28.9.2015

Treeniä ja lenkkeilyä

Keskiviikkona pistäydyimme treeneissä, joissa tällä kertaa oli ihan mukavasti porukkaa 5 koirakkoa meidän lisäksi! Tällä kertaa teemaksemme otimme jäävät, ALO hyppy, kaukokäskyt sekä lisäksi kertaalleen teimme kokeenomaisen & käskytetyn 1,5 minuutin paikallaolon treenien lopuksi. Myös ruutua muisteltiin pitkästä aikaa.

ALO hyppy
Ei ongelmia. Kerran kiersi noin 6 kerrasta. Muutama lyhyellä matkalla ja pari hieman pidemmällä matkalla. Tulee hienosti esteen yli ja suoraan sivulle. Vielä tietysti kertaamista ja tietynlaista varmuutta tähän liikkeeseen.

Jäävät
Seuruu alussa todella hyvää tällä kertaa, ei ennakointia seisomaan/maahan. Osaa liikkeen, mutta edelleen on epävarma kumpaa pyydän, vaikka varmasti sen tietänee alitajunnassaan. Tarvii paljon vielä treeniä siihen, että erottaa ne 100% toisistaan. Sekoittaa jonkun verran maahan/seiso käskyt. Jäävä seisominen on varmempi, mutta heti huomaa jos tekee sekaisin niin koira ''arvaa'' kumpaa pyydän.

Paikalla olo
Kerrasta sivulta maahan alussa, ja jäi hyvin. Vähän pää kääntyili ja reilun minuutin jälkeen kääntyi hieman lonkalleen, mutta ei mitään vakavaa. Meidän ongelma on aina tässä liikkeessä ollut se, että ennakoi sivulle, ennenkuin ns. saa käskeä koiran sivulle siitä maasta, jonka teki myös tällä kertaa.

Kaukokäskyt
5 metrin etäisyydeltä 1-3 asennon vaihtoja ja palkka, tällä kertaa kaikki meni 10 arvoisesti, eikä Jesse hinannut itseään YHTÄÄN eteenpäin. JEE!

Ruutu
Ei ota onnistuakseen, Jesse ei lähe pelkästä käskystä ruutuun (namikipolle), koska tottonut mm. agin kautta käsiohjaukseen. Mutta eiköhän meidänkin pitäisi sitten viimeistään messarista hankkia ruutunauha ja töttöröt. Tällä liikkeellä ei nyt mitään kiirettä mutta onhan se kiva joskus muistutella sitä mielessä. Kuitenkin aluksi lähdetään siitä, että irtoisi pelkästä käskystä sinne kipolle, ei alku asennolla väliä, kunhan ei tarvitse mitään vartaloapua niin se on hyvä.

---

Tänään lähdettiin vähän extemporee meiningillä heittää 8 kilometrin lenkki vähän yli tuntiin, itse potkuttelin potkulaudalla, jossa meno on sillain sopivaa, ettei vauhti kasva liian nopeaksi verraten mitä pyörällä nousee aika äkkiä. Jesse jaksoi tosi kivasti 8 km, reippaalla tahdilla juosta/hölkätä, mutta silti kun päästiin sisälle lenkiltä, niin pienessä terrierissä olisi ollut vielä virtaa vetää vielä pienet tokotreenit tai jopa uudelle 8 kilometrin lenkille... Milloinkohan ton energiavarasto ois loppu?

Huomenna lähdemme Jessen kanssa loppuviikoksi iskälle vähän nauttimaan maaseudun rauhasta, tarkoituksena olisi mahdollisesti tehdä yksi pidempi pyörälenkki, mahdollisesti ''retki'' metsään ja paistella jossain makkaraa ja napostella eväitä. Katsotaan viihdymmekö pidempään kuin tämän viikon, toisaalta iskällä on kiva olla, kun ei tarvi erikseen lenkille lähteä, kun voi pihassa pitää vapaana ja helposti heittää lenkin pellolla tai metsässä.

19.9.2015

Kuulumisia

Viime viikonloppu vietettiin pitkästä aikaa iskällä. Jesse sai nauttia keskiviikosta sunnuntaihin siellä olosta, sillä itse olin torstain koulun kautta Helsingissä ja päivä oli pitkä niin päätin, että Jesse saa mennä vähän aikaisemmin iskälle jo. Viikonloppuun mahtui monet palloleikit ja rallittelut pihassa.  Pientä tokon tynkää otimme myös pihassa muutamaan otteeseen. Pari raakaluutakin Jesse ehti siinä 5 päivän aikana syömään.

Tässä tulee taas pari viikkoa hiljaiseloa sillä allekirjoittaneen ensimmäinen koeviikko tänä lukuvuonna kolkuttelee jo ovelle. Koeviikon loppuosa on todella rento jolloin tarkoitus olisi mennä iskälle, niin Jesse saa olla vapaammin ja itsekkin saan sitten nauttia hieman rennommasta koulunkäynnistä. Kiinnostusta olisi koeviikon loppupuolella lähteä jonnekkin päin retkeilemään jos saan vain kyydin ja kavereita messiin, sillä jos on jo ennen puolta päivää kotona niin mikäs siinä lähteä iltapäivästä retkeileen joku pienempi reissu. Katsotaan tuleeko tästä suunnitelmasta mitään.





Alkuviikosta lähti myös hakemus talven agilityryhmään, joten toivotaan, että tärppäisi. Tarkoitus olisi myös ehti parit agilitykisat vielä tämän vuoden puolella käymään.

Tänään lauantaina tehtiin normaalia pidempi aamulenkki ja sisällytettiin pieni treenit myös.
Parit luoksarit, muutamia temppuja (mm. kurre, peruutusta tms), sitten otettiin myös esineiden mm. tolpan kiertämistä. Tällä viikolla yleisesti Jesse on opiskellut paljon esineiden nostamista maasta, mm. sukan ja kenkien nosta että sukan ottaminen jalasta pois. Edistystä tullut ihan kivasti!


                                             Pelailtiin futista vähän :)


Keskittyy...

19.7.2014 Karhutesti Lahti

Jesse huomasi tässä kohtaa sen karhun

Lauantai aamulla herätys oli kello 9.30 ja 11.00 istua kökötin Jessen ja tavaroiden kanssa matkalla Lahteen. Mentiin Karon kyydillä, hänellä on 1,5v tervu narttu. Molemmilla oli edessä karhutesti. Paikanpäälle saavuttiin n. 50min ennen omaa vuoroa.  Ilmottauduttiin, maksettiin ja lähettiin käyttään koiria pissa lenkillä. Sen jälkeen juotittiin koirat ja ehdittiin katsoa parin koiran testaukset.

Ensin oli Karon ja Diana-tervun vuoro ja me olimme Jessen kanssa heti heidän jälkeen. Kun meidän vuoromme koitti vaihdettiin hihna liinaan ja käveltiin pikku lenkin kautta alotukseen missä oli kivi missä oli karhun sontaa ja karvoja. Siinä koira sai haistella hetken ja sitten mentiin siihen ns. testaus-alueelle. Jesse tajusi heti, kun pysähdyttiin sen konekarhun vaikka se ei ollut edes liikahtanutkaan. Siitä alkoi kauhea murina ja örinä sellainen kun ei tiedä mikä se on. Ensi reaktio Jessellä oli kun karhu tuli näkyviin oli mun taakse viistoon ja pikku hiljaa tuli parin metrin päähän sivulle haukkuun. No sitten alkoi sataa kaatamalla tähän väliin, joten testi keskeytettiin ja mentiin odottelemaan sateen taukoamista. Tauko kesti vähän alle 10minuuttia ja sen koko ajan Jesse oli ihan varma että se karhu tulee sinne katokseen missä oltiin suojassa sadetta, mutta eipä tullukkaan (:

Seuraavalla yrittämisellä sama alku ja kiven haistelu ja nyt Jessehän osasi jo odottaa sitä karhua. No heti alko se haukkuminen ja sellainen kiinnostus, aina kun karhu oli selin Jesse meni lähemmäs ja kun karhu käänty Jesse vikkelästi tuli taakse päin ja teki vähän valehyökkäyksiä.

Testaaja sano, että Jesse osasi hienosti karhun kohtaamisen hoitaa, piti turvavälin, teki vähän valehyökkäyksiä joita olisi voinut olla enemmän ja oli liikkeissään ketterä. Toimintakyky tuli sen ekan alku "järkytyksen" jälkeen, eli ei mitään hätää jos luonnossa tulee tai uskon näin :)





Kahdesta alimmaisesta huomaa, että kiinnostus korkealla hetikun karhu on poispäin Jessestä.

Sen takia miksi tämä tulee YLI VUODEN myöhässä on se, että vasta eilen sain kuvat tähän. Pahoitteluni siitä.