustahti saisi olla hieman tiheämpi, koska nyt blogissa tulee postauksia noin 1/viikko.


1. 
                                                          Koiria maalta!

Koiria maalta -blogissa esiintyy neljä sekarotuista koiraa Tuikku, Maisa, Klaara ja Popi. Postauksia on paljon erityylisiä. Nelikon harrastukset ovat veto/valjakkourheilu, dobo, rally-toko ja jäljestys, joten kyseisistä lajeista on postauksia ja tulee varmasti lisää postauksia blogissa. 

Blogissa on ajankohtainen banneri, joka on todella hyvin toteutettu. Kuvat blogissa on hyvänlaatuisia ja erilaisia, ettei samassa postauksessa ole samantyylisiä kuvia, eikä aina ole perus naama kuvaa vain. Kirjoittaja osaa todella hyvin tuoda asiat monelta kantilta näkyviin, eikä vain omalta kannaltaan teksteissään. Myös pidän kirjoittajan kirjoitus tyylistä sekä siitä, että hän kirjoittaa yleensä aika pitkiä postauksia, joissa on myös kuvia. Koirien että kirjoittajan sivut ovat erittäin selkeät.

PS. Anteeksi, että tämä tulee niin myöhässä, mutta syyttäköön omia kiireitä ja asioita nyt.

1.12.2014

Lauantain uimalareissu Hyvinkäälle!

Viime viikon lauantaina odotti jälleen kauan odotettu uimalareissu Hyvinkäälle, tälle kertaa sain iskän kuskiksi. Viimeksi pääsi Jesse uimaan vain ja sekin oli yhdistetty mätsärireissuun, mutta tällä kertaa pääsi molemmat koirat ja kyseessä oli vain uimalareissu. Nelli ensimmäistä kertaa ja Jesse toista kertaa uimassa.  Jesse tiesi jo mitä tehdään, mutta ei se silti vettä rakasta, paitsi jos saa lelua noutaa niin se on sitten ihan toinen juttu! Nelli yllätti erittäin positiivisesti mut ja iskän. Muutaman kerran, kun uittaja oli avustanut Nellin veteen, jolloin se ui altaan päästä toiseen päähän. Niin sen jälkeen se tajusi idean,  ei se kramppi tapa häntä tai satuta, sitten sai jo rauhotella, ettei menty liian nopeesti uimaan, eli hypätty liian aikaisin vaan jaksettiin mennä ihan loppuun asti, mistä lähdettiin uimaan.

Tästä kuvasta näkee aika hyvin, kuinka pitkälle Nellin etutassu aina menee

Nelli käyttin ensimmäistä kertaa elämässään pelastusliivejä ja uinti niiden kanssa oli PALJON rauhallisempaa ja tasaisempaa kuin järvessä.  Nelli sai kehuja uimatyylistä, koska se ui pitkillä/rauhallisilla vedoilla. Sekä ensi kertalaiseksi suoriutui hyvin. Seuraavan kerran suunnitteilla olisi vielä ennen joulua käydä uimalassa, että molemmat koirat pääsisi mukaan, koska hyvää lihas työtä saavat tehdä. Jesse pääsee varmaan juuri ennen joulua hierojalle. Joulukuussa olisi hierojan, mahdollisen uimalareissun sekä kisojen lisäksi ainakin tavoite käydä yhdissä mätsäreissä vielä.

''Pitää uida nopeaan pois, äkkiä ennenku joku ehtii viedä mun lelun!''

Mitään joulukalenteria ei ole tulossa, koska ideat eivät mitenkään riittäisi 24 postaukseen, mutta ehkä ns. adventtikalenteri tulee saa nähdä mitä tuleva tuo. Postausehdotuksia saa aina jättää!

6. joulukuutakin lähestyy, Suomen itsenäisyys päivä, sekä monien koiranomistajien (+muiden) kauan odotettu Koirat 2014, tutummin messari. Itse olen näillä näkymin olen tulossa lauantaina katselemaan ja tekemään löydöksiä, voisin taas tehdä pienen ''ostoslistan'' tänne vaikka 5. päivä tai aikasemmin. Riippuu miten koulun puolesta ehtii, koska alkoi uusi jakso, vaikka aika helppo jakso on. 
Ainoa murheen kryynini on ENA10 kurssi, eli enkun tukikurssi. 
Jesse menossa satasta eteenpäin, Nelli tulee perässä hitaasti, mutta varmasti.

Eksä nyt voi ymmärtää, etten oo ennen kello 12 valmis minnekkään treeneihi?
Sen pitäs olla jo itsestään selvyys, kun yleensä mun kauneus unet kestää melkein klo 15 asti.