2.1.2016

Kuulumisia

Tällä viikolla ollaan oltu joka erityisen aktiivisia.

Maanantaina suuntasimme ''aamusta'' eli puolen päivän aikoihin bussilla toiselle puolen kaupunkia ja Aulangolle lenkille. Lenkkiporukkamme koostui tällä kertaa meille erittäin tutusta porukasta eli menossa mukana oli Julia&Sampo+Obelix-kultsut, Jassu & Jehu-Am.Akita sekä Demi+Hile-Belgit. Hile oli uusi tuttavuus meille, mutta Jesse suhtautui yllättävän hyvin pieneen riiviöön. Koirat tuli tosi hyvin toimeen, kuten yleensä. Sampokin löysi lenkin aikana ainoan kuraojan, joka ei ollut jäässä ja kävi sinne maahan... :D

Koirat sai juosta vapaana aika paljon, mutta osittain myös hihnassa sujui lenkki. Lopuksi kuvan ottaminen oli hankalaa, sillä kaikki halusivat tehdä jotain muuta kuin olla paikallaan, mutta onnistui se kuva kuitenkin lopulta.

Tälläset lenkit on kyllä erittäin kivoja, sillä koirat saa toisistaan seuraa ja me omistajat rupattelu seuraa.



Tiistaina meillä oli ''lepopäivä'' lenkkien osalta, mutta tehtiin Jessen kanssa kuitenkin vähän tokoa, temppuja sekä doboa sisällä. Jessen seuruu on nykyään tosi kiva ja seuraa vartaloa tosi paljon. Myös ollaan tehty edelleen maahan meno treeniä, eli nopea maahan meno + siellä pysyminen palkka. Jos vain käydään maassa nopeasti, ei palkkaa. Sillä maahan meno ja siellä olo on tuottanut hieman meillä harmaita hiuksia. Temppuina kertailtiin meidän uusimpia ''tyyny'' ja ''pläts''. Eli ''tyyny'' käskyssä Jessen pitää pienen tyynyn/liinan päälle juosta asennolla ei oo väliä. ''Pläts'' käskyssä taas Jessen pitää lyödä tassulla mua käteen, kun käteni on lattiaa vasten. Aika hyvin Jesse on oppinut jo nää. ''Tyyny'' käskyä käytän sitten esimerkiksi, että koira menee tasapainotyynyn päälle.

Tasapainotyynyllä ollaan treenailtu etu- että takapäätä. Ollaan tehty siinä pyörimistä ympäri, että koira on sivulla ja sitten kierretään sitä ympäri, jolloin koira joutuu liikuttaan etu- tai takapäätään siinä. Sekä myös Jesse opiskellut pyörimisen saloja tasapainotyynyn päällä, mutta selkeästi vasemmalle pyöriminen on vaikeampaa kuin oikealle päin.

Keskiviikkona suuntasimme uimalaan. Tiistai-iltana soitettiin uimalaan, että olisiko siellä huomiselle jo aikaa ja sopivasti oli yksi aika siellä 14:30-15:00. Otettiin se ja mentiin pienellä porukalla sinne. Marjo&Säde-seefferi sekä Jassu&Demi-Belgi. Demi ja Säde paineli uralla siellä meneen, mutta Jesse tyyty vain uimaan allasta eessun taas, eikä lelua innostunut noutaan kuin muutaman kerran.

Reissun jälkeen Jesse oli väsynyt ja nukkui melkein koko päivän. Sai allekirjoittanut rauhassa nautiskella illalla rauhallisuudesta, kun toinen tuhisi vain omassa häkissään, selällään tassut kohti kattoa. Silloin tällöin on ihan kivaa vaihtelua liikunalle käydä uimassa.

< - Uimassa




Torstaina heräsin lyhyiden yöunien jälkeen, erittäin väsyneenä. Lähdin kuitenkin lenkille, kuten olimme edellis iltana jo Jassun kanssa sopineet. Äiti heitti meidät Idänpäähän, josta lähdettiin taas Aulangolle lenkille pienellä porukalla, tällä kertaa mentiin ihan uutta reittiä ainakin osittain. Mukana lenkillä oli meidän seurana siis Jassu&Jehu-Am.Akita sekä Belgit Hile ja Demi. Alussa porukalla oli vähän energiaa niin mentiin aika keulimalla hihnassakin.

Vapaana koirat pysy todella kivasti ja Jessekin innostui maanantaita enemmän juoksemaan metsässä. Lenkillä koirat oli vapaana että hihnassa. Lenkki kesti n. 2,5h, josta noin 30minuuttia meni siihen, kun suunnistin Jassulla hieman keskustaan päin, että pääsin oikeaan bussiin kyytiin. Eli n. 2h lenkki metässä näin uudenvuodenaattona oli oikein mukava. Ei edes pamauksia kuulunut liian aikaisin!

Jesse, Hile, Jehu, Demi, Sampo & Obelix

Torstai-Perjantai raketit eivät meidän iltatoimia juurikaan häirinneet sillä ei ne Jesseä häirinneet yhtään. Perjantaina pidettiin vähän rennompi päivä ja allekirjoittanut avasi tämän talven ja vuoden menemällä heti luistelemaan. Vähän jää oli huonossa kunnossa, mutta kuitenkin pystyi kohtuu hyvin luistelemaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti