10.6.2012

Mätsäreitä, Telttailua & KoiraKaveri

Nyt en voi sanoa muutakun vau, (syy selviää tekstissä)!

Tiistaina eikä kylläkään keskiviikkona tapahtunut mtn sen erikoisempaa. 
Treenailin molempien kaa 15min molempina päivinä ja 
oisko ollu tiistai kun kävin 1km iltalenkin.

:) Harjottelin manuaalin käyttöö

Paikalla olo on rankkaa.. :P

orvokki kasvo keskellä pihaa mökil!


Torstaina suuntasin kaverin kanssa linnapuistoon mätsäriin. 
Odotukset ei ollu korkealla, 
kun oltiin piennis koirissa sekarotusen kanssa, 
ja oltu viisi kertaa ennen tätä pienis koiris, tuloksin 2x sin-, 2xpun- ja kerran pun 3. 
Kehät oli nurmikolla oli toinen kerta, 
kun olimme nurmella mätsärissä kisailemassa. 
No senkään takia ei ollut mtn sijotus haaveita. 

Mustavalko kuva onnistu hyvin :)

Jesse ekaa kertaa uimassa, mutta tuliki nopeesti khylmä :D

Parikehä meni ihan ok. Tuomari oli Tiina Vuorio, 
koko mätsärissä kaikki tuomarit kiinnitti tosi paljon koiran iloisuuteen huomiota, 
eli piti olla hämtä pystyssä tai heilua vähän. 
Vastassa oli villakoira, molemmat seiso tosi hyvin häntä
pystyssä ainakin itseni mielestä. Liikkeessä Jessen häntä pysy ylhäällä kuten aina, 
mutta villakoiralla ei kokoaikaa. Jessellä on ongelmana se, 
että se ei halua pysyä pöydällä paikoillaan ja hiukan oli levoton. 
Muuten eka kehä meni hyvin, saatiin punanen, josta yllätyin :)


Nauhakehää jouduin hetken odottelemaan.
 Jesse sai hiukan painia ennen kehään menoa
6kk vanhan sheltti pennun kanssa, jota ollaan tavattu muutamissa mätsäreissä.
Nauhakehässä oli 9 koirakkoa ja kaikki seiso tosi hyvin, mitä nyt ehdin silmäileen.
Onneksi tuomari laitto porukan ravaan puoliks, ja nyt sain Jessen meneen sillee, 
ettei se etuilis mua kauheesti.. <-- Huippu homma jo.
No sitten se tiputti 4 koiraa ja oltiin vielä joukossa. 
Yks piti tiputtaa vielä, tuomari laitto 5 parasta ravaan pari kertaa kehän ympäri. 
Ja sitten tiputti yhden. Olin onnessani kun päästiin jatkoon!
 No nyt kisattiin 1 paikasta tietenkin :D
No mentiin ympäri ja sitten seisotettiin aika pitkään. Sijotettiin neljäs sitten
 tultiin kätteleen minut kolmannelle sijalle.
 Palkintona tuli käsigeeli, ruusuke, pokaali, heijastin ja joku kotelo.
Päivä oli upea, mutta Jesse haisto jonkun nenäänsä kun koiria sijotettiin ja 
halus pakosti kattoo eri suuntaan minne piti xD

Tulos siis Pun 3!

                                                      Pun 3 palkinnot torstailta!

                                                             se osaa olla niin söpö!
Näyttely treeneist 3 vk sit noin :D


Perjantaina Jesse sai lepopäivän eli sai riehua, juosta ja nukkua. Kuvailin tällöin vähän molempia. 
+ Löysin yhen kivan leirin joka on halpa ja aika lähellä vaan 2,5h ajomatka!

Lauantaina saatiin kaverin kaa idea, kun ollaan ehkä menossa koiraleirille,
jonka mainitsin yläpuolel,
 kun siellä on telttamajotus niin aateltiin harjotella jo näin siihe jos mennään. 
Pystyteettin teltta meijän pihalle ja haettiin kamat 
sitten haettiin kaverille oma teltta, koska halusin nukkua Jessen kaa kaksin siel :D
Ainoo ongelma on se, että siel on hyttisverkko ovia 2 kpl niin toinen, 
jota en käytä ovena vaan päätyseinänä niin se ei mee altakiinni,
 kun vetska on rikki niin piti kehitellä joku sydeemi siihe koska Jesse meni läpi siitä :D
Mutta hyvin meni yök, vaikka hiukan tapeltiin haukkumisesta,
 mikä oli niin kivaa, kun joku pikku ääni kuulu. Muuten yö meni hyvin,.. :D
 ei tullut edes kylmä :D Illalla Jesse sai juosta kaverin bortsun kanssa jonkun 1h verta :D

Riehumista artun (bortsu) & Nellin kaa! :D

Saatiin ne hetki oleen paikoillaankin! Jes!


Sunnuntaina suunnattiin taas mätsäriin saman kaverin kanssa. 
Pieniin ilmottauduin jälleen!
No pieniä oli 22 kpl joten nauhakehään tuli 11 koiraa ja 4 sijotettiin.
Parikehässä meitä vastassa oli tuttu kehäkettu Ruska. 
Jesse meni jopa paremmin, kuin torstaina.
Pöydällä olo meni myös paremmin.
Tuomari sano, että hyvä karhee turkki, hyvät valkoset hampaat ja hyvät liikkeet.
Tuomari sano, että oli kauheen tasaväkinen pari. Joten saatiin sininen, 
mutta sen sanon ettei huonolle hävitty!
Nauhakehässä oli se 11 kpl. Kun mentiin ympäri niin moni sähläs. 
Jessen lisäks ei tainnu kun 2-3 mennä hyvin sähläämättä ja vetämättä.
Tuomari tiputti sitten 7 koirakkoa ja jäljelle jäi chihu, jackki?, me & yhtä en muista.
Kaikki meni hyvin ympyrän ja seiso myös todella hyvin. 
Se jota en muista  sijottu neljänneksi, me olimme kolmansia,
jackin näköinen toinen ja chihu voitti. Onnea myös heille.
Palkintona vain iittalan kynttiläkuppi. Hyvä muttei minun mieleeni oikein :D 

Tulos siis Sin 3! 

Seisotusta Mätsärin jälkeen!

Liikettä mätsärin jälkeen

teltassa

<3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti