7.12.2013

Winner Feeling!

Itsenäisyyspäivän yleensä vietetään rauhallisesti ja katsoen tuntematonta sotilasta, mutta mepäs lähdettiin Jessen kanssa Rian kyydillä Lempäälään agilityn epiksiin viettään itsenäisyyspäivää. Rialla oli myös oma koiransa mukana Molly-Kiinanharjakoira. Ensin juostiin ilmottautumaan, ensin maksoin vain mölliradan maksun, koska mulla oli sellanen peruste, että jos menee penkin alle, niin kisaavien radalle (2-luokkan tasoinen) niin ei ole asiaa, mutta jos eka rata menee hyvin niin sitten, otan yhden startin myös kisaavien radalle. No sitten äkkiä pissattaan ja lämmitteleen lenkille, josta itse juoksin suoraa rataantutustumiseen.
Sen ajan Jesse odotti Matin luona, jossa käyttäytyi yllättävän hyvin.

Rata oli melko helppo ja simppeli, sellainen ''juoksu'' rata.

Rata



Jesse lähti liian aikasin liikkeelle, jonka takia itselle tuli kauhea kiire alussa, että ehdin valssata ennen putkea (4.estettä), sen jälkeen sain hyvin etumatkaa, kun Jesse mateli putkessa vähän ja loppurata meni hienosti loppuun sakka, tosin vauhtia olisi voinut olla enemmän.  Itse oli sitä mieltä, että ei tuolla pääse sijoille asti, mutta kuinkas kävikään...Jesse liiteli itsensä sijalle 3. 
Koko radalla oli koiria 14 kpl, ja NOLLIA tuli 3kpl, eli tyytyväinen saan olla, että nolla saatiin tuolta radalta, varmaan toisiksi oltais saavutettu jos vauhtia ois irronnut molemmilta enemmän, mutta tästäkin sijasta tuli bileet Jessen kanssa. Joten ilmosin myös kilpailevien radalla Jessen.

Palkintojen jälkeen kävin tekemässä isomman ''lenki'', että pisut ja kakat tuli. Sen jälkeen käytiin 2x lämmitelemässä ''harkka'' radalla, jossa Jesse oli oikein pätevä, tarjos hyvin seuruuta, kun käveltiin vaan kenttää ympäri aluksi aina, josta palkkailin. Tein aata, puomia, keppejä, putkee ja hyppyä, siinä sai samalla tosi hyvää treeniä, kun siellä oli PALJON hajua, mutta eipä ne Jerppaa kiinnostanut. Ennen kisaavien rataantutustumista Jesse sai mennä häkkiin ottaan vähän lepoa.

Kisaavien rata oli toisaalta HELPPO, mutta ongelmaksi koitui tällä kertaa 2.-3. esteet eli rengas ja puomi, jotka on ennen suorittanut ilman ongelmia. Renkaasta tultiin sivusta ohi, puomista ohi ja putkeen, mutta sen jälkeen, kun sain Jessen puomille, niin loppu rata oli jopa VAUHDIKAS, kepit meni täydellisesti ja ainoa moka noiden 2-3estekohdan lisäksi oli esteellä 7., kun Jesse meni putken väärään päähän, mutta ohjausvirhe sekin taisi olla? ja siitä mentiin keinulle, joka olikin sitten yhtääkkiä kanssa aika pelottava vekotin...tuosta sähellyksestä ihan ansaitusti HYL.



Mutta ainakin tämän perusteella ollaan melkein vuodessa kehitytty ainakin jonkin verran, kun viime vuonna 29.12.-12 ja nyt 6.12.-13 oltiin epiksissä niin tänään ei ollut haju ongelmia, kuten 29.pvä sekä itse en jännittänyt toista rataa juurikaan. Nyt toivotaan, että epiksiä ois ainakin JANKKilla jälleen loppukuusti.
VOITTAJAFIILIS tänään mulla ja Jessellä :)


Jesse vikan radan jälkeen otti vähän vaatetta niskaan ja ''joutui'' kuvattavaksi :D

Sunnuntaina sitten matkamme käy Ylöjärvelle mätsäriin, joten jotka tuutte sinne ja tunnistatte mut ja Jessen, hiippaillaan siellä parin kultsun, belgin ja am.akitan seurassa ja mahd. Nelli seropin seurassa :)

MITÄS TE LUKIJAT TEITTE ITSENÄISYYSPÄIV'ÄNÄ JA MITÄ TE HARRASTATTE HAUKKUJENNE KANSSA? :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti