30.11.2013

Kapulatreeniä, Nellin kanssa temppuilua sekä Jessen Agi 26.11

Jessen kanssa ollaan treenattu kapulan pitoja, joka sujuu tällä hetkellä niin, että herra jo nostaa kapulan suhk. hyvin maasta sen mulle käteen, joka on aika saavutus, kun ennen se ei suostunut edes koskemaan kapulaan. Siitä nyt menee varmaan toiset 2,5 vuotta, että Jesse noutaa sen hyvin, tuoden sivulle. Mutta onhan tässä aikaa sitä opetella. Jesselle kävin myös hakeen canaganin kana-kuivaruokaa kokeiluksi, kun pitäs löytää sellainen kuivaruoka, mikä sopis ja maistuis tuolle nirsolle hyvin. Kokeiluksi otin Brit carea ja Canaganiä, molemmat eri kipoissa, tällä hetkellä näyttäisi tuo Canagan olevan maukkaampi Jesselle.

Nellin kanssa sunnuntaina pääsin leikkiin ja treenaileen, kun vein mopon iskälle talvi säilöön ja jouduin n. 3h venaileen sitä navetasta. Nellin kanssa harjoiteltiin pitkästä aikaa näyttelyjuttuja sekä seuraamista, perusasentoa, luoksaria sekä peruuttamis-temppua, joka on aika alkuvaiheissa, mutta kyllä Nellinkin tosi hyvin alkoi tajuamaan sen mitä haluan siltä. Nelli söi samalla treenatessa 1/3 ruuastaan :D Nellistä huomaa, että jos sen kanssa, tekee harvoin niin sillä on intoa enemmän kuin laki sallii, mutta silloin se osaa hömppäillä ja olla hassu, eikä sillo sille voi suuttua siitä vaikka yrittääkin jotain ei sallittua. Ja yrittihän se hypätä mun syliinkin, kun mulla oli namia kädessä ( ai liian innokas oppia? :D), joka on aika harvinaista siltä ja ainakin se viittaa siihen, ettei ainakaan lonkat oo huonossa kunnossa / kipeet.



Tiistaina oli jälleen agility. Kotona ehdin käydä n.20min ulkona Jessen kanssa kävelemässä sitten tulin vain nopeesti hakeen kamat ja vielä itse kävin nopeesti vessas ja sitten iskä tulikin jo, se tuli reilu 5min aikasemmin kuin viimeksi, niin oltiin jo 20.15 hallilla, niin oli tosi hyvin aikaa kiertää ''toinen'' lämppälenkki, melkeinhän sen 15min viihdyttiin iskän ja Jessen kans kävelemässä. Sitten vaan kamat halliin sisään ja koira häkkiin. Ja kengät vaihtoon ja radan tekoon.

Ensimmäinen radan pätkä oli aika mukava, alkuun ''vaikea'' ohjaus kuvio, josta juoksulla kentän toiseen päähän, joka meni hyvin, vaikka käsi sojotti välillä jonnekkin ihan muualle kuin ois pitäny... (koira osaa, omistaja ei... :D) Keinu suju yllättävän hyvin, kepit sujuu, jos oon ihan hiljaa ja näytän kädellä ja vasta keppien loputtua kehun. Sitten lähetin keppien päästä kiertää hypyn ennen puomia. Jesse haki hypyn, mutta puomille ei sitten meinannut mennä juoksi iloisesti vaan ohi, mutta mentiinhän sitten puomikin ja se viimeinenkin okseri-hyppy kunnialla ja hyppy pomppu bileet siellä! Mentiin sama pätkä toiseen kertaan ja oikeestaan muuta mainitsevan arvoista ei tapahtunut kuin kepit ja puomi, meni nappiin, eli täydellinen nolla rata ja siitä suoraan lähdettiin käymään pisulla.





Toinen rata oli sellainen ''juoksurata'', eli omistaja sai ihan kunnolla juosta, että ehti ohjata koiraa kunnolla. Jessellä oikeastaan ei ollut tässä radassa mitään ongelmia. Tehtiin kerran putkeen ja sitten loppuun otettiin pari kertaa keppi-hyppy-hyppy loppu suora ja siellä loppuun kauheet kehut ja palkat. Jesse taisi myös tehdä omaa historiaa, koska se LEIKKI vetolelulla mun kanssa ennen radalle menoa, mutta radalla koitin palkata sillä ( lopussa siis ) niin namit oli kivempia. Mutta hyvä jos ennen treenei suostu nyt leikkiin, ehkä joskus sen voi palkata nameilla sekä lelulla, ainakin toivossa on hyvä elää.


Ajattelin nyt ilmoittaa, että blogi jää nyt tauolle 2-3 viikoksi, koska koulussa on nyt kokeita, esitelmiä ja tutkielmia niin  pitää niihin keskittyä. Seuraava postaus tulee oleen aika varmasti suhk. pitkä koska siinä on parit viime agi kerrat, ehkä parit tokot ja tietty messarista tai sitten messarista tulee oma postaus. Elikkäs ite oon menossa perjantaina 13.12 Helsinki Winneriin katselemaan, saa tulla moikkaan jos tunnistaa :D Ps. Arvontaa olen kehitellyt, mutta se on tulossa hetikun, lukioita on 50 :)

23.11.2013

Mitä koiran tulisi kokea elämänsä aikana?

Mitä koirasi tulisi kokea elämänsä aikana:


1. Kellahtaa maaten nautiskelemaan auringonnousun aikaan
2. Uida meressä
3. Riehua lumessa
4. Tehdä kaivuutöitä kukkapuskassa
5. Tehdä "Beethovenit": eli ravistella märkää turkkia (tai kuolata) niin, että kaikki lähellä olevat kastuvat likomäriksi
6. Omistaa oma paikka sohvalta
7. Osallistua omistajansa pyörä- tai juoksulenkille
8. Osallistua perhepiknikille
9. Pilata omistajansa treffit
10. Piristää omistajaansa, kun tämä on alamaissa
11. Reissata mannerten välillä
12. Pyöriä kunnon mutalammikossa
13. Tuhota omistajansa kenkäpari (tai monet sellaiset...)
14. Nukkua omistajansa sängyssä
15. Herättää omistajansa aamulla erityisen märällä suukolla
16. Jahdata kissaa unissaan
17. Oppia käsky "istu" – vieraalla kielellä!
18. Osallistua jalkapallopeliin
19. Tavata julkkis-koira (esimerkiksi vaikkapa Lenni!)
20. Kokeilla koiratanssia
21. Todistaa omistajalleen, että osaa matkia ihmisen sanoja ulvomalla
22. Sotata itsensä 30 minuuttia kylvyn jälkeen
23. Ulvoa musiikin tahdissa
24. Matkustaa avoauton kyydissä (niin, että korvat ja kieli lepattavat)
25. Kokeilla skeittausta
26. Saada oma joulusukka
27. Näyttää postimiehelle kuka oikein on pomo
28. Toimia sormuksenkantajana häissä
29. Yrittää seurata oravaa puuhun saakka !!!
30. Vierailla omistajansa työpaikalla
31. Luoda omat Facebook-, Instragram- tai Twitter-sivut (omistaja voi hieman auttaa)
32. Kirmata metsässä
33. Saada oma, personoitu koiratarha tai -koppi.
34. Matkustaa laivalla – ja kastaa tassut meriveteen
35. Pelata frisbeetä omistajansa kanssa rannalla
36. Saada oma syntymäpäiväkortti
37. Varastaa toisen lounas kun silmä välttää
38. Tuijottaa pyörivää pesukonetta
39. Syödä koirille tarkoitettua jäätelöä
40. Tehdä ovela harhautus ja varastaa toisen koirakaverin ruoat
41. Juosta maratoni (omistajan kanssa, tietysti)
42. Saada oma syntymäpäiväkakku
43. Retuuttaa tyynyä, niin että höyhenet vain pöllyävät
44. Avata itse oma syntymäpäivälahjansa (pistä lahja siis pakettiin!)
45. Katsoa Lassie-elokuva
46. Päästä mukaan perhepotrettiin
47. Ihmetellä omaa kuvajaistaan peilistä
48. Löytää oma lempikuppila, jonne koiratkin saavat tulla
49. Esiintyä Youtube-videolla
50. Nukkua yön yli hienossa koirahotellissa

On tehty jo merkattu yliviivauksella
jos ei mitään niin ei olla tehty Jessen kanssa sitä vielä.

21/50, ainakin vielä elämässä paljon tekemistä :D



18.11.2013

While waiting for the snow, waiting for the end of the dark age

Nyt eletään tätä ''synkkää aikakautta''.
Kun aamulla heräät (arkisin ainakin) ja käyt koiran kanssa aamupissa-reissun on pimeetä, mutta kouluun mentäessä alkaa ilma jo vähän kirkastua. Kun koulu loppuu niin oikeastaan n. 2h päästä alkaa viimestään jo hämärtään. Ainoa päivä milloin kerkiin tekeen kunnolla valosella on perjantait, kun pääsen 12.55 koulusta.
Ja sitten pitäs myös ehtiä/jaksaa panostaa kouluunkin. Ja näin koulusta puheenollen, mitä kokeita on ollut niin niihin oon ollut tosi tyytyväinen paitsi ussaan, kun sain 8+, mutta toivon, että ussan-ope kirjottaa joulutokariin sen kuiteskin ysiksi. Ja sitten harmittaa vielä enemmän, kun sitä oli vain ekas jaksossa ja sit keväällä 3. ja 4. jaksoissa eli tässä 2. jaksossa en voi edes yrittää parantaa sitä.  Tällä viikolla olisi yhteiskuntaopinkoe (ke) sekä matikan koe (pe).

Jessen kanssa ollaan melkeinpä, joka päivä hassuteltu ja tehty jtn pientä hömppäilyä.
Ollaan me myös käyty viime viikon tiistaina ohjatuissa aksatreeneissä sekä
omatoimi toko/arkijuttu treeneissä viime viikon perjantaina.



Agista voisin sanoa pari juttua, mutta tällä kertaa en jaksa alkaa raapustelemaan radanpätkiä mitä tehtiin.
Agissa Jesse otti alkuun vähän nekkuunsa, kun ''peri vihollinen'' oli sen näköetäisyydellä häkistä, vaikka yritinkin suhk. hyvin peittää sen näkyvyyden ulkotakillani. Ennen meidän vuoroa tein vähän seuruuta, perusasentoa ja kontaktia, eli aina, kun otti kontaktia niin namia tipahti.

Ensimmäisellä radalla oikeastaan JESSE TEKI TÄYDELLISESTI, mutta minä mokailin molempien edestä, mm. lähdön. Ja se mistä menin itse ihan ymmälleni oli se, että lähdöstä n. 1m taaksepäin oli Jessen iki-ihana Molly-kiinanharjakoira leikkikaveri, niin Molly yritti Jesseä leikkiin, mutta Jesse vilkaisi vain kerran Mollya sen jälkeen se katsoi vain minua ja keskittyi täysin siihen mitä sanoin/näytin. Kolmanneksi viimeisellä esteellä oli ongelmana se, kun oma vauhti melkein pysähtyi, Jessen vauhti putos samaan tahtin hitaammaksi. Puomilla oli ongelmana se, kun koutsi syötti namia niin Jesse selvästi epäröi vähän siinä kohtaa, kun meidän koutsi on mies. Mutta siis koutsi sano, että koira toimii tosi hyvin nytten, että itse pitäs alkaa kasvattaan kohta omaa vauhtia sekä lisää ohjaustreeniä molemmille vaan :) Sen jälkeen lähdettiin reiluks 5min ulos käveleen pihalle.

Meidän tultua pihalta niin saimme heti mennä tutustumaan seuraavaan radanpätkään.
Oikeastaan radalla oli tasan kaksi ongelma kohtaa ja ne oli este numero 5. ja 7.
5. esteellä piti mennä putkeen, joka meni puomin alta. Niissä Jessen kans pitää olla tosi tarkkana varsinkin, kun viimeks samasta putkesta mentiin puomille ja nyt samasta putkesta (eripääty) niin mentiinkin putkeen,
eikä puomille. 7. esteellä oli kepit, joille oli omasta mielestä tosi vaikea keppikulma. No rata meni oikein puhtaasti esteelle 5. asti, missä kävi sillain, että koira meni puomille, otettiin uudestaan ja se meni paremmin, jonka jälkeen hypyn kautta kepeille, jonne se haki ihan sika makeesti ja suoritti ne loppuun asti hyvällä temmolla. Mentiin vielä toiseen kertaan koko rata ja tällä kertaa ei mitään ongelmia, kepitki yhtä puhtaasti. Hyvä nolla siis :) Koutsin kommentit '' Jesse haki tosi mahtavasti kepit, tuolla näytöksellä kisoihin vain''. Itse tokaisin, että alkutalvesta olisi tarkoitus. Ja sirutuskin saadaan hoidettua maanantaina, kun Jesse saa sirun silloin :) Mutta vihdoin alkaa tuntua siltä, että Jessekin alkaa nauttiin todella tästä ja edistymään.



Tokosta ei oikein oo muuta sanottavaa, kuin se, että jonkun verran Jesse yritti nylkyttää alkuun Elmeri-kultsipentua ja komentoja ei ottanu kuuleviin korviinsakkaan. Mutta sitten, kun alettiin treenaan niin se oli oikein pätevä poitsu, keskitty ja teki hyvin. Tällä kertaa harjoitteltiin vähän seuraamista hölkkä vauhdissa ja se suju yllättävän hyvin, sekä vähä pitkästä aikaa seisomista, sekä ihan perus seuraamista+perusasentoa ja parit luoksarit. Ja loppussa 1m päästä istu-maahan-istu sarja ''kaukkareina'', joka meni nappiin ja siihen lopetin treenit tällä erää :)

Viikonloppuna ei tapahtunut oikein mitään maata mullistavaa paitsi lauantaina Jesse kävi vähän pellolla ottamassa muta/kakka nautintoa, jonka seurauksena joutu pesulle, sekä ajamassa lenkin lopuksi jänistä, mutta tällä kertaa oli n. 1-3min kadoksissa ja lopulta tuli erittäin nöyrästi luokse taisi tulla neljännellä huudolls takaisinpäin. Näytti tajuavan, että oli ollut tuhmeliini. Nellin kanssa kertailtiin jälleen vanhoja temppuja vain :) Sekä opetin Nelliäkin leikkiin kunnolla veto-leikkiä, jonka tajus aika hyvin, mutta huomaa, että ei tarraa alusta asti kunnolla, niinkuin Jesse ja sitten, se menee siihen, että se pakittaa ja riehtoo vaan taaksepäin itseään, eikä ns. raivolla sivuille :D

Tomera vahtikoira ;)

Nyt oon päättänyt, kun meillä alkaa agista tauko, kaiketi joulukuun 10. tai 17. päivä ja jatkuu omasta mielestä 7.1.2014 niin siinä ois hyvä pitää 3-4 viikon tauko. Tai sillain, että korkeintaan vaikka joulupyhien välissä kävis tekeen pekolassa, jotkut kivat toko/agi treenit vaikkapa :)  Sais samalla molemmat ihan kunnolla latailla akkuja sekä vain olla, koska seuraava kunnon tauko on vasta varmaankin huuhti-toukokuun vaihteessa.



Nelli 9,5 vuotta 57,4kg/70cm

11.11.2013

7.11.2013

Ohjatut agilitytreenit 29.10 & 5.11, omatoimi treenit 1.11 sekä tokotreenit 2.11.-13

Tiistaina oli jälleen ohjatut treenit Janakkalassa, Jankk:in hallilla. Sain yhden kaverinikin houkuteltua mukaan seurakseni sinne. Tällä kertaa iskä oli ajoissa hakemassa meitä. Ehdittiin tehdä kunnon lämmittelylenkki ja itse ehdin hieman istua ja juoruilla vielä kaverini kanssa ennen rataan tutustumista.

Rata
                                
                              Mittasuhteet ja radan esteiden paikat ihan väärin tai 5-7 esteet ainakin


Aluksi mietin 2-3. esteelle persjättöä, mutta vaihdoin valssiin, joka meni hyvin aivan nappiin ekasta kerrasta lähtien. Ekalla kerralla palkkasin jo siinä, mutta muilla kerroilla en palkannut siinä kohtaa. Sitten pari kertaa oli välistävedon kanssa ongelmia 6. esteellä, kun Jesse ois halunnut mielummin kiertää takaa tai juosta ohi ja isoin ongelma oli pussilla (7.).  Jesse päätti, että pussin ohi oli kiva mennä, sitten oli kivempi hyppiä pussin yli (sen kankaan yli), mutta sitten koutsi tuli pitämään Jesseä siihen pussin eteen. No ekalla yrityksellä meni ohi, mutta toisella kertaa meni pussiin. Loppupätkään olin tyytyväinen oli vauhtia, a meni nappiin ja itse en tyrinyt ohjauksessa. Tuohon aalle juoksukontakti on meille aivan täydellinen. Tehtiin ensimmäisella vuorolla vielä rata kertaalleen ja nyt meni paremmin, välistävetoa en itse kussu ja Jesse meni JO ensimmäisellä kerralla pussiin (jee) sitten loppurata meni edelleen vauhdikkaasti ja hauskasti. Huomasin myös, että tällä kertaa ei mennyt heti nenä maahan kuin rata loppu tai koutsi neuvo jotain mulle, eli Jessellä oli hetki omaa aikaa, nenä olisi voinut mennä maahan, mutta Jesse vaan katteli mua :)

                            

Toisella vuorolla mentiin tuota samaa radanpätkää, joka meni lähes samanlailla kuin ekalla vuorolla. 
Paransin välistävedossa (5-6) Jessekin tuli ohjauksen mukana ja tällä kertaa pussikin oli Jessen kaveri, jonne Jesse meni ekalla läpi. Loppupätkä oli niin ihana mennä, kun sai vaan juosta ja ohjata, kun molemmilla oli vauhti päällä. Oikeastaan muuta mainittavaa ei ole toisesta radanpätkä treenistä. Sanoisin, että pussi, kepit, keinu täysin varmoiksi niin oltas kisavalmiita, että sitten jännitellään milloin allekirjoittanut uskaltaa lähtee kisailemaan. Parit kisat on katsottu ens vuoden alkupuolelle, mutta katsotaan, marras-joulukuussa ois tarkoitus Jesse käydä siruttaan.

Perjantaina oltiin kaverini Tiinan ja hänen melkein 5-vuotiaan sakemanninarttunsa kanssa treenaamassa ''hallilla'' eli Pekolan lavalla. Alkuun Jesse oli hetken ulkona kiinni, että sain häkin kasattua ja sitten kävin pissattamaan vain sen nopeasti, kun ennenkuin lähdettiin olin sen kanssa 20min kävelemässä/hölkkäilemässä ulkona. Ensin Jesse sai olla häkissä, kun tehtiin pieni rata mitä me tehtäisiin Jessen kanssa myöhemmin ja Tiina & Tara pystyisi näin alkuun koittaan putkea (suora), perus hyppyä mini rimoilla, rengasta ja pussia. 
Yksittäin harjoiteltiin esteitä, kun Tara on vain pari kertaa ennen tehnyt aksaa. Mutta kyllä se meni suhk. hyvin ei mitään aristanut, pussikin onnistui heti ensimmäisellä yrityksellä, kun se vei Jesseltä taas tunti, ellei ylikin, kun aina yhden ohjatun treenin aikana toistettiin about 2-5 kertaa sitä.

                       
                            elokuun treeniä :) c. R.Mahkonen

Meillä Jessen kanssa meni ihan ok'sti,  mutta se oli niin Taran perään aluksi, että jos ei kiinnostanut sitä tehdä takaisin häkkiin ja sit tehtiin pari toistoo jtn Taran kanssa ja sit kokeiltiin uudestaan. Kerran tehtiin näin. 
Suhk. hyvin keskitty sitkun anto Taran olla, ettei keskittyny siihen vaan tekemiseen. Jos haisto sen sitä ei häirinny alun jälkeen, mutta jos se näki sen, niin sitten se meni sekaisin.  Jessen kanssa tehtiin yksitäisiä esteitä alkuun mm. rengasta, keinua, aata sekä pussia, mikä oli viime ohjatuissa niin kamala, Jessen mielestä. Nyt missään ei ollut ongelmia oikeastaan. Keinullekkin jäi odottamaan, vaikka menin n. 1m ohi siitä.
Sit tehtiin U-kirjaimen muotosta rataa. Keinu-putki(suora)-muuri-(mutka)putki-rengas-muuri-putki-pussi.
Radalla ei oikeastaan ollut yhtään ongelmia, Jesse meni taas tosi hyvin jos ei lasketa alun niitä ''tara unelmia'' mitä Jessellä oli alkuun hetken, mutta nekin unohtui aika pioan.  Tehtiin rata pari-kolme kertaa läpi ja kunnon palkat ja sitten Jesse pääsi taas hetkeks häkkiin oleskeleen, kun Tara tuli vielä hetkeks tekeen yksittäin esteitä, itse pidin juomatauon ja juotin Jessenkin. Sitten, kun Tiina&Tara oli treenannu hetken otin loppuun Jessen kanssa takaakiertoja sekä välistä vetoja kolmella hypyllä sekä pari kertaa yksittäin pussia. Loppuun heittelin palloa sille siellä, mihin oli hyvä lopettaa ne treenit :) Nyt ei ollut pussissa mitään ongelmaa, mutta en tiedä oliko Jankk:in hallilla sitten niin paljon erilaisempi pussi, että se pelotti jotenkin Jesseä, en tiedä.

                                    
                                            ''Pujo'' treenii elokuun lopussa c. R.Mahkonen

Lauantaina heräsin puol yhdentoista aikoihin, milloin äiti lähti Jessen kanssa ulkona käymään, 
itse ehdin heräillä kunnolla tehdä aamutoimet ja käydä koneellla yms. ja puol kahden aikaan lähdettiin kyydillä kohti Idänpäätä. Siellä oltiin noin 13.50 niin meillä oli siellä päässä n. 40min aikaa lenkkeillä, ennenkuin treenit alkaisi, josta lenkkeiltiin reilu 30min mentiin kentälle jo n. 5minuuttia aikasemmin ihan ottaa kontaktia ja haisteleen, että treeneissä, ei tarttis nassua pitää maassa koko aikaa. 
Sitten, kun muut treenikaverit tuli viimein kentälle niin ensin kaikki otti jotain omaansa, viritti koiraa tai leikitti alkuun. Sen jälkeen otettiin ryhmässä paikkista, Jesse oli nartun vieressä ihan reunassa ja ei siinä ongelmia, että narttu vieressä, ainakaan koirat siinä vieressä ei ollut tällä kertaa sen ongelma vaan, makaaminen maassa, muutenkin siihen pitäs saada nopeutta ja varmuutta, jotenkin tuntuu, että se ei tykkäis olla maassa kauaa, joten nyt sitä aletaan työstään, sitten pitää kunnolla treenata häiriö paikkista. :) Jesse pysy about 30s palkkasin siinä kohtaa, sen jälkeen 15sekunnin päästä se nousi, että nyt treenataan pelkästään maassaoloa, koska sekin näyttää tuovan hiukan vaikeuksia tuolle. Sen jälkeen otettiin seuraamista lyhyissä pätkissä, että sen seuraaminen on häiriössä kehittynyt tosi hyvin, nyt vaan pidempää matkaa + se, että allekirjoittanut ei katso koiraan vaan eteenpäin. Loppuun otin, että koira maahan käskyllä ( itse olen kyykyssä) palkkaa heti jos meni nopeesti jos ei niin uudestaan, sitten palkkailin, siitä et makoili siellä hetken aikaa 10s-20s ja sitten käskyllä sai nousta sieltä vasta ylös.

Ja mitä muuta tällä viikolla ollaan tehty niin ollaa kolmisen kertaa lähetty bussilla toiselle puolen kaupunkia tekeen lenkki ja tarkoitus olisi, että ens viikollakin mentäs kaksi kertaa ainakin lenkkeileen, ainakin ja toisen lenkin alussa vois käydä nopeesti koirapuistossa.

Loppuun voisin laittaa pienet ''loppuvuoden tavoitteet''

Toko
- maahan-käsky pelkästään nopeeksi sekä varmaksi
- liikkeestä istu alkeita
Aksa
- kaikki esteet suhk. varmoiksi
- 2-4 kertaa kuussa itekseen treenaamassa pekolassa aksaa.

                            
                                Ainakaan vauhtia ei meidän luoksarista puutu :D

5.11 Agissa vahvistettiin valssauksia radan/ratojen yhteydessä ja hämmästyin, kuinka hyvin Jesse haki putket silloin sekä, miten kuunteli vaikka yhdeltä nartulta pääsi pissi keskelle rataa, mutta sekään ei ollut Jesselle ongelma! Ehkä pientä edistystä havaittavissa? Saatiin myös muilta treenaajilta kommenttia siitä kuinka paljon Jesse on kehittynyt parilla viime kerralla, keskittyminen lähes kymppiä, suorittaminen ja kaikki on LÄHES täydellistä, voinko enempää toivoa tuolta pikkuiselta? En voi, ainakaan tällä hetkellä!