Tässä Nelli on ennen pesua (viime viikon torstaina otettu kuva juuri ennen pesua)
Ennen sinne menoa käveltiin reilu 20min, että Nelli sai tehdä tarpeensa rauhassa. Käveltiin koirapuiston ohikin, missä oli 4x Salukia, jotka haukkuivat ja juoksivat aidan viertä niin pitkälle kuin pääsivät ihan kuin olisivat pelänneet Nelliä ison koon takia.
Tässä on kuva 4 päivää pesun jälkeen otettu kuva eli maanantaina + melkein täydellisessä karvassa
(10v 1kk/n.70cm/n.56kg)
jonka kanssa käveltiin n. 40min lenkki. Nelli oli oikein pätevä lenkkikaveri se ei välittänyt ohi menevistä ihmisistä eikä koirista. Tosin ei ne sille ole kylläkään ikinä ole ollut ongelma. Ainakin mitä tuon lenkin aikana seurailin Nellin menoa niin oli paljon innokkaampi lenkillä ja jaksoi ottaa ravi askelia paljon enemmän kuin normaalisti olisi ottanut lenkillä. Myös ei näyttänyt olevan niin kuumissaan kuin turkin kanssa. Tulevat viikot näyttävät enemmän, että kuinka paljon tästä oli hyötyä Nellille, mistä varmaankin tulee mainittua varmaan jossain postauksessa.
Ps. Käytin Nellin Lemmikkipalvelu Anturan Rialla trimmauksessa (:
Lopputulos :3
Aika söpö Nellistä tuli lopulta, kaikki muu on n. 9mm paitsi häntä ja pää jätettiin normaali pituiseksi suunnilleen. Häntä karvoja hieman lyhennettiin ja päästä ei juurikaan mitään.
Korvan alta vähän otettuun lyhyemmäksi karvoja.
Kommentteja saa laittaa Nellin muodon muutoksesta tulemaan
ja ilomielin otan muiden mielipiteitä Nellin kesälookis
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti