26.1.2015

Miten opetan koiralle noudon alkeita?

Miten saan koirani noutamaan kapulaa jos ei se nouda edes omaa lelua kunnolla?

Me aloitettiin noudon opettelu leikin harjolla pehmolelulla (mikä lelu tahansa käy). Heittelin treeneissä, kotona kaikkialla sitä lelua ja uuden heiton heitin vasta sittenkun toi sen mulle käteen asti. Siinä vaiheessa kun tää alko sujuun hyvin, että lähes aina toi lelun niin otimme ohjatun noutokapulan käyttöön mikä on meillä vieläkin käytössä. Siinä on koiralla enemmän maa varaa kuin normikapulassa.

                      


Kapulalla otettiin alussa pelkästään kosketus harjoituksia, eli vaadin, että koskee kapulaan nenällään/suullaan. Tätä tehtiin pitkä aika tuon lelu harjoituksen sivussa. Sen jälkeen aloin vaatimaan kapulan suuhun ottoa ja nostoa mulle maasta, tässä Jesse oli nopea oppimaan. Ja oikeastaan me oltiin tässä pisteessä varmasti yli puoli vuotta, koska allekirjoittanut ei tiennyt miten tästä jatkettaisiin. No tänä vuonna ollaan tehty sellaista, kun heitän kapulan Jesse hakee sen ja kävellään ympäri ämpäri, että Jesse tajuaisi, että se suussa voi liikkua, sitten onnistuneen pätkän jälkeen nami.


Tästä olen ajatellut jatkavani sillain, että kun tuo liikkuminen kapulan kanssa on hyvällä mallilla niin sitten aloitellaan sivulle tulo treeniä kapula suussa, sen jälkeen pitäisi olla kapulan pito, liikkuminen, kapulan toiminen ja sivulle pito opetettu. Ehkä viimeisimpänä jos se ei tule automaattisesti niin loppuun kapulan luovutus. Tällein olen opettanut Jesselle, oikein pitkän kaavan mukaisesti.      

Miten te olette opettaneet teidän koirille noudon?

2 kommenttia:

  1. En ole tavallaan opettanut koiraani noutamaan. Opetin sille pekoa varten sen, että osaisi tuoda minulle jostain lelun, kun sen jonnekkin heitän ja nyt me ollaan leikin yhteydessä otettu noutamista eikä meillä oikeen mitään sanaa siihen ole. Mä vaan heitän lelun ja koira hakee :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä meilläkin lelu tuli helposti luo, mutta senkin "sylkäs" noin metri ennen mua tai sit just mun jalkojen eteen et niinku "heitä, heitä!" Mut siitä pikku hiljaa tuli että uus heittokun lelu tuotu mulle käteen asti.

      Poista