27.12.2015

Jouluepistelyä (27.12.) Riihimäellä!

Huomasin facebookin puolelta, että 27.12 olisi Riihimäellä RimAn järkkäämät agilityepikset. Eikun sinne näin jouluherkkuja sulattelemaan. Tarkoituksena oli tehdä katsaus, miten Jesse reagoi yhtäkkiä uuteen paikkaan/halliin ja missä mallissa esteet, käytös jne ovat. 

Möllienrata, 27.12.-15, RimAn epikset

1. rata oli möllienrata, jonka pituus oli noin 106 metriä ja osallistuimme ''ulkopuolisena'', koska olimme kisanneet virallisissa niin emme voineet sijottua. Jessellä oli kiva keskittyminen ja oltiin tehty hyvät lämpät, joten hyvin mielin radalle. Lähdössä Jesse odotti hyvin sekä irtos tosi hyvin. Rata oli helppo ja nopea, joten hieno 0 tehtiin. Olin kyllä tyytyväinen tähän rataan, joten olin todella luottavainen seuraaville radoille. Eli aika oli 23,13 ja rv 0. Jos olisimme saaneet sijottua olisimme olleet kolmannella sijalla. 

 Kisaavien rata 27.12.-15, RimAn epikset
Toinen rata oli n. 2 lk tasoinen ja paljon oli hämy-esteitä mielestäni. Osa kohdista helppoa. 
1. kerta meni todella huolimattomasti molemmilta. Jesse hieman omissa ajatuksissa. 3. hyppy ohi, en tiedä kyllä mitä tässä kävi, mielestäni ohjasin kyllä tähän hyvin. Seuraavaksi kepeillä yritti oikaista ja jätti yhden väliin, tosin ehdin korjata ennenkuin meni seuraavaan väliin, mutta tästäkin toinen 5. Viimeinen haaste, jonka nyt tiesin jo ennen radalle menoa. Keinu...meni ylöstulolle, mutta meni pois. Sain makkaralla houkuteltua siihen takaisin ja palkkasin tietysti lopuksi, kun Jesse meni sen kuitenkin lopulta. Varmasti olisi ollut mahdollisuus saada vain tuo yksi 5, keinulta. Sillä kaksi ekaa virhettä oli kyllä todella tyhmiä. Kuitenkin rataan meni aikaa peräti 64s ja risat sekä rv 15.

2. kerta kisaavien radalla oli tarkoitus tehdä parempi rata, tähdätä, siihen nollaan tai 5, koska keinu ei kuitenkaan ole vielä vahva meillä. Mutta 7. putken jälkeen Jesse päättää, että hän ei todellakaan hyppää 8. estettä, koska se on liian lähellä keinua. No sain hetken päästä sen houkuteltua, että jatkoimme 10. putkelta, kunnes taas tultiin samalle hypylle (numero 14), jolloin kieltäytyi siitä. Taas jouduin hakea sitä, että tulisi, ei millään. No lopuksi vain otettiin putki ja hyppy lopusta. Viimeiseen rataan ole todella pettynyt. Ymmärrän jos keinu on vaikea ja sinne ei haluta, mutta se, että kieltäytyy tollain vaikka toinen este on siinä vieressä. Tässä vaiheessa päässä kiehui hieman, mutta pidin pääni kasassa kuitenkin. Tää rata kerto mulle sen totuuden, että keinu on meille  vieläkin todella pahasti kesken. Vikan radan jälkeen käveleen pellolla ja vähän rentouduin siinä myös.

En tiedä mitä tehdä, oon umpikujassa. En tiiä miten lähtee sitä keinua harjoittelemaan. Sillä, että se ei kiikkaa yhtään, niin ei mitään ongelmia, Jesse juoksee iloisena sinne. Mutta vähänkin kun kiikkaa, niin heti se jännittää. Se on ihan sama kiikkaako se 5cm vai normaalin keinun verran, niin sama reaktio. Aktiivisesti 3kk ollaan treenattu, ja ainoa mikä on edistys niin treeneissä se hakeutuu keinulle, mutta vieraissa paikoissa ei. Tänään radoilla sama reaktio kuin ennen. Ihankuin seinä olisi tullut vastaan, josta ei pääse yli. Ekalla radalla ei tiennyt keinusta, joten sen takia tuli ja suoritti keinun tai niin uskon. Toisella radalla tiesi missä keinu on, niin osasi jo varautua siihen. En tiedä pitäisikö jatkaa, vain siten, että keinu ei kiikkaa vai, että se kiikkaa vähän vai ihan normaalisti kiikkaa, eli odottaa ja yrittää siihen, että pelko menisi ohi ja siitä tulisi in-juttu? Kuitenkaan en haluisi kisoissa tai epiksissä pakottaa keinulle, koska siitä ei sitten ainakaan tule mitään. Tosin ei tästäkään, että kierretään aina keinu, kun Jesse haluaa niin. 

NEUVOJA JA VINKKEJÄ KAIVATAAN TEILTÄ TÄHÄN MEIDÄN KEINUONGELMAAN!

24.12.2015

Hyvää Joulua & Onnellista Uutta Vuotta 2016!

Blogi hiljentyy hieman tässä joulun ja uudenvuoden ajaksi, mutta olen tehnyt pari postausta tähän kuitenkin, että blogi pysyy ''aktiivisena'' vaikka allekirjoittanut lomailee reilun viikon blogista.

Joulukalenteri - Luukku 4 (Joulu)

Viimeinen joulukalenterin luukku, mutta ei varmasti vähäisin. Näin jouluna, ajattelin, että kertoisin vähän siitä, mitä joulu merkitsee minulle ja onko meillä jotain 'joulurutiineja'.

Minulle joulu merkitsee...

1. Perinteitä,
perinteitä on mm. kuusen haku metsästä sekä koristelu, että pakollinen joulukuva (koira+joulu)

2. Antamisen juhlaa,
saa antaa lahjoja tärkeimmille ihmisille, sekä itsee saa jotain kivaa

3. Rauhaa ja Iloa,
nämä kaksi samaa kuvaavat mun olotilaa aina jouluna. Rauhallinen juhla, mikä on aina ilonjuhla.

---

Mitä muuta teen jouluna tai joulun alla?

- Ennen joulua, kuten monikin niin pitää miettiä lahjoja muille kelle antaa sekä käydä ostamassa ne.  
Joskus on todella vaikea ostaa ja miettiä, mitä kellekkin.

- Lahjojen paketointi, välillä niin rasittavaa, mutta niin jouluista!

- Leipominen, yleensä leivotaan pipareita tai muuta herkkua jouluksi äitin kanssa. Tänä vuonna tehtiin mm. parsakaalinyyttejä.

- Jouluna on pakollinen yökirkko, en ole itse mitenkään uskonnollinen tai mikään kirkkohirmu kuten ei isänikään, mutta silti joulukirkko on pakollinen. Samalla reissulla käydään viemään haudalle kynttilöitä.



Välillä oon miettinyt, että mitä tekisin jos en viettäisi joulua ja muut viettävät. En tiedä varmaankin pitkä lenkki koiran kanssa tai katsoisin leffaa koiran kanssa. Ken tietää. Itse kyllä tykkään joulusta, joka joulu on melkein samat rutiinit ja kuitenkin tärkeintä jouluna, että vietän sen ihmisten kanssa, joista välitän.

< - Kuva viime talvelta, kun nyt ei taida olla missään muualla lunta, kuin pohjoisessa.

Messari 2015

5.12 ja 6.12 oleva koiraihmisten suuri koiranäyttely, minne monet suuntasivat kyseisenä viikonloppuna. Itse olin vain lauantaina 5.12 messarissa fiilistelemässä. Lähdin samalla junalla kohti Pasilaa, kuin viime vuonna eli 8:18 junalla, Pasilassa juna oli noin 9:36. Hieman ennen 10 olin jo sisällä messukeskuksessa ja ensimmäisenä suunnistin Landseeri kehälle moikkaamaan Nellin kasvattajaa, jossa tuli hetki rupateltua ja vaihdeltua kuulumiset. Sen jälkeen suunnistin australianpaimenkoira kehälle, jossa tuli vietettyä melkein seuraava tunti kokonaisuudessaan.

Hieman yli 11, lähdin JH kehälle etsimään Hannaa. Hannan kanssa juteltiin ja vaihdeltiin kuulumisia, päätettiin, että nähään viel myöhemmin, kun Hannan JH-kehä olisi ohitse. Tässä välissä tapasin pari kaveria joiden kanssa tuli lähes koko loppuaika vietettyä ja kierreltyä messukeskuksessa. Käytiin ensin katsomassa jonkun aikaa koiratanssi kisoja areenalla, ja sen jälkeen mentiin kuunteleen tullin esitystä hyötykoira osastolle. Tästä jatkettiin tapahtumakehälle, jossa esiintyi sirkuskoirat ja sen jälkeen frisbeekoirat ohjaajien kanssa. Tän jälkeen se odotetuin kierros, sillä pääsin vihdoin kojuja katsomaan ja ostelemaan.

Tarkoitus oli vain ostaa heijastinhihna ja jotain pientä. Lopulta matkaan tarttui dobo tasapainotyyny, kuminen frisbee (sillä vanha hukkui 2014 kesällä jo), narupallo treeneihin, 3x erilaisia hauhaun herkkuja (lammasviipaleita, kanafilesuikaleita, ankkafileitä) ja kongin vinkuvatennispallo. Tasapainotyyny ei oo vielä saapunut kotio asti, kun tulee postissa, mutta siitä tulossa oma postaus!
Kaikkiin muihin mitä ostin niin olen todella tyytyväinen ja uskon, että myös tasapainotyynyynkin. Heijastinhihnaa etsin, mutta mitään kivaa ei osunut silmään siellä. Ja kuitenkin mulla meni vain n. 40e näihin ostoksiin, niin en pidä kauheen pahana hintana ollenkaan :D

Kotiopäin lähdin 16:12 junalla, josta meinasin myöhästyä, kun katselin tokokokeen aloitusta, sekä odottelin Hannaa vielä. Lopuksi juoksin aulaan, missä nähtiin Hannan kanssa vielä ja moikattiin nopeesti. Oli minuutista kyse, että en myöhästynyt junasta, sillä juoksin ensin ylös rautatieasemalle ostaan liput ja ennen sitä eksyin niissä tunneleissa vielä. Piti subileipä käydä ostaan myös, mutta eipä ehtinyt, kun oli niin vähän aikaa vain. Juna tuli juuri pääsin rullaportaat alas. Junassa sitten odottelin myyntikärryn tuloa, sillä halusin ruokaa, koska 22h ilman ruokaa alkoi jo tuntua mahassa. Pientä huimausta oli jo junassa, sillä olin mennyt 0,5l vesipullon voimalla koko päivän. Lopuksi myyntikärry tuli ja ostin sitten juomaa sekä kinkkuvoileivän, jolla pärjäsin hienosti kotiin asti. Junasta, kun pääsin pois niin 5 minuutin päästä istuin jo bussissa kohti kotia. Voimat oli kotona aika lopussa, mutta toisaalta messari reissut on aina unohtamattomia. Sillä näkee ihmisiä, joita ei usein nää, sekä pariin kaveriin tutustuin reissun aikana. Ostoksia on kiva tehdä, kun on vähän halvempaa ja sekä yleensä vähän ylimääräistä mukana, että on varaakin tehdä hieman normaalia enemmän ostoksia. Ensi vuonna sitten uudestaan :)

Herkut 3x (yht. 5e)

Kalkkuna (sai lisänä hauhaun pisteeltä), frisbee&''flyball'' yhteensä 5e sekä 1,5e vinkuvatennispallo :)

                                    Tuli 2 viikon odottelun jälkeen kotio, näin joulun alla!
                              Teen erikseen tästä tasapainolaudasta joskus vielä postauksen.

PS. 4. luukku tulossa tänään, vähän myöhässä.

21.12.2015

Joulukuun agilityt

3.12 torstai
En muista kunnolla mitään näistä treeneistä, sillä keskytyimme näissä Jessen kanssa pieniin onnistumisiin sekä oikealla hetkellä palkkaamiseen erityisesti. Lopuksi tehtiin keppejä sekä kontakteja.

10.12 torstai
Tehtiin tämä ylläoleva rata pariin kertaan ja kolmannella kierroksella sitten harjoiteltiin yksittäin esim. keppei tai muuta. Jesse teki ihan kivasti, 2. esteellä vastakäännös (?) ja muuten aika suoraa rataa. 5. esteen jälkeen putki houkutti kovasti, mutta ei Jesse sinne kuitenkaan juossut kertaakaan, ekalla kerralla ohjasin liian jyrkästi, jolloin Jesse väisti 6. esteen. Toisella kertaa onnistui paremmin tuo 4.-7 esteiden välit. Puomin jälkeen jyrkkä käännös 8. hypylle, mutta Jesse tuli todella kivasti alas, vaikka itse ''erkaannuin'' jo hypylle päin jo. Keinu sujuu todella kivasti myös jo, menee sinne eikä kiertele sitä, mutta aristaa silti sitä kiikaamista. Loppuun otettiin rengas treeniä kera yhden putken kautta, sekä parit juoksupuomit, jotka sujuvat erittäin hyvin,

17.12 torstai


Tässä radalla oli teemana takaakierrot, sekä esteiden ohitus

Jessen kanssa oikeastaan tässä ei ollut mitään ongelmaa, hiukan vaikea kulma keinulle, mutta hidasteltiin vähän niin sujui paremmin. Keinulta lähetin putkeen niin kertaakaan ei meinanut mennä puomille! Palkattiin targetilla loppuun, tai ollaan niin tehty aika kauan jo, että nami ei tuu kädestä vaan targetilta. Ei mitään erikoista kommenttia koutsiltakaan, Jessellä oli kiva vauhti ja ohjaus sujui tosi kivasti!
Toinen ja samalla tämän vuoden viimeinen rata treeneissä oli TODELLA suoraviivainen, eli tässä sai oikeastaan koira, että itse allekirjoittanutkin juosta jo ihan kunnolla. Voi Jessellä oli kyllä niin hauskaa, kun kerrankin sai juosta niin lujaa kuin pääsi ja lähes suoraan! Elämän pieniä iloja :D Mutta siis viime viikolla loppui tän vuoden agility treenit ja ne jatkuvat 7.1.2016 eli tässä noin 3 viikon tauko agilitystä, mutta kuitenkin tarkoituksena on käydä 27.12 epiksissä Riihimäellä sekä mahdollisesti ekat kisatki jo 3.1 Lahdessa, jos vain kyyti varmistuisi ennen kuin ilmot menee kiinni.

13.12.2015

Joulukalenteri - Luukku 3 (MMP - Voiko leikatun koiran kanssa harrastaa?)

Tässä 3. luukussa käsittelen kysymystä, voiko leikatun uroksen kanssa harrastaa vielä leikkauksen jälkeen. Lähinnä uroksen näkökulmasta, koska itsellä ei ole kokemusta leikatun nartun kanssa harrastamisesta, mutta uskon, että moni asia on samalla tavalla nartulla kuin uroksella. Lähinnä harrastus puolelta puhun, tässä agilitystä ja tokosta.

Monelle tulee aluksi mieleen, kun miettii koiransa leikkaamista:
''Tuleeko koirastani patalaiska?''
''Jaksaako se lähteä lenkille tai kentälle treenaan?''
''Loppuuko meidän agilityura tähän?''

Myös minä mietin noita kysymyksiä, kun aloin miettimään Jessen leikkaamista. Äiti pelotteli paljon, että Jessestä tulee laiska ja että tuskin siitä on enään agilitykentille. Mietin kuitenkin, että mitä Jesse tekee palleillaan, kun ei sitä kaytetä astutukseen, koska Jessellä oli piilokives, sekä en nähnyt sitä edes tarpeelliseksi vaikka Jessellä ei olisi ollut piilokivestä. Kuitenkin päädyin leikkaamiseen, koska en jaksanut tapella Jessen kanssa enää narttujen pissojen lutkuttamisesta tai muuten, että nartut on se in-juttu, vaikka Jesse oli paljon neutraalimpi narttujen suhteen kuin moni muu uros. 

Leikkauksen jälkeen alkoi näkyvä pikku hiljaa, leikkauksen vaikutuksia. Jesse lihoi todella huomaamattomasti 1,5kg, sekä treeneissä hajujen ja narttujen kiinnostus väheni todella paljon. 
Tässä muutama postaus leikkauksen vaikutuksista mitä olen seurannut:

Positiivisia puolia treenirintamalle leikkaus on tuonut meille ainakin. Harrastaminen on helpottunut leikkauksen jälkeen, koska Jesse keskittyy paremmin treeneihin, kun ei tarvi narttuihin keskittyä enää. Myös ruuan ''himo'' lisääntynyt niin helpompi motivoida ruualla. Jessen aktiivisuus on mielestäni yhtä samanlaista kuin ennenkin, että meidän kohdalla ei ainakaan Jessestä tullut patalaiskaa, mistä olen onnellinen.

Osalla leikkauksen syy voi olla merkkaaminen sisälle tai turha räyhääminen muille koirille, joiden toivotaan helpottuvan tai jopa poistuvan kokonaan leikkauksen myötä. Meillä ei ollut kumpaakaan noista ongelmana, mutta nykyään Jesse räyhää/vaanii satunnaisesti lenkillä tulevia koiria, johon oon puuttunut heti, mutta vieläkin Jesse jaksaa yrittää onneansa. Leikkauksen jälkeen osalla uroskoirista saattaa esiintyä virtsankarkailua, mutta meillä tätä ei ole ainakaan tapahtunut vielä. Yksi iso plussa leikkauksessa on, että jos koiralla on piilokives, niin sinne varsinkin voi helposti tulla kasvain, niin nytten sekin on pois suljettu, kun koira on leikattu.

Osa jättää leikkaamatta uroksen, sen takia ettei se voi osallistua näyttelyihin, ellei ole jotain todistusta, miksi se on leikattu. Esim. kasvain. Narttuhan saa osallistua näyttelyihin vaikka olisi leikattu. Myös jos koirasi on leikattu ja se karkaa/katoaa, niin ei tarvitse miettiä, onko uroksesi laittanut ohi kulkevan juoksunartun paksuksi. Nartun kohdalla suurin merkitys on se, että juoksut loppuvat ja periaatteessa harrastamiseen, ei täten tule taukoja. Yleensä narttujen luonne juoksujen aikana, ennen ja mahdollisesti jälkeen on normaalista poikkeavaa.

3. adventtisunnuntai

Joulukalenteri - Luukku 2 (MPP- Koiran jalostamisesta ja kasvattamisesta)

Aluksi pahoittelen, että postaus tulee näin paljon myöhässä sillä viime viikonloppuna oli paljon kiireitä ja kouluhommia, kaiken kukkuraksi netti päätti ilmaista toimivuuden irti (lagaili ja paljon).

2 luukku sisältää mielipidepostaus jalostuksesta/kasvattamisessa. Itse en ole asiasta kauheasti ihan hakemalla hakenut  vaan mitä vuosien varrella tullut tutustuttua kyseiseen aihealueeseen ja mitä KoiraNetissä tullut katseltua pentueita ja heidän vanhempien tuloksia (terveys että käyttötuloksia sekä näyttötuloksia). Kaikki tässä postauksessa on vain mun mielipiteitä.

Jalostamisessa katsotaan koiran terveyttä ja luonnetta. Jotkut luonnetta enemmän kuin toiset, toiset taas terveyttä painottavat enemmän. Mielestäni molemmat vanhemmat pitäisi olla tutkittuja terveydeltään eli esimerkiksi lonkat, kyynärät ja silmät olisi mielestäni hyvä tutkituttaa. Muut mielestäni plussaa, tietysti riippuu ihan mitä PEVISA sanoo, sillä jollain koiraroduilla on polvien tutkittaminen ''pakollista'' jos haluaa teetättää pennut sekä silmät, osalla roduilla sitten kyynäreet ja lonkat pakko kuvauttaa, mutta esim. silmiä ei ole pakko tutkituttaa. Jokaisella rodulla löytyy, että mitkä kriteetit pitää pentueen vanhempien täyttää, eli esimerkiksi juurikin mitä pitää tutkituttaa koiralta, minimi ikäraja jne. Vanhemmat pitäisi valita niin, että luonteeltaan ne täydentäisivät toisiaan ja mahdollisesti ulkomuodoltaan. Esimerkiksi belgianpaimenkoirissa lyhyt selkäinen yhdistää pitkä selkäisemmän yksilön kanssa. Myös mielestäni polvet ja kyynäreet pitäisi olla 0/0 eikä esim. 1/1, koska jo 1 kyynäreet saattavat oireilla, vaikka ei välttämättä kaikilla ja mielestäni kuitenkin pitäisi pyrkiä siihen, että vanhemmat antaisivat hyvät mahdollisuudet hyvään terveyteen ja luonteeseen.

Terveys on monen koirarodun kohdalla jo hieman huolestuttaa itsea ainakin ja uskon, että monia muitakin myös.  Eniten mietityttää, että jos rodussa on jo valmiiksi paljon C/C tai D/D lonkkia niin silti jalostuksessa suositaan niitäkin tai yhdistetään A/A lonkkaisen kanssa. Mielestäni C/C ei ole huonot lonkat, mutta D/D on, mutta silti itse ainakin suosisin jos vain mahdollista niin B/B lonkkia ja parempia. Eli yleisesti terveitä vanhempia, eli esimerkiksi 0/0 kyynäret tai polvet ja A tai B lonkat. Tietysti jokainen pentue on yksi erilainen yhdistelmä, mistä pyritään tehdä mahdollimman ''hyvä''.

Luonteenpiirteet vanhemmilla pitäisi olla sellaisia, millaisia on hyvä antaa pentueen pennuille, eikä sellaisia mitkä eivät ole ei-toivottuja luonteenpiirteitä (mm. agressiivisuus). Itse toivoisin tulevan pentueen vanhemmilta mm. ystävällistä käytöstä muita eläimiä ja ihmisiä kohtaan, hyvää työmoraalia ja sellaista vilkautta (ei kuitenkaan ylivilkasta).
Tietysti vähän riippuu, mitä tulevalta pentueen pennuilta halutaan, että onko tarkoitus näyttely- vai käyttökoiria, vaiko sekalinjainen pentue. Mielestäni myös käyttö- että näyttötuloksia pitäisi vanhemmilla olla, eli jos on näyttispentue, niin vanhemmiltakin olisi muutamia näyttelytuloksia ja sitten, esim. toko tai bh jutut plussaa. Käyttispentueessa taas käyttötuloksia pitäisi löytyä, esim. BH, paimennus tai metsästystuloksia riippuen rodusta tietysti.

Mielestäni ei pitäisi jalostaa jo ''rikkinäisillä'' tai luonnevikaisilla koirilla, että niitä ei tulisi enempään maailmaan. Koska kuitenkin luonteenpiirteitä ja terveys vaikuttavat pentuihin. Myös sukusiistosta pitäisi välttää ja yrittää pitää lähellä 0% sitä. Mielestäni yli 5% sukusiistosprosentti on jo liikaa. Mielestäni myös en näe järkeä tehdä heti 2-vuotiailla vanhemmilla, koska tuskin kauheasti siihen mennessä mitään tuloksia on saavutettu ja kuitenkin 2-vuotias on nuorikoira. Sanoisin, että 3-6v ikäinen narttu olisi hyvä, kuitenkin kasvanut hieman aikuisemmaksi varmasti 3 vuotiaana kuin 2 vuotiaana. Urokselle sanoisin, että myös 3 vuoden iästä, sitten eteenpäin. En tuomitse niitä, jotka käyttävät esim. alle 2-vuoden ikäisiä uroksia astutukseen, mutta itse en näe, mitä uros voi antaa tässä tilanteessa, jos vasta päässyt agilityssä kisaan, niin tuskin kauheasti on tuloksia. Ja jos oikeasti agility aloitettu 1 vuotiaana treenaan.

Samatilanne jos koiralla teetetään 2 pennut, niin mielestäni aikaväli pitäisi tai olisi suositeltavaa, että katsotaan rauhassa, mitä edellisen pentueen pennuista tulee terveydeltään, luonteeltaan jne. Sillä jos 1. pentue on susi, terveys tms. Ehkä pitäisi miettiä kannattaako toista pentuettä tehdä. Toinen on myös, että mitä olen huomannut KoiraNetissä, että uroksella saattaa olla jopa 8 pentuetta. En tiedä mikä on normaali määrä, mutta itse ainakin omaa urostani käyttäisin korkeintaan 5 kertaa, mieluummin alle. Nartulla teettäisin korkeintaan 2 pentuetta, kuitenkin se prosessi on raskas. Synnytys ja siitä palautuminen.

PS. Huomenna luukku nro 3 tulee ihan normaalisti ja samoin viikon päästä luukku nro 4.

2. adventtisunnuntai

8.12.2015

Marraskuun agilitytreenien kokoomat

5.11 Agilitytreenit
Teemana kontaktit, välistävedot/takaakierrot (alla rata)

Ensin mentiin tuota lyhyttä radan pätkää, ensimmäinen ongelma meillä oli, että miten saan putkesta sen heirettyä takaa kiertoon tuolta ns. ulkokautta ja sitten miten mun kannattaa ohjata siitä se kolmoselle. No monen yrityksen jälkeen saatiin sujumaan, siten,että pysyn 1. putken puolella enkä yritä mennä ns. aitojen toiselle puolelle ennen kuin mennään 5. putkeen. Jesse oli vauhdikkaalla ja hilpeällä päällä eli Jesse teki vähän omia juoksu spurtteja aluksi, ennenkuin sain kunnolla Jessen haltuun. Mutta lopulta saatiin sujuun nopeasti ja hyvin rata, vaikka ei ollut ehkä helpoimmasta päästä nämä treenit.

Toisella kerralla tehtiin 3 pistettä, eli kaikki kontaktit ja kaikissa oli 2 koirakkoa ja vuorotellen harjoiteltiin kys. estettä. Keinulle Jesse menee todella reippaalla vauhdilla, kunnes se alkaa kiikkaan, vaikka hidastetaan niin jämehtyy heti paikalleen, voisi mennä eteenpäin ainakin 30 senttiä. Mutta kyllä se tästä pikku hiljaa, tuskin marraskuun lopussa kisakunnossa, joten voi olla, että kisat jää sen takia välistä :/ A-este meni vauhdikkaasti varsinkin, kun tehtiin targetilla, targetti oli 2-4m päässä aasta. Juoksu aa sujui hyvin, ei lähtenyt pomppiin liian ylhäältä. Nopeuttakin oli todella kivasti.
Puomi viimeisenä muttei vähäisimpänä. Tehtiin pari targetilla (juoksu puomi) sekä sitten ilman, jolloin vauhti hiljeni selkeesti loppua kohden, kun ei nähnyt tarkettia missään.

Kokonaisuudessaan kontaktit on Jessellä juoksuna ja oikeastaan mitään erikoista ongelmaa niillä ei ole paitsi keinulla se kiikkaaminen. Kovalla harjoittelulla siitäkin toivottavasti päästään :)

12.11 torstai
Teemana kontaktit ja piiloputki, irtoaminen

Radalla meni ihan kivasti, Aalta irtosi 3. putkeen hyvin, vaikka oli piiloputki (kiersin putken takaa siis), mutta 4. esteelle Jessellä oli ongelmia irtautua. Ilmeisesti mulla oli niin kiire, joten Jessekään ei malttanut mennä loppuun asti ja sitten suurin ongelma, se juoksi puomille AINA  vaikka sanoin täpäkästi ''tässä'' ja kouluttaja seisoi puomin edessä. Jesse esitti fiksua ja kiersi kouluttajan ja hyppäsi puomille (osui kuitenkin kontaktialueelle). Kolme kertaa toistui, vasta neljännellä toistolla Jesse tajua ''ahaa'' täältä ei saakkaan namia.., Muuten ei mitään ihmeellistä ollut tässä pätkällä. Itsellä tuli kiire, kun jouduin niin paljon hidastaan 3-5. välissä niin sitten tuli kauhea kiire 5.- 6, väliin,

19.11. torstai

Ensimmäinen rata oli lyhyt & ytimekäs vauhti rata! Tällä kertaa oli esteitä ja sai itse koota oman radan, itse päätin tehdä juuri tälläisen suoraviivaisen radan, joka mentiin molempiin suuntiin. Tässä ei oikein mitään isompia ongelmia ollut puomi ja a-este toimi hyvin vauhdikkaassa pätkässä. Hyvä maku jäi suuhun, tälläiset treenit ovat satunnaisesti kivoja, ei ehkä ihan joka viikko kuitenkaan :D

Toinen rata oli selvästi pidempi ja haastavampi. Ei sen puolesta, että siellä oli mutkia vaan sen, että siellä oli myös mutkien lisäksi ''heikoimmat esteet'' eli keinu ja pussi mukana. Keinulla koutsi hidasti keinun liikettä, mutta ei kauheasti eli edistystä siinäkin tullut. Puoleen väliin Jesse tulee todella reippaasti. Pussissakaan ei ollut ongelmia. Periaatteessa ei tässäkään mitään erikoista ollut, vaikka kiirehän mulla tuli, kun kuitenkin oli jotain suoria osuuksia ja Jesse paino tosi kivasti eteenpäin. Enkä juurikaan huomannut Jessen energiassa mitään eroa vaikka aamulla oltiin oltu pitkällä lenkillä.

2 eri ratapätkän jälkeen otimme vuorotellen sitten jotain tiettyä estettä yksittäin. Me tehtiin vähän putki rallia sekä keinua. Treeneistä jäi todella hyvä fiilis. Innolla seuraavia treenejä odotellen.

26.11 torstai 
Ei oltu treeneissä, koska lähdettiin Jessen kanssa jo iskälle. Jossa vietettiin juuri tuo kuun vaihde.

29.11.2015

Joulukalenteri - Luukku 1 (tee-se-itse koiranherkut)

Meidän blogihistorian ensimmäinen joulukalenteri alkaa!
Kyseessä on neljän (4) luukun joulukalenteri eli joka adventtisunnuntai ilmestyy yksi luukku/yksi postaus lisää blogiin. Jokaisessa luukussa yritän pitää jotain erityistä, mitä ei meidän blogissa ole näkynyt ennen! Katsotaan miten onnistutaan tässä.

Ensimmäisen luukussa on tee-se-itse ''koiranherkut'' 
eli ensimmäisen kerran teen tälläisen ''tee-se-itse'' postauksen ja ensimmäisen kerran myös leivoin itse koiralle herkut. Mutta eiköhän ollut jo aika kokeilla kaikkea näitä: joulukalenteri, tee-se-itse -postaus sekä koiranherkkujen leivontaa. 



^^ ainekset sekaisin

Herkkujen sisältö:
185g tonnikalaa
315g sika-nautajauhelihaa eli yhteensä 500g tonnikala-sika-nautajauhelihaseosta
3 kananmunaa
2 dl vehnäjauhoja
1dl neljänviljan puurohiutaleita
n. 2 rkl merilevän jauhetta

Toteutus:
1. Laitetaan kaikki aineet sekaisin kulhoon, jossa sekoitetaan ainekset sekaisin.

2. Laitetaan pellille tasaiseksi ''levyksi'' ja katsotaan, että levystä tulee tasainen

3. Uuniin, jossa niitä pidetään n. 200 asteessa noin 25 minuuttia

4. Leikataan sopivan kokoisiksi paloiksi, koiran koon mukaan. (Pienelle koiralle pienempiä kuin isommalle koiralle)

5. Tämän jälkeen laitetaan vielä n. 30-45 minuutiksi hautumaan sammutettuun uuniin.


^^ taikina levynä, ennen uuniin menoa



^^ Jesse huomasi naminsa uunissa.                   ^^ Taikina uunin jälkeen, jonka jälkeen                                                                                                          paloiteltiin paloikis tämä levy.


        Laitettiin namit 60g pusseihin,                      Tässä kuva vähän minkälainen koostumus                        paitsi muutama isompi pussukka.                           lopputulos on.

Maistuvuus ainakin meillä Jesselle ollut todella hyvä. Ihan halajaa näitä herkkuja, joten jatkossakin tarkoitus leipoa itse herkkoa, eikä aina ostaa vain helpommalla aina kaupasta herkkuja.
1. Adventtisunnuntai -> 1. kynttilä syttyi meillä palamaan

20.11.2015

Joulukalenterin suunnittelua sekä kuulumisia

Joulukuu lähestyy kovaa vauhtia, tarkoitus olisi tehdä joulukalenteri, mutta en varmaankaan mitään 24 luukun kalenteri jaksa tai edes yritä tehdä vaan.... 4 luukun (4 adventtisunnuntaita), eli joka adventtisunnuntai julkaisen yhden luukun. Yritän keksiä jotain spesiaalia, mitä täällä ei olisi ollut. Ainakin yksi postaus on varma, pitää miettiä miten vaan toteutan sen. Toinenkin idea olisi, mutta käytännön ongelmia tulisi itsellä siinä jo... Mutta mutta onneksi tässä on vielä aikaa miettiä niitä, ainakin hetki.

Agilitypostaukset olen päättänyt että vakiotreenit ja omatoimitreenit tulee yhteen postaukseen aina kuun lopussa sillä, kaikkia ei varmasti agilitykiinnosta ja siten tulee muitakin postauksia kirjoitettua. Ja agilitystä puheenollen niin päätin, että menemme vasta todennäköisesti ensi vuonna kisoihin, sillä rakennetaan nyt rauhassa pakettikasaan ja kaikki esteet kisavarmoiksi. Epiksissä olisi mukava käydä tämän vuoden puolella kuitenkin.

Eilen ennen treenejä lähdettiin heittään heti aamusta 2,5h lenkki kaverini kanssa, mukavaa vaihtelua normaalille kouluaamuille. Hieno fiilis tuli, kun pääsi kotio. Kilometrejä tuli noin 12km, mutta pysähdyimme pari kertaa ensin Aulangon tekosaarilla ja sitten kävimme siwassa hakemassa vähän juotavaa.

Tänään (20.11) perjantaina satoi tänne eteläänkin lunta. Heti kauhean liukasta, mutta onneksi löysin heti kaapin perältä uskolliset nastakenkäni viime vuodelta. Pakko sanoa, että hiton hyvät, sillä ei päivälenkillä yhtään liuskasteltu enään :)

Ensi viikolla alkaa itsellä koeviikko niin saa nähdä mitä ehditään tehdä Jessen kanssa. Hieroja olisi mukava, mutta en tiedä oikein mihin väliin sen uskaltaisin ottaa, että ehdin varmasti sinne juosta koiran kanssa keskellä koeviikkoa.


Aulangon tekosaarilla

Ensilumi 20.11.2015

13.11.2015

Hyvinkään koirauimala reissu (10.11)

Lähdettiin tiistaina kolmen pintaan ajelemaan Hyvinkään koirauimalaan kohti. Ennen sitä käytiin pieni pissalenkki metsän kautta. Ennen sisälle menoa käytettiin vielä koirat pissalla. Kokoonpano tällä kertaa oli: Jassu&Demi-Belgi, Marjo&Säde-seefferi, Jenni&Yatsi-Belgi ja Riina&Elmo-labbis eli 3 narttua ja 2 urosta. Viimeksihän olemme käyneet uimassa Helmikuussa ja koko viime talvena kävimme 6 kertaa uimassa, uskoisin, että tänä talvena tulee suunnilleen sama määrä. Ehkä vähän keväällemmä jätämme viimeisen  kerran kuin viime talvena.

Jesse ui ihan kivasti, mutta vielä jännittää mennä kumimattoa pitkin uimaan ja ehkä hieman vilpoinen olo välillä, ainakin välillä tärinän mukaan lopussa. Seuraavan kerran mennään jo mahdollisesti 2-3 viikon päästä.
1. Uintiam kiire on kova. 2. Demin kanssa kuivattelemassa :)

9.11.2015

Viime viikon tiistain tokotreenit

3.11 Tiistai (tokotreenit)
Tiistaina pääsin itse kotiin todella aikaisin ja ehdin läksyt tehdä kotona hyvin sekä syömään vähän välipalaa, ennen treenejä. Puoli tuntia ennen treenejä lähdettiin käveleen kentälle ja lopulta porukkaa sinne valui yhteensä meidän lisäksi vain kolme koirakkoa, vaikka aluksi piti olla meidän lisäksi kuusi koirakkoa, mutta ehkä ensi kerralla sitten! Välillä turhauttaa, että pitäisi tulla enemmän porukkaa, sillä meille tuo 2-4 koirakkoa on helppoa häiriöö, tietysti aina voi kehitellä jotain lisähäiriötä.

Teimme kaksi treeni ''settiä''. Ensimmäisessä ''setissä'' riehuttiin ''lämppäiltiin'' ja tehtiin tarketilla pientä seuruuta, että sai tarketilta namin, kun olin seuruuttanut vähän matkaa. Matkan pituus vaihtui, että mahdollisia käännökset oli tai sitten pelkkä suora seuruu. Ei huono, toimi yllättävän hyvin, perusasento jää hiukan liian eteen, mutta ei kauhean pahasti kuitenkaan. Sen jälkeen teimme muutamat kivat luoksarit, tulee hyvällä vauhdilla, vaikka vauhtia voisi olla hieman enemmän. Lopun perusasento sujuu ongelmitta. Loppuun otimme perus seuruuta käännöksillä, ja palkka tuli ihan kädestä tällä kertaa. Ensimmäinen setti tehtii kokonaan lelupalkalla, paitsi tarketti osuus namilla. Palkka tuli siis aina suorituksen jälkeen, mutta alussa ja lopussa hirmubileet lelun kanssa. Kerran Jesse karkasi pissalle kesken treenien, tosin silloin oltiin siirtymässä tekeen luoksetuloa, eri puolelle kenttää kuin missä tehtiin tarketilla hommia. Tästä vähän sanoin, että ei kesken treenien pissataukoja.

Toisessa setissä tehtiin hyppyä, seuruuta ja pöydällä oloa.
Hyppyssä ei meinannut jäädä toiselle puolen millään, vaan lähti aina mukaan, vaikka sanoin ''odota''. Lopulta onnistui ja ei mitään ongelmaa, vaikka olisi lähellä tai kauempana esteestä niin ei kiertänyt vaan tuli yli, suoraan sivulle -> ei ongelmia ollenkaan. Seuruussa oli hyvää intoa koko treenien ajan. Tehtiin lähinnä harjoittelua, että lähdetään oikealla rytmillä molemmat liikkeelle ja mahdollisesti tein jonkun käännöksen tai täyskäännöksen. Pöydällä oloa treenailtiin sellaisella katoksessa, missä oli kiinteä pöytä. Sai namia ja kehua, kun oli iloisesti ja nätisti pöydällä. Myös Piia tuli ''tutkimaan'' Jesseä ja tosi kivasti oli ettei pelännyt / jännittynyt, mutta ainoa oli, että Jesse vähän murahti Piialle, että ''äläs tuu mun namien luo''. Mutta tämän jälkeen sitten antoi vielä koskea, ettei sen enempää vahdannut kun sanoin/huomautin Jesselle tästä.

2.11.2015

Kaupunki vs Maaseutu

Ajattelin tehdä tälläisen ''erikoispostauksen'' kaupungin ja maaseudun eroista eli miten lenkkeily, aamutoimet, arki, toimintatavat jne eroavaa toisistaan erilaisessa ympäristössä. Eli laitan sanan esim. lenkkeily tms ja sitten kerron miten ne eroavat toisistaa jos eroavat.

Lenkkeily
Kaupungissa käyn 3-4 lenkkiä koiran kanssa, yleensä riippuen monta kertaa, että käynkö kuinka pitkiä lenkkejä. Aamulla herättyäni ja illalla ennen nukkumaan menoa, sitten iltapäivällä koulun jälkeen tai jos ei koulua niin kuitenkin joskus iltapäivällä. Jos käyn vielä kerran niin se on ennen salkkareit, eli joskus 19 pintaan tähtään, että olen kotona. Eli jos lähden pidemmälle lenkille lähden 16-17 väliin. Jos käyn kaksi kertaa lyhyemmällä noin 15-30 minuutin lenkillä niin toinen lenkki sijoittuu kello 14-17 väliin ja toinen ennen salkkareita n. kello 19 aikaan. Yleensä lenkit koostuu remmilenkeistä, joskus vapaana tai pyörällä.
Maalla taas Jesse saa olla aamulla, ja illalla hetken ulkona yksin, päivällä sitten enemmän. Käyn yleensä kerran päivässä sen kanssa lenkillä metsässä, pellolla tai hihna lenkillä, kun olen maalla. Eli kokonaisuudessaan Jesse saa paljon enemmän maalla liikuntaa ja varsinkin vapaana olemista. Mutta sitten kyllä täälläkin tehdään lenkkejä pyörällä tai ihan kävellen remmilenkkejäkin.
Suurin ero lenkkeilyssä on talvella, kun tulee niin aikaisin pimeää niin täällä saa sitten mennä oikeesti otsalampun avulla lenkit, mutta itse pyrin tekeen lenkit päivällä sillä en niin välitä YKSIN koiran kanssa pimeällä lenkille lähteä.

Molemmissa on puolensa, kaupungissa on koirapuistot, erilaiset reitit lähempänä kun taas maalla yleensä tallataan niitä samoja metsiä, peltoja ja reittejä päivästä toiseen. Mutta itse tykkään silti enemmän maalla lenkkeilystä. Ja tietysti maalla tarvitsee lampun aina pimeän tullen ja heijastimia, tietysti heijastimia myös kaupungissa tarvitsee, mutta lamppu ei ole mikään välttämätön siellä.

Ruokinta
Kaupungissa Jesse syö noin 100g/pvä, mutta maalla ollessa hieman enemmän, koska kuluttaakin enemmän. Ja täällä pääasiassa Jesse saa raakaluut, koska sen on helppo syödä niitä ulkona ja siten allekirjoittanut pääsee helpolla eikä joudu siivoamaan mitään verenjälkiä sisällä.

Treenaaminen
Kaupungissa tulee lähdettyä treenaan kun kaverit menevät myös koiriensa kanssa ja yleensä saa häiriöö myös mm. lenkkeilijöistä jne. Maalla lähinnä treenaaminen koostuu siihen, mitä pihassa treenataan. Mutta toisaalta esim. lelupalkalla on helpompi palkata, kun tietää ettei muut koirat siihen pääse, kun ei ole muita koiria pihassa kuin oma koira, jotenka ei suurta häiriötreeniä tule pihassa tehtyä. Mutta sanoisin, että kaupungissa on paremmat treenimahdollisuudet.





Aamu-/iltatoimet
Kaupungissa aamutoimet mulla menee lähinnä siten, että herään, puen, koira ulos, kamat kasaan, wc ja vähän naamaan jotain, ja eikun menoksi. Kun taas maalla, mennään lähes samalla taktiikalla, mutta ensin päästän koiran ulos ja sitten teen kaikki samat jutut ja sitten lähden, eli säästän aikaa maalla aamutoimiin sen 10-20min, mutta tosin sehän sitten menee siinä ajaessa täältä esim. kouluun tai töihin. Mutta se, että saa päästään koiran aamulla vaan ulos, niin helpottaa mun aamutoimia tai iltatoimia paljon. Aamulla eniten kamppailen sen kanssa, kun meen ulos, mutta toisaalta siinä herää kivasti ja joskus teen leivän aamulenkille mukaan ja syön samalla. :D

Välimatkat
Kaupungissa välimatkat on huomattavasti lyhyempiä kuin maalla. Kaupat, treenipaikat on lähempänä, mutta ehkä metsät ja pellot on maalla lähempänä! Ja näin ollen kaupungissa, ei auto ole pakollinen, mutta väittäisin, että maalla se olisi pakollinen. Mutta mulla välimatka ei oli este, jos joskus mahdollisuus olisi maalle muuttaa.

Kadut, Valot
Kaupungissa on suurin piirtein kaikkialla valot ja kävelytiet, maalla ei moisia ole. Koiran kanssa kävellään pientareella, joten täällä käytän itsekkin heijastin liiviä pimeällä, kun taas kaupungissa en. Koiralla on samat heijastin kamppeet oltiin kaupungissa tai maalla. Ja täten maalla pientareella kävely on vaarallisempaa kuin kaupungissa, sillä piennar on kuitenkin aika pieni verraten kävelytiehen.

Muita plussia!
+ Sisäsiistiksi opettaminen todennäköisesti nopeampaa, koska pentu pääsee pissalle, kun vain sille avaa oven, verraten Nelli oppi sisäsiistiksi kuukaudessa, eli noin 3 kuukauden ikäisenä se oli jos sisäsiisti. Jesse taas oli vasta n. 6-7kk täysin sisäsiisti.
+ Yleensä naapurit kauempa, eli se oma rauha

Miinuksia!
- Metsäneläimiä, (esim. jänikset) juoksee pihan läpi ja näin ollen pimeällä et näe, jos sellainen lähtee pihasta juuri silloin, kun päästät koiran iltapissalle ja koira näkee jäniksen tms - > sinne meni koira.
- Jos asuu maalla ja ei kauheasti käy kaupungissa/treenaan voi koirasta tulla vähän ''höperö'' eli alkaa rähjään erilaisille asioille, koska ei ole tottunut niihin, esim. toiset koirat, sillä maalla tulee HARVOIN toinen koira vastaan, kun taas kaupungissa tulee, joka päivä vähintään pari koirakkoa vastaan.

Maaseudun edut: Rauha, luonnonläheisyys ja helppo pitää koiraa irti

27.10.2015

2x Agilitytreenit

Viime viikolla löysimme itsemme kaksi kertaa aksaamassa. Torstaina oli vakiotreenit ja perjantaina lähdettiin pienellä porukalla uudelleen treenaileen.

Torstaina tehtiin kahta eri radan pätkää, jotka melkein oli toistensa kopiot. Ero radoilla oli se, että radan 5. esteen hyppy vaihdettiin renkaaseen, muuten sama rata.
Rata onnistu ihan hyvin meiltä ja meillä oli kivaa ja vaihdikasta menoa koko ajan. Puomi oli ok, lopussa hidastelua, mutta tunnin päätteeksi otin pari kertaa tarketilla nopean juoksu puomin ja silloin toimi puomi kokonaisuudessaan todella hyvin. 7-8 väli oli ainoa, missä itse vähän sähläsin ja olin liian nopea koiralle, mutta toisella yrityksellä sekin onnistui täydellisesti!

Toisessa pätkässä rengas ei aiheuttanut meille juurikaan harmaita hiuksia ja toisessa pätkässä mentiin vielä 8. esteen jälkeen 3. esteen yli suoraan, johon rata loppui. Eli putkeen ei saanu enään mennä. Osottautui meillä hankalaksi, 2 kertaa meni putkeen, mutta kolmannella kuunteli hyvin, eikä juossut sinne putkeen iloisena. Loppuun otimme treeneissä siis pari kertaa puomia tarketilla että keinua. Keinua siten, että se ei kiikannut yhtään, eli periaatteessa koira juoksi ylös ja nostin alas sieltä ja sama uudelleen. Tällä haen sitä, että Jesse tajuaa, että sinne ylös pitäisi juosta sekä sitä, että siihen tulisi varmuutta.

Perjantaina lähdettiin puoli kolmen pintaan treenaileen ja treeni listalla oli kaikkien kontaktien treeniä treeniä. Niiden lisäksi keppejä ja pussia. Kepeillä oli verkot, koska enemmistö halusi ne ja ei niistä meille ollut mitään haittaa. Kepit suju todella nopeesti lelupalkalla, mutta sitten lelupalkka unohtui, kun kerran palkkasin namilla... Puomilla tehtiin, että täysiä loppuun asti ja siitä putkeen, mikä sujui kivasti, eikä mitään suurempia ongelmia ollut. A este oli Jessen muistissa. Teimme pieniä visioita esim. hyppy-A-putki-hyppy. Keinussa eli meidän projektissa teimme ensin samaa mitä torstaina, eli koira juoksee päähän -> saa namin ja nostetaan pois keinulta. Lopulta muutaman kerran teimme niin, että laitoimme toiseen päähän pöydän ja toinen treeni kaveri hidasti keinua ja vähän Jesse jännitti siinä, mutta tuli kuitenkin uudestaan keinua ihan iloisesti eikä mennyt mihinkään pakokauhun valtaa. Eli varmasti keinun suorittaminen kisatilanteihin on mahdollista!
5 viikkoa niin olisi naapuriseuralla kisat, jonne olisi tosi kiva lähteä, mutta katsotaan riittääkö aika.
Kisa olisi siis ihan marraskuun lopussa, mutta olisihan kiva käydä yhet tai parit kisat vielä joulukuussa Jessen kanssa, mutta katsotaanko saanko iskän lupautumaan kuskiksi.

15.10.2015

Aktiivinen viikonvaihde

Torstaina 8.10
Meillä alkoi puolen vuoden lähes totaallisen tauon jälkeen aksa, tässä 6kk aikana käyty kerran(?) aksaamassa. Jesse oli todella pätevä pikkumies. Vähän uusille ryhmäläisille piti sanoa murmur, josta tietysti huomautin, että tollanen peli ei vetelä. Ekat treenit sisällä takaakiertoa ja keppitreeniä.

Takaakierrosta oli kaksi eri harjoitusta. Toinen oli kahden esteen avulla ''kahdeksikkoa'', joka sujui meiltä ongelmitta. Toinen oli n. 6 esteen minirata, jossa koira meni hyppy-putki-hyppy(takaa)-putki-hyppy(takaa) ja lopussa piti puomin alaosa kontaktin läpi juosta, jossa lopussa koira pysähtyy lopussa eli se puomin loppuosa oli maassa ihan. Tässäkään nyt ei mitään erityistä ongelmaa ollut, sillä Jesse teki innokkaasti ja suht. kivalla vauhdillakin. Tällä innolla ja vauhdilla pääsee vielä pitkälle!

Kepeissä taas koutsi halusi nähdä missä kunnossa kepit on. Meillä meni pari kertaa tosi hyvin ja pari kertaa vähän sähläsimme. Loppupalaute oli kepeistä, todella positiivista, että Jessen katse on eteenpäin eikä kädessä. Lopuksi teimme pari kertaa puomia, eikä mitään ongelmaa tässäkään.

Tavoitteena on tänä vuonna vielä päästä joissakin kisoissa käymään.

Perjantaina 9.10
Allekirjoittaneella alkoi loma, joten tehtiin heti koulusta päästyäni suhteellisen pitkä (pissalenkiksi), hieman alle tunnin lenkki lähimaastossa. Ja loppuillasta vähän muisteltiin noutokapulan pitoa, jossa tullut hieman takapakkia. Ennen nosteli innokkaasti, mutta nyt taas ei halua nostaa, mutta kosketusta kyllä tarjoaa suhteellisen paljon.

Lauantaina 10.10
Aamulla aamutoimien jälkeen kävelin Marjolle ja saati lähdettiin ajeleen Idänpäähän, missä Jassu koirineen odotti meitä. Kierrettiin Aulangon metsissä/poluilla reilu 2h lenkki ja kilometrejä tuli hieman alle 9km. Lenkkikokoonpano siis oli Marjo&Säde-seefferi, Jassu&Demi-Belgi+Jehu-Am.Akita. Kaikki tuli juttuun hyvin keskenään ja pariin kertaa pysähdyttiin kuvailemaan ja juottamaan koiria. Lenkin puolessa välissä Jesse joutui hetkeksi hihnaan sillä Jessen nenä vei Jessee. Jostain tuli hyviä hajuja sen nenään niin lähti seikkaileen ja sai siinä hetken huudella että tulis takaisin luokse/tielle. Toisen pikku seikkailun jälkeen sanoin Jesselle, että saa olla hetken hihnassa, että hajut menee ohi.

¨
Alimmassa kuvassa, Jesse, Demi, Jehu & Säde

Sunnuntai 11.10
Aamulla lähdimme kävelemään mätsäripaikalle, jonne oli matkaa noin 2,5km eli samalla sai kivan aamulenkin koirakin. Mätsärissä ilmoitin Jessen x-rotuun ja sen jälkeen oli hieman odottelua sillä meidän kehässä oli ensin junior handler ja sitten x-rotuiset vasta. Jesse meni kehissä tosi hyvin, ravi perus hyvää vaikka korvat luimussa mitä nyt tehnyt läpi ikänsä. Seisominen sujui vapaasti tosi kivasti. Kun tuomari tuli katsomaan niin jännitti selkeesti, muttei niin paljoo että ei ois antanut koskea itseensä. Tuloksena SIN ei sij. Mutta koiraan oon tyytyväinen ei pelännyt tuomaria niin paljon kuin yleensä ja vapaasti seisominen sujui todella hyvin. Tämän jälkeen käytiin Siinan piha&lemmikki kaupassa katsomassa mitä siellä myydään ja sen jälkeen jo äiti tuli hakemaan meitä.

Maanantai 12.10
Nukuin ensinnäkin aamulla pommiin, joten en ehtinyt bussiin ja suunnitelmat meni uusiksi. Onneksi pääsin Julian kyydillä Idänpäähän, mistä jälleen lähdimme Aulangolle lenkille, kokoonpano tällä kertaa meidän lisäksi Jassu&Demi-Belgi+Jehu-Am.Akita ja Julia&Sampo+Elmeri-kultsut. Porukka tuli hyvin toimeen vaikka porukassa oli vain yksi narttu, joka kiusasi vuorotellen jokaista urosta :D
Matkaa tuli noin 10 kilometriä ja aikaa meni 2,5h kokonaisuudessaan. Mutta joutsenlammella hidastimme hieman tahtia ja katselimme Aino joutsenta hetken aikaa. Ja ''pääkohteellamme'' eli karhunpatsaalla istuskelimme hetken ja otimme kuvia.

Mukavan tapahtumarikas viikonvaihde. Tästä viikosta en osaa sanoa muutakuin että loppuviikosta menemme iskälle taas Jessen kanssa ja torstaina on aksa treenit jälleen ja sunnuntaina mätsärit, tuulosen parkkihallissa.


Jesse karhunpatsaalla :)

28.9.2015

Treeniä ja lenkkeilyä

Keskiviikkona pistäydyimme treeneissä, joissa tällä kertaa oli ihan mukavasti porukkaa 5 koirakkoa meidän lisäksi! Tällä kertaa teemaksemme otimme jäävät, ALO hyppy, kaukokäskyt sekä lisäksi kertaalleen teimme kokeenomaisen & käskytetyn 1,5 minuutin paikallaolon treenien lopuksi. Myös ruutua muisteltiin pitkästä aikaa.

ALO hyppy
Ei ongelmia. Kerran kiersi noin 6 kerrasta. Muutama lyhyellä matkalla ja pari hieman pidemmällä matkalla. Tulee hienosti esteen yli ja suoraan sivulle. Vielä tietysti kertaamista ja tietynlaista varmuutta tähän liikkeeseen.

Jäävät
Seuruu alussa todella hyvää tällä kertaa, ei ennakointia seisomaan/maahan. Osaa liikkeen, mutta edelleen on epävarma kumpaa pyydän, vaikka varmasti sen tietänee alitajunnassaan. Tarvii paljon vielä treeniä siihen, että erottaa ne 100% toisistaan. Sekoittaa jonkun verran maahan/seiso käskyt. Jäävä seisominen on varmempi, mutta heti huomaa jos tekee sekaisin niin koira ''arvaa'' kumpaa pyydän.

Paikalla olo
Kerrasta sivulta maahan alussa, ja jäi hyvin. Vähän pää kääntyili ja reilun minuutin jälkeen kääntyi hieman lonkalleen, mutta ei mitään vakavaa. Meidän ongelma on aina tässä liikkeessä ollut se, että ennakoi sivulle, ennenkuin ns. saa käskeä koiran sivulle siitä maasta, jonka teki myös tällä kertaa.

Kaukokäskyt
5 metrin etäisyydeltä 1-3 asennon vaihtoja ja palkka, tällä kertaa kaikki meni 10 arvoisesti, eikä Jesse hinannut itseään YHTÄÄN eteenpäin. JEE!

Ruutu
Ei ota onnistuakseen, Jesse ei lähe pelkästä käskystä ruutuun (namikipolle), koska tottonut mm. agin kautta käsiohjaukseen. Mutta eiköhän meidänkin pitäisi sitten viimeistään messarista hankkia ruutunauha ja töttöröt. Tällä liikkeellä ei nyt mitään kiirettä mutta onhan se kiva joskus muistutella sitä mielessä. Kuitenkin aluksi lähdetään siitä, että irtoisi pelkästä käskystä sinne kipolle, ei alku asennolla väliä, kunhan ei tarvitse mitään vartaloapua niin se on hyvä.

---

Tänään lähdettiin vähän extemporee meiningillä heittää 8 kilometrin lenkki vähän yli tuntiin, itse potkuttelin potkulaudalla, jossa meno on sillain sopivaa, ettei vauhti kasva liian nopeaksi verraten mitä pyörällä nousee aika äkkiä. Jesse jaksoi tosi kivasti 8 km, reippaalla tahdilla juosta/hölkätä, mutta silti kun päästiin sisälle lenkiltä, niin pienessä terrierissä olisi ollut vielä virtaa vetää vielä pienet tokotreenit tai jopa uudelle 8 kilometrin lenkille... Milloinkohan ton energiavarasto ois loppu?

Huomenna lähdemme Jessen kanssa loppuviikoksi iskälle vähän nauttimaan maaseudun rauhasta, tarkoituksena olisi mahdollisesti tehdä yksi pidempi pyörälenkki, mahdollisesti ''retki'' metsään ja paistella jossain makkaraa ja napostella eväitä. Katsotaan viihdymmekö pidempään kuin tämän viikon, toisaalta iskällä on kiva olla, kun ei tarvi erikseen lenkille lähteä, kun voi pihassa pitää vapaana ja helposti heittää lenkin pellolla tai metsässä.

19.9.2015

Kuulumisia

Viime viikonloppu vietettiin pitkästä aikaa iskällä. Jesse sai nauttia keskiviikosta sunnuntaihin siellä olosta, sillä itse olin torstain koulun kautta Helsingissä ja päivä oli pitkä niin päätin, että Jesse saa mennä vähän aikaisemmin iskälle jo. Viikonloppuun mahtui monet palloleikit ja rallittelut pihassa.  Pientä tokon tynkää otimme myös pihassa muutamaan otteeseen. Pari raakaluutakin Jesse ehti siinä 5 päivän aikana syömään.

Tässä tulee taas pari viikkoa hiljaiseloa sillä allekirjoittaneen ensimmäinen koeviikko tänä lukuvuonna kolkuttelee jo ovelle. Koeviikon loppuosa on todella rento jolloin tarkoitus olisi mennä iskälle, niin Jesse saa olla vapaammin ja itsekkin saan sitten nauttia hieman rennommasta koulunkäynnistä. Kiinnostusta olisi koeviikon loppupuolella lähteä jonnekkin päin retkeilemään jos saan vain kyydin ja kavereita messiin, sillä jos on jo ennen puolta päivää kotona niin mikäs siinä lähteä iltapäivästä retkeileen joku pienempi reissu. Katsotaan tuleeko tästä suunnitelmasta mitään.





Alkuviikosta lähti myös hakemus talven agilityryhmään, joten toivotaan, että tärppäisi. Tarkoitus olisi myös ehti parit agilitykisat vielä tämän vuoden puolella käymään.

Tänään lauantaina tehtiin normaalia pidempi aamulenkki ja sisällytettiin pieni treenit myös.
Parit luoksarit, muutamia temppuja (mm. kurre, peruutusta tms), sitten otettiin myös esineiden mm. tolpan kiertämistä. Tällä viikolla yleisesti Jesse on opiskellut paljon esineiden nostamista maasta, mm. sukan ja kenkien nosta että sukan ottaminen jalasta pois. Edistystä tullut ihan kivasti!


                                             Pelailtiin futista vähän :)


Keskittyy...

19.7.2014 Karhutesti Lahti

Jesse huomasi tässä kohtaa sen karhun

Lauantai aamulla herätys oli kello 9.30 ja 11.00 istua kökötin Jessen ja tavaroiden kanssa matkalla Lahteen. Mentiin Karon kyydillä, hänellä on 1,5v tervu narttu. Molemmilla oli edessä karhutesti. Paikanpäälle saavuttiin n. 50min ennen omaa vuoroa.  Ilmottauduttiin, maksettiin ja lähettiin käyttään koiria pissa lenkillä. Sen jälkeen juotittiin koirat ja ehdittiin katsoa parin koiran testaukset.

Ensin oli Karon ja Diana-tervun vuoro ja me olimme Jessen kanssa heti heidän jälkeen. Kun meidän vuoromme koitti vaihdettiin hihna liinaan ja käveltiin pikku lenkin kautta alotukseen missä oli kivi missä oli karhun sontaa ja karvoja. Siinä koira sai haistella hetken ja sitten mentiin siihen ns. testaus-alueelle. Jesse tajusi heti, kun pysähdyttiin sen konekarhun vaikka se ei ollut edes liikahtanutkaan. Siitä alkoi kauhea murina ja örinä sellainen kun ei tiedä mikä se on. Ensi reaktio Jessellä oli kun karhu tuli näkyviin oli mun taakse viistoon ja pikku hiljaa tuli parin metrin päähän sivulle haukkuun. No sitten alkoi sataa kaatamalla tähän väliin, joten testi keskeytettiin ja mentiin odottelemaan sateen taukoamista. Tauko kesti vähän alle 10minuuttia ja sen koko ajan Jesse oli ihan varma että se karhu tulee sinne katokseen missä oltiin suojassa sadetta, mutta eipä tullukkaan (:

Seuraavalla yrittämisellä sama alku ja kiven haistelu ja nyt Jessehän osasi jo odottaa sitä karhua. No heti alko se haukkuminen ja sellainen kiinnostus, aina kun karhu oli selin Jesse meni lähemmäs ja kun karhu käänty Jesse vikkelästi tuli taakse päin ja teki vähän valehyökkäyksiä.

Testaaja sano, että Jesse osasi hienosti karhun kohtaamisen hoitaa, piti turvavälin, teki vähän valehyökkäyksiä joita olisi voinut olla enemmän ja oli liikkeissään ketterä. Toimintakyky tuli sen ekan alku "järkytyksen" jälkeen, eli ei mitään hätää jos luonnossa tulee tai uskon näin :)





Kahdesta alimmaisesta huomaa, että kiinnostus korkealla hetikun karhu on poispäin Jessestä.

Sen takia miksi tämä tulee YLI VUODEN myöhässä on se, että vasta eilen sain kuvat tähän. Pahoitteluni siitä.

27.8.2015

Keskiviikon tokotreenit 26.8

Keskiviikkona lähdimme jälleen tutulla porukalla (Jassu&Demi-belgi sekä Marjo&Säde-seefferi) treenailemaan samaiseen paikkaan missä viime viikollakin kävimme. Tällä kertaa keskityttiin enemmän seuraamiseen/jääviin. Alkuun Jesse haki hieman frisbeetä, jonka jälkeen vähän seuruuta ja molemmat jäävät kertaalleen. Jäävät meni ekalla kerralla todella hyvin, ekasta käskystä jäi seisoon/meni maahan ja seuruu oli ennen sitä tosi hyvä. Myöskään ei ennakoitu sivulle tuloon. Seuruussa Jesse kerran luulin että pyysin siltä seiso jäävää, vaikka en pyytänyt. Jesse meni tosi hienosti ellei tuota yhtä aivopierua lasketa mukaan. Tän jälkeen vähän leikittiin frisbeen kanssa ja pidettiin pieni tauko, molemmat tankkasimme hieman vettä ja seurailimme muiden treenejä.

Tauon jälkeen otettiin n. 30s paikkis n. 15m päässä ja tällöin Jesse makaili yksinään. Tämän jälkeen otettiin vähän lisää vielä seuruuta sekä muutamia temppuja ja en voi kyllä sanoa muutakuin, että seuruu oli kyllä tällä kertaa todella hienoa kokonaisuudessaan. Myös tässä setissä otimme molemmat jäävät kertaalleen (muistaakseni :D?).

Ennen loppu paikallamakuuta ''ryhmässä'' otettiin MHstä sellainen leikki, että ensin omistaja leikkii/hetsaa lelulla ja heittää toiselle sen, joka heittää sen sulle kerran, jonka jälkeen vielä heität sen kaverille, joka sit toisella kerralla alkaa leikkiin koiran kanssa. Jesse oli menossa ''jeejee-fiiliksellä'', mutta ei oikein ottanut kunnon otetta lelusta, kun Jassu yritti leikittää Jessee. Lopuksi n. 2minuutin paikkalla makuu, Demin kanssa. Siinä kaksi kertaa sai huomauttaa Jesselle että se pää ei voi mennä 360 astetta koko ajan... Sanoisin, että kokonaisuudessaan onnistuneet treenit.

Kuvan ottanut Jasmine Pimiä.

19.8.2015

Tottistelua

Tänään lähdimme hieman ennen puoli kuutta ulos käveleen ''lämmitteleen'' Jessen kanssa ja siitä sitten polkasimme treenikamojen kanssa Linnapuistoon treenailemaan. Meidän lisäksi paikalle saapui Jassu&Demi-Belgi sekä Marjo&Säde-seefferi. Samaten takaisin tultiin pyöräilemällä ja loppumatka käveltiin loppuveryttelyksi. n. 15min suunta pyöräiltiin ja n. 15min ennen/jälkeen käveltiin.

Häiriötekijöistä ei ollut puutetta tällä kertaa oli toisia koiria, ihmisiä mm. frisbeetä heittelemässä, kuumailmapalloa täytettiin tien toisella puolen jne. Aluksi heittelin frisbeetä ja leikitin sillä Jesseä. Sen jälkeen tehtiin lyhyellä n. 10m välillä n. 30s paikkamakuu, jonka aikana Marjo otti kaukkareita, joten pystyin katsomaan reagoiko Jesse jotenkin niihin. Ei reagoinut juurikaan mitenkään niihin, vähän katseli kuumailmapallon täyttöä, muuten oli tosi kivasti siinä. Sen jälkeen tehtiin perätreeniä eli sivu-sivu jne, aina otin askeleen jonnekkin päin. Sitten loppuun tehtiin yksi vai kaksi seuruu pätkää sekä yksi onnistunut liikkeestä maahan. Sen jälkeen mentiin tauolle.

Tauon jälkeen otin pari luoksari, toinen oli pidemmällä matkalla ja toinen lyhyemmällä. Sitten lisää seuruuta, jossa Jessen ''tatsi'' pysy hyvin koko ajan messissä, se oli Jessen hyvää seuruuta. Kokeilin toista kertaa paikkista, tällä kertaa aika n. 45s ja matkaväli n. 10m. Jassu leikitti Demia (pyynnöstä) siinä Jessen lähellä mm. meni meidän välistä Jessen edestä ohi ja mitä vielä Jesse tekee? Se koko 45 sekunttia makaa pönöttää siellä, eikä liikahda mihinkään!
Tämän jälkeen testattiin liikkeestä seis, jossa ei ollut juurikaan mitään ihmeellistä ongelmia. Lopuksi otettiin muutamia temppuja ja heiteltiin frisbeetä vähän lisää. Mukava keskiviikko iltapäivä viettää treeneissä hyvässä säässä, seurassa ja varsinkin kun on läksyt tehty ettei ne odota kotona allekirjoittanutta!

Huomenna olisi tarkoitus suunnata mahdollisesti mätsäreihin ja viikonloppunakin olisi tarjolla molempina päivinä mätsärit. Saa nähdä löydämmekö itsemme kaikista näistä kolmista mätsäreistä :D

^^ sivulle tuloa


Jesse 8D

12.8.2015

Hyvästi kesäloma ja tervetuloa arki taloon!

Allekirjoittanut ja monet muutkin ovat palanneet koulunpenkille. Itsellä alkoi nyt lukion 2. vuosi ja toivottavasti ensi vuonna olisin ABI! Aika näyttää että onnistuuko se, saanko kaikki kurssit kasaan jne.  Ensimmäinen jakso on suhteellisen kiva 5 lukuainetta ja liikunta. Itsenäisenä vielä on hi2 mutta se pitäisi elokuun aikana saada jo pois päiväjärjestyksestä. Ja siitä en ota sen suurempi paineita jos sen 7 saisi niin olisin tyytyväinen!

Mitä meidän tulevaan syksyyn tulee?
Syksyn kuluessa olisi tarkoitus käydä parissa mätsärissä,  syyskuun alussa onnidog tapahtumassa Himoksella JOS saadaan porukka kasaan, sillä ensi vuonna todennäköisesti YO kokeet estävät pääsyn tuonne tapahtumaan, palata treeneihin lokakuussa, kun talvikausi alkaa. Myös parit kolmet kisat olen ajatellut jos vaikka ne vikat luvat (2) saisi kasaan ja pääsisi 2. luokkaan tai ainakin kokemusta! Ja tietysti evolle tai jonnekkin olisi mukava tehdä joku päivä retki vielä ennen talven tuloa. Tervakosken KV näyttelyyn saatan eksyä turisteilemaan ja ihailemaan toisten koiria (ja saatampa serkulla poiketa).

Kesä meni suurinpiirtein rennosti ja ilman mitään stressiä, nautittiin säistä, kun niitä hyviä säitä oli. Sitten oli se asuntoauto reissu, muuten ei mitään ihmeellistä ollut kesällä Jessellä, itse kävin siellä Korrin luennolla alkukesästä. Jessekin uskaltau tänä vuonna paljon enemmän uimaan kuin viime vuonna (taikapallon ansiosta!!). Okei, taikapallo on vain normifutispallo joka on rikki, eli J saa siitä hyvin kiinni.

        ^^ Kuva todiste!

7.8.2015

Aulanko, luonnonsuojelualue (8/2015)

Sunnuntaina heräsin siinä yhdentoista aikaan ja tein aamutoimet jne. Jenni tuli vähän ennen 12 hakemaan mua pihasta ja sitten ajoimme Tiiriön lildliin hakemaan evästä ja siitä suunta kohti Käikäälää, ja haettiin Julia kyytiin. Sieltä ajettiin Idänpäähän, jossa Jassu (+Demi) liittyi seuraan ja lähdettiin käveleen kohti Aulangon metsiä  ja tarkoitus oli kiertää Aulangon järvi, joka on matkana noin 12-13 kilometriä.

Aluksi kävely tuntui kauhean raskaalta, mutta pikku hiljaa tuntui kevenevän. Ilma oli suotuisa, sillä juurikin lähdimme autolla heittämään Juliaa Käikäälään alkoi satamaan. Koirat menivät koko matkan sulassa sovussa, tämä porukka aina kyllä tulee juttuun, sillä monia lenkkejä ollaan tällä porukalla tehty. Ensimmäinen tauko pidettiin n. 4 kilometrin jälkeen ja nautittiin Hämeenlinnan joutsenlammen näkymistä, sekä syötiin jäätelöt.

< - Jessekin sai jäätelöä!

Joutsen-/Ankkalammelta

 Matkamme jatkui tästä, hieman pienempiä polkujen kautta kohti Aulangon lomakylää, missä oli matkaa kertynyt yhteensä n.8 kilometriä, jossa koirat pääsivät uimaan ja juomaan kunnolla rannasta. Tästä jatkoimme matkaa meidän ''päämäärään'' eli yhteen grillipaikkaan, joka oli vain lomakylien jälkeen n. kilometrin tai parin päässä, mutta sinne piti mennä isohkon kallion yli, joka hidasti meitä hieman. Grillipaikalla ei meidän onneksemme ollut ketään, joten jäimme siihen paistamaan makkarat ja syömme muut eväät. Loppumatka meni tämän jälkeen (n. 3,5 kilometriä) meni hitaasti, koska jalkoihin alkoi jo painaa, eikä se auttanut yhtään, että maha oli ihan täynnä :D

Matkaa kertyi yhteensä noin 12,5 kilometrin verran, ja aikaa tähän kului n. 3,5h käveltiin ja sitten taukojen kanssa tähän meni n. 5h, grillauksessa meni se  1h ja sitten ne kaksi n. 15min taukoa. Pysähtelimme kuvaamaan koiria aika monta kertaa (kuvia kertyi n. 400, joista ehkä onnistuneita hyvällä tuurilla on 50!)
Tälläisiä reissuja ehdottamasti lisää! Seurueemme siis koostui meidän lisäksi Jenni&Yatsi-Belgi, Jassu&Demi-Belgi sekä Julia&Sampo-kultsu. Kiitoksia teille vielä seurasta!





Suosittelen Aulankoa muillekkin, kaunista ympäristöä, sekä mm. joutsenlampi, näkötorni ja upeita maisemia! Vielä joku päivä pitäisi tehdä mm. itse tuonne näkötornille lenkki!


  Loppuun loput kuvat!



Jesse&Demi <3

Sampo-kultsu, Demi-Belgi, Jesse & Yatsi-Belgi

Jesse ja Yatsi <3

               Yritin saada hienoa kuvaa, missä olisi hieno tausta, mutta kuva ei ihan onnistunut.

    Osa matkasta mentiin pitkospuita pitkin, mikä oli ihan kivaa vaihtelua kivikkoisille poluille :D