8.4.2014

Torstain tokotreenit ja reissu (ruukin) mökille

Viikonloppu vietettiinkin vaiheeksi ruukin mökillä, hauholla. Ennen sitä ajattelin kertoa torstain tokosta.

Torstaina siis jälleen meillä oli treenit idänpäässä. Pääsin hyvin Marjon kyydillä sinne ja ennenkuin ojoisilta sinnepäin lähdettiin käytin Jessen 15min nopeella pissalenkillä. Automatkat meni molempiin suuntiin ongelmitta.

Alkuun tehtiin ohituksia, ensin pari kertaa, että ihmiset menee samalla puolen, sitten koirat, lopuksi sillain, että pysähdyttiin "tervehtiin", Jesse oli tosi pätevä tässä harjoituksessa. Se jälkeen harjoiteltiin luoksarin paikalla istumista. Käveltiin 5-20m ja palattiin takaisin palkkaan tein tän 5 kertaa kolme lyhyttä ja kaksi pitkää matkaa. Loppuun kutsuin luokse ja hienosti tuli sivulle.

Sen jälkeen meillä oli paikkista, mutta se ei niinku sujunu yhtään. Kyllähän se maahan meni hienosti ja pysy siellö sen aikaa, kun olin siinä vieressä, mutta heti, kun lähdin käveleen poispäin nousi herra istumaan ja nököttään. Kerran pyysin luo, kun puolet koirista lähti paikaltaan ja alko rallitteleen vähän. Ajattelin, että parempi pyytää Jesse luo, kuin se, että lähtis rallatteleen, kun muutenki se oli jo istumassa. Tän jälkeen Katja anto pari vinkkiä meille seuraamiseen ja muutenkin katsoa miten Jesse seuraa. Tuomiota ei tullut, katja sanoi meille, että Jessellä on hyvä paikka seuraamisessa, riittävä/hyvä kontakti sekä se osaa lukea mua käännöksissä paljon, kun olkapäällä näyttämistä harjoittelin, sekä ssnoi, ettei meillä käännöksissä läsähdä, joka on hyvä juttu. Ainoa mitä voi treenata nyt sitten kunnolla on seuraamisen kestävyyttä.


Perjantaina koulun jälkeen ajoin mopolla nopeasti kotio ja aloin pakkaamaan kaiken tarpeellisen messiin.
Aluksi Jesse sai kirmailla pihassa vapaana, kun kannettiin kamat sisälle ja laitettiin jo pedit valmiiksi. Sen jälkeen lähdin reiluksi tunniksi sen kanssa pihalle touhuamaan ( ei treenailua yhtään ), sen jälkeen meillä oli joku tunnin tauko, jonka jälkeen lähdimme ensimmäistä kertaa tänä vuonna pyörälenkille, tehtiin pyöräillein n. 2,5km lenkki. Lenkin jälkeen Jesse sai hetken samoilla mökin pihassa, jonka jälkeen itse menin saunaan ja Jesse sai mennä mökkiin lepäileen. Saunan jälkeen oltiin vielä hetki pihalla, ja sen jälkeen mentiin sisälle, itse katsomaan salkkareita, ja pari jaksoa vampyyrin päiväkirjoja, ja Jesse rouskuttaan luutaan. Illalla käytiin vapaana nopee pissalenkki vaan.



^^ Kerrankin sillä kuvissa kieli ulkona Cx

Lauantaina aamulla se pääsi vapaana pissille, mutsin miesystävän vahditsemana. Mutta sitten, kun pääsin ylös itse sängystä ja olin tehnyt aamutoimet, niin mentiin jälleen touhuilemaan ulos vähän alle tunniksi. Kun sitten lähdettiin autolla käymään kauppakeskus tuulosessa kaupassa, sekä hakemassa pari siankorvaa Jesselle. Reissun jälkeen Jesse viihtyi melkein 2h ulkona putkeen, jonka jälkeen vein sen nukkumaan ja ottaan lepiä vähän, kun häiritsi meitä petangi-pelissä.


Sunnuntaina nukuttiinkin vähän pidempään, jonnekkin 10.30 asti, kunnes herättiin siihen, että ovi oli auki, ja mökissä aika viilee, Jesse oli jossain vaiheessa avannut oven ja käynyt pihassa pissalla varmaankin, eikä tietoa kellään, kuinka kauan se oli ehtinyt oleen pihalla. Mutta sen jälkeen kaikki meni vielä torkkuun sänkyyn, ja yhentoista jälkeen syötiin porukalla aamiaista, jonka jälkeen mutsi jäi siivoon, mutsin miesystävä meni saunaan ja itse lähdin Jessen kanssa 1,5km pyörälenkille, jota ennen, sekä jälkeen juoksutin pihassa Jessee reilu 15min. Sen jälkeen kävin saunassa vielä, jonka jälkeeen potkin palloakin vielä Jesselle pihassa, ja sitten pakailtiin auto, ja lähdettiin ajeleen kotio.

^^ Vesi on kylmän näköistä :D


 Jesse 3v 2vk/n. 29cm/n. 8,2kg

Siellä järvellä meni joku, mikäköhän siel meni, miettii Jesse ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti