30.3.2014

Viikontreenit kasassa jälleen!

Tiistain agissa teemana oli viskileikkaus?, joka oli kaikille meidän ryhmäläisille uusi ohjausjuttu, paitsi yhdelle. Tehtiin kys. harjoitusta kahdessa pienen radan pätkän avulla. Me päästiin toisena kokeilemaan viskileikkausta. Alussa Jesse oli ihan jossain tyttöjen ja hajujen maailmoissa, mutta pian heräsi omaan maailmaan takaisin. Meillä meni ihan ok'sti, ensin sanoin hop ja sitten vielä kierrä-käskyn viskileikkaus kohdalla, missä se piti tehdä, mutta koutsi sano, ettei sitä kierrä-käskyä tarvi, kun se selvästi hämmentää Jesseä.  Keppeihin pitäs saada sellaista intoa, kun muuten se menee hyvin, mutta kepeissä hidastelee välillä. Koutsin kanssa sovittiin, että palkkaan sillain, että joskus ekaan väliin, joskus puolessa välissä, joskus vaan lopussa, joskus alussa ja lopussa yms. Sekä huomasin jälleen, että paras palkka ei aina ole herkku, lelu eikä kehu. Vaan se, että se saa juosta/kilpailla mua vastaan radalla, heti jos lähen nopeella temmolla niin Jesse ottaa sen ns, haasteena, jolloin se tekee vauhdilla ja suhk. tarkasti.

Ekan vuoromme jälkeen mentiin viereiselle nurmikolle leikkiin yms. Ja oikeastaan siellä heittelin palloa niin kauan, kunnes aloitettiin toisen radan tutustuminen, nurmikolla saatiin myös tosi pitkä luoksari otettua, jossa samalla saatiin kivaa paikalla istumis treeniä. Matkaa oli varmaan 40m? ja sen Jesse juoksi niin täysiä kuin pystyi ja tuli hienosti sivulle.

Toisella radalla menikin paremmin, kun koirasta oli pallon kanssa vähän energiaa saatu pois ja muutenkin oli paljon kuuliaisempi. Tehtiin lentävällä lähdöllä, joka oli vaihteeksi kivaa. Kepeissä nyt palkkasin ekassa välissä ja lopussa, sekö toisella kertaa puolessa välissä ja lopussa namilla. Toisella radalla viskileikkaus sujui paljon paremmin kuin ekalla radalla. Sitten käytiin jäähdyttelemässä, aluksi heittelin vähän aikaa palloa vielä Jesselle ja sen jälkeen lähdettiin vielä käveleen 10-15minuutin ajaksi, jolloin äitini tuli hakemaan meitä. Tiistaina tein vähä erilaisemman alkulämmittelyn, ensin käveltiin ja sitten juostiin täysiä joku 100m sen jälkeen taas käveltiin ja sen jälkeen taas juostiin täysiä 100m-200m. Ennen agitreenejä ehdin ottaa parit kivat seuruut, liikkeestä seis ja luoksarit. Liikkeestä maahan koitin, mutta ei suju. Pitänee ottaa joku niksi käyttöön siihen.

                                Ainakaan koko ei haittaa Jesseä leikeissä :D

Torstaina käytiin tokoilemassa, jossa tehtiin tänään kerran yksin luoksari, muutaman kerran parin kanssa luoksaria, seuruuta/perus asennon treeniä, paikalla oloa sekä ohituksia.

Aloiteltiin ohituksilla, eli ensin ihmiset menee samalta puolen ohi, sitten koirat ja lopussa sillain, että koirat samalla puolen, mutta pysähdytään ns. tervehtiin matkan puolessa välissä. Tänään otin sillain, että Jesse seuraisi ja seurasihan se tosi mukavasti. Tän jälkeen meillä oli yksittäin luoksaria, jossa otin kerralla yhden pitkän luoksarin. Juuri, kun käännyin niin Jesse nousi sellaseen puoli seisoma-asentoon, mutta käskystä peppu meni maahan takaisin ja tänne-käskyllä tultiin nätisti sivulle vauhdilla. Tämän jälkeen otettiin pareittain luoksetuloa huomattavasti lyhyemmällä välillä, joka taisi olla 10m-15m matka ja väliä koirilla taisi olla n. 5m. Parinamme siinä meillä oli seefferimix Raiku. Otettiin kolme kertaa toistoja. Eka meni hyvin, toisella kertaa koiruudet lähti kenttää ympäri vetää pari kertaa juosten ja viimeisellä kertaa meni hyvin, mutta molemmat vilkuili toisiaan ja meinasivat lähteä juoksemaan taas kilpaa, mutta sain ns. viimehetkällä vahvistettua tänne käskyn, jolloin Jesse tuli hienosti sivulle.

Sen jälkeen hetken preikki ja seuruuta/sivulletulo treeniä tehtiin hetki, jonka jälkeen viimeisenä paikkallamakuuta. Otin itse pari 30s pätkää sekä yritin vahvistaa maahan menoa, mutta se ei oikein sujunut meiltä tänään. Treenien jälkeen koirat sai hetken juosta vapaana kentällä, jonka jälkeen lähdettiin parin koirakon kanssa heittään 1,5h remmilenkki. Kokonaisuudessa n.4h meni tähän reissuun, n. 1h bussimatkoihin, 1,5h treenit ja 1,5h remmilenkki, joiden jälkeen kotona oli ihanan väsynyt koira (;

                 Kun N&J leikkii näyttää meno tältä, eli Nelli pitää päätä mahd. ylhäällä ja Jesse yrittää aina                           jalkojen välistä hypätä leluun ihme, ettei N ole vielä tallonut sitä...

Viikonlopusta ei ole oikein muuta mainittavaa kuin se, että perjantaina, kun muutama kaverini tuli meillä käymään niin J osas hyvin jättää ne ovella rauhaan ei perus häslinkiä. Lauantaina rentouduttiin, mutta tehtiin pienet treenit hypystä, kun Sussu toi meille hypyn, mikä pääsee seuraaviin yhteistreeneihin mukaan. Hypyssä J teki ihan kivasti ja saatiin sitäkin vahvistettua. Myös otin lelulla nopeita istu tai maahan treeniä, eka leikitin ja nopeista istu/maahan heitin lelua sille, muuten hypytin sen mun jalan yli ja uudestaan ja avustaen nopeeseen istu/maahan menoon jolloin sai palkan. Sekä sunnuntaina illallla käytiin kaverini kanssa heittään kiva n. 2,5h lenkki, jonka jälkeen Jesse pääsi pesulle sekä turkkia laittelin vähän uuteen uskoon, eli lyhensin karvoja, sekä myös kynnet leikkasin ja tassuihin rasvaa. Ja illalla on puhdas, puunattu sekä väsynyt koira :)

Ps. Saatiin Jessen kanssa EHKK:n Agility kannustuspalkinto 2013, eli sellainen koirakko joka on harrastanut agilityä, käynyt epiksissä ja virallisissa kisoissa kork. kuuden radan verran.
Pss. Sain kuvat vihdoinkin lisättyä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti