25.10.2013

Tutustumis-reissu Kannuksen Kennellinjalle :)

Jo kouluvuoden alkaessa tiesin, että haluaisin päästä Kannuksen kennellinjalle tutustumaan.
Yhteishakua ajatellen oon jo pitkään miettinyt, että lyseon lukio täältä Hämeenlinnasta vai Kannus ensimmäiseksi, oikeastaan ne on nyt ne vaihtoehdot + 3-5 sijoille tulee loput lähellä olevat lukiot ja toivon, että pystyisin suhk. aikaisin tekeen ratkaisun kumpi, ettei viikkoo ennen yhteishakua tarvi miettii päätäpuhki sen takia ja sitten pilata koko hieno hiihtoloma viikko, jonka todennäköisesti vietän jälleen iskäni kanssa levillä jossa seurana iskän täti ja sen mies sekä mun pikku serkkujen perhe.

Eilisestä (keskiviikosta) tuli ''tärkeä'' päivä mun elämässä, koska pääsin Kannukseen serkkuni kanssa tutustumaan.
Pitkä aika sitä olikin suunniteltu ja eilen se toteutu, sekä nyt se on takanapäin,
että ei tarvi enään murehtia siitä.  Aamulla klo 08.11 lähdin serkkuni kanssa junalla kohti Kannusta.
Ainoa junan vaihto oli Tampereella, tosin siellä seuraava juna mihin meidän piti vaihtaa oli 25min myöhässä,
niin siinä tuli sitten hiukan lisää odottelua.

Kannuksen asemalle päästyä opon piti tulla hakeen meidät, mutta hänestä ei kuulunut mitään niin soitin hänelle niin hän oli tyystin unohtanu ajankulun, kun hän vihdoin tuli hakemaan meitä. Niin mentiin suoraan sinne Dogness-hallille? käymään, joka oli aivan huikea siellä on varmaan tosi hyvä treenailla talvella ja jos sinne käveleen niin tulee samalla hyvät lämmittely/pissalenkit tehtyä, kun siitä kävelee n. 10-15min koululle ja toisin päin. Siellä hallilla ensin juotiin kahvia, tosin itse tyydyin limuun, koska en juo kahvia tai teetä. Siinä sit kyselin mitä tulikin mieleen ja melkein kaikki tuli kyselty jo siinä vaiheessa mitä mun pitikin kysyä.

Kysyin mm. Paljon lukion kursseja pitää olla suoritettu koko neljän (4) vuoden aikana...48 kurssia pitää olla, ja tein laskemilla, kun lukio jaksoi on 10 kpl kokonaisuudessa niin se ois 4.8 kurssia per jakso, eli n. reilussa puolessa pitäs olla viisi (5) kurssia ja lopuissa vain neljä (4) kurssia mikä on aika vähän verrattuna norm. lukioon, kun siell' pitää olla se 6-7, joskus 5 kurssin jaksoja, mutta tosin siellä on niitä taito- ja taideaineita melkein kaikilla se 1-2, joka vähän helpottaa koe urakkaa, kun tuolla on vaan ne kaikki pakolliset käydä ja sit jos haluu niin muitakin voi käydä tai niin ainakin ymmärsin?

Sitten kysyin myös pääsykokeesta...pääsykoe on haastattelun tyyppinen, jossa kysytään omasta eläintaustasta, harrastustaistoista, motivaatiosta ja sekä on pieni käytännön koe. Pääsykoe ja oma kiinnostus/halu/motivaatio parantaa pääsy mahd. suuksia, mutta mitä siellä sanottiin niin alle 21 pisteillä on todella huono mahdollisuus, mutta sitten, kun pisteitä on lähelle 30 niin on tosi hyvät mahikset ja itsellä oli kasin kevät torkassa laskettuna, kun opon kanssa laskettiin niin ekalla toiveella 34 pistettä muissa 32 pinnaa, ka oli 8,2. Toivon, että ka minulla nousisi vähän, mutta nyt tähän mennessä kaikki on mennyt samanlailla, paitsi bilsasta sain vähän paremman numeron kuin viimeksi, mutta en merkitsevästi, yhteiskuntaoppi on menny tosi hyvin, ussan koe meni hitusen penkin alle, mutta meillä on siinä niin vaativa ope, mutta uskon, että 7.lk ja 8.lk numerot pitäs sen ysissä (9) torkassa. Fykessä ja Ruotsissa mulla on mahd. nostaa numeroita, mutta katsotaan mitä numeroita saan joulutorkkaan, tarkoitus ois että kaks (2) tai kolme (3) saisin nostettua, mutta yhtään ei laskis.

Sitten kysyin myös kennel-vuoroista mitä siellä koirahoitolassa olisi, eli koirat lenkitettäis, siivottais, oltais asiakaspalvelussa yms. Niitä ois 10 vk yhteensä kokonaisuudessa siellä, sekä saman verran navettaa. Sikaviikkoi oli mun mielestä vähemmän, mutta määrää ei muistu nyt mieleen. Martta, joka on siellä kennelvastaava niin sanoi, että monen mielestä kennelviikot on kivoja, mutta omalla tavalla raskaita, kun koiria käytetään neljä kertaa päivässä ulkona aamulla n. 07.00 aikoihin, sitten ennen ruokaa n. 11.45, ennen päivällistä eli n. 15.00 ja viimeisen kerran n. 20.00 (ajat ei ihan tarkkoja) ja välissä siivotaan häkit ja annetaan aamulla aamuruuat ja illalla iltaruuat. Jos ehtii/jää aikaa ja jaksaa niin oppitunneilla saa mennä, mutta EI OLE pakko. Sitten en ole ihan varma kuuluko kanit kennelvuorolaisille, vai onko niille jotku omat ''hoitaja''viikot, mutta ainakin kaneille on sossutteluhetki/aika jolloin kaiketi joku pieni ryhmä menee silitteleen, hoivaan, totuttaan ihmiseen niitä sekä naksutteleen niille. Mulle noi navetta- ja sikaviikot ei ole ongelma, koska oon niitten kans ollu tekemisissä jonkun verran tai no navetassa enemmän kuin sikalassa :D

Sitten kysyin myös mitä jos on kotona toinen koira, niin sovitusti YHDEN lukuvuoden aikana saa KAKSI (2) viikkoa olla samaan aikaa kaksi koiraa, vasta kolmantena? vuonna voisi neuvotella, että olisiko mahdollista saada sitten viimeiseksi vuodeksi kaksi koiraa vakituiseen asuun asuntolaan. Jos menisin ja pääsisin kannukseen niin onneksi mulla ois ihan selvä kumpi lähtis mukaan ja hienoa olisi, että saisin Nellin edes kerran sinne vaikka vain viikonlopuksi tai viikoksi, koska uskon, että se saattais stressata tai olla hämillään koiramäärästä.

Tässä varmaan oli kaikista kiinnostavimmat kysymykset, ketä nyt kannus kiinnostaa. Olisi kiva saada joku blogi luettavaksi, jossa allekirjoittanut on nyt kannuksessa koulussa ja päivittäisi suhk. usein eli väh. kolme-neljä kertaa kuussa. Sekä olisi kiva saada kommentteja niiltä, jotka miettivät Kannusta yhtenä vaihtoehtona peruskoulun/lukion jälkeen ja muutenkin olisi kiva jakaa tästä paikasta/jatko-opinnoista mielipiteitä sillain + kommentti boksiin voi kommailla, jos joku asia jäi sanomatta, mikä kiinnostaisi itseäsi niin jos osaan vastata niin vastaan mielelläni.

Sen jälkeen saatiin reilu tunti seurailla tän vuoden ykkösten käytännön tuntia, missä ne treenas, treenien jälkeen päästiin opettaja kyydillä itse koululle, jossa käytiin siellä ''pieneläinpuolella''=kanien luona tutustumassa ja sit mentiin 1.vuoden opiskelijoiden kanssa syömään ja rupateltiin niitä näitä ja sit käytiin kattoon asuntolassa. Asuntola vaikutti tosi mukavalta paikalta suhk. isot huoneet ja ihan kelpo paikka, ehkä isompi tv ois toisessa saanu olla, kun toisessa oli taulu tv ja toisessa sellanen iso vanhan ajan tv :D
Sen jälkeen mentiin sinne kennelin puolelle,  missä hoidetaan koiria ja kissoja katteleen vähän sielläkin vielä kyselin jonkunverran sekä nähtiin se ''opiskelijoiden'' kauppa, mistä opiskelijat saa jonkun verran alennusta. Siellä oli koirien ja kissojen? kuivamuonaa, barffia, hihnoja, pantoja, lelua, dummyja ja kaikkee koulutukseen liittyvää melkeinpä ja nahkahihnatkin oli tosi halpoja omasta mielestä.
Kivat paikat sielläkin oli :)  Aika riemukas ja mielenkiintoinen päivä oli, monet kysymykset
mm. Onko Kannus paras vaihtoehto mulle, vai joku paikallinen lukio? 
tai Onko Kannus liian kaukana kotoota, jaksanko varmasti tsempata itteeni siellä, 
jos on rankka esim. kennelviikko-vuoro.

Tähän tällänen erittäin laadukas kuva Kannuksen asemasta :D

Voisin tähän loppuun lisätä plussia ja miinuksia Kannuksesta sekä Hämeenlinnan Lyseon lukiosta muissa lukiossa, mihin oon hakemassa 3-5 sijoilta niin niissäkin melkeinpä samat plussat/miinukset kuin Lyseossa.

Lyseo
+ lähellä
+ tuttuja lukiossa, sekä suurinosa kavereistä jää Hämeenlinnaan
+ näkis enemmän perhettä ja sukulaisia
+ pystyis panostaan pelkästään lukioon
+/- enemmän kursseja käytävä, mutta sais enemmän näitä taito-/taideaineita otettua ja sillä ''helpotettua'' jaksoi
- ei saa ammattia vaan on pakko vielä mennä joko amikseen, amm.korkeeseen, yliopistoon tai opparilla töihin
- ei vaihteluvuutta esim. harjoitus-jaksoja, mitä kannuksessa olisi.

Kannus
+ pääpaino koirissa, saman henkistä porukkaa
+ mielenkiintoisia aiheita amis puolella
+ vaihteluvuutta, kun lukio ja amis-jaksoi ei oo sillain montaa peräkanaa, joka motivoi myö lukion suhteen
+ saa yo-paperit sekä ammatin ja voi jaksaa opintoja yliopistossa tai vaikka vielä uuden ammatin opiskella
+ saisi uusia kavereita :_)
- kaukana, junaliput kalliita
- suurin osa kavereista jää Hämeenlinnaan

ISO KIITOS NIILLE JOTKA JAKSOITTE LUKEA TÄLLÄISEN ROMAANIN, MUTTA AINAKIN OMASTA MIELESTÄ KIINNOSTAVA JOS MIETTII KANNUKSEEN OPISKELUA JA OLISI MAHTAVAA SAADA JOTAIN KOMMENTTIA NIILTÄ ESIM. KETKÄ ENS VUONNA HAKISI JA OLISI MUKAVA TUTUSTUA JA JUTELLA KANNUKSESTA JA MIKSEI MUUSTAKIN!

22.10.2013

Viikonlopun kuulumisia kera alkuviikon kuulumisten kanssa

Viikonlopun verran on allekirjoittanut viettänyt syyslomaa, johon on mahtunu tosi kivoja tokotreenei.

Viime torstaina käytiin yhdellä kentällä treenammassa tokoa Jessen kanssa,
ennen sitä Jesse pääsi painiin 8kk ikäisen eukun kanssa. Heidän lähdettyä käveltiin kenttää ympäri ja palkkasin aina, kun J otti itse muhun kontaktia. Tällä tekniikalla pitäs aina aloittaa kaikki treenit,
jos ollaan jossain muualla kuin kotona. Sen jälkeen otettiin pari heittoo pallolla, että vire nousis vielä hitusen. Kyllä se nostitikin tehtiin vähän seuruuta sekä parit luoksarit. Sen jälkeen J sai olla hetken rennosti, kun piirsin maahan seuruu kuvion, joka oli tälläinen....

Ihan hauska molemmille puolille käännökset, täyskäännös, pysähdys ja juoksuosuus. Oikeastaan yllätyin kuinka hyvin se meni, yritin itse katsoa suoraan eteenpäin ja sivu silmällä vilkuilla katsooko koira muhun vai jtn aivan muuta. No melkein koko ajan katso mua. Parisen kertaa tais hetken olla katsomatta mua, mutta siis pysähtyminen oli täydellinen, juoksu osuus meni kans tosi hyvin. Sen jälkeen otin liikkeest seis ja sen jälkeen luoksarin ja loppuun liikkeest maahan. Kaikki meni kokeen omaisesti eli kehulla palkka ja vikan suorituksen jälkeen kauheet kehut ja namia nassuun, toi neljä liikettä menee suhk. hyvin putkeen, silloin tällöin ois tollanen 3-5 liikkeen sarja tehä niin näkis miten on edistytty. Loppuun vaan palloa heittelin ja palkkasin aina, kun toi pallon niin sai hyvin loput namit syötettyy loppuun. Menee aikaa, että Jesse meneen kaksi seuruu kuviota putkeen melkeinpä hihnan kanssa sekä ilman. Treenii, treenii!



Perjantaina lepäsin tetin jälkeen oikeastaan vain. Jesse seurailu mua, kun pakkailin kamoja iskälle menoa varten, kun siellä viettäisin koko syyslomani. Illalla joskus yhdentoista aikaan iskä vasta tuli hakeen mua ja Jessee sinne niin en ehtinyt oikein mitään tekemään kummankaan kanssa enään illalla/yöllä. Tetistä puheen ollen, itse olin tämän toisen viikon Pekan Akvaariossa tetissä, josta sain mahtavan/-vat "palkan(palkat", kun sain isoja näyte pusseja 5kpl ( 5kpl eri nutron makuja, arvioin että yhessä pussissa ois sen n. 500g eli 2,5kg ilmatteeks koirille sekä 10e sain ottaa luita, herkkui tai mitä ikinä halusinkin (seuraavassa postauksessa kuva, koska en jaksa nyt siirtää kuvia koneelle :D)



Lauantaina itse nukuin vähän yli kahteen asti ja sitten mut melkein revittiin sängystä ylös ja sanottiin, että kohta ois lähtö kuljuun vähä shoppaileen. No itse sain juuri ja juuri itseni ylös sängystä ja puettua ja autoon, jossa torkuin koko matkan :D Kuljusta lähti koirille irtonameja n. 600g? verran sekä Nellille pääosin kokeiltavaksi hau haun senior light 6kg pussukka mukaan. Kotiin päästyäni namit pääsi heti testiin eli heti pikku treenit molemmien kanssa ja sen jälkeen molemmat pääsi (lue= joutuivat) kuvattavaksi vuoronperään sekä loppuun muutama yhteiskuva. Nellistä yritin yksin saada siedettävän seisotuskuvan, mutta se ei oikein onnistunut tällä kertaa, muttan onhan tässä koko syysloma aikaa ottaa sellainen kuva. Illalla, kun laitoin koirille ruokia huomasin, että uusia lihoja voisi tilata, koska enään jäljellä on 500g pötköi kaksi kappaletta luumursketta ja jtn hanhen vai broilerin jauhenlihaa sekä n. 4-6kg sika-nautaa, mutta ei sitä viitsi joka päivä antaa tai joka vklp, kun olen niin koirille, kun pyrin, että ne sais viikonloppuisin väh. kahta eläintä sekä yhden ruston, jos pakastimessa on luita. Yleensä J saa sen luun 1-3 tuntia ennenkuin ollaan lähdössä takaisin äidille niin syötäväksi ja sen jälkeen Nelli saa syödä loput, koska Jesse syö tosi hetkellisesti tai niin hitaasti niin silti siitä jää ihan riittävästi vielä Nellillekkin. Ajattelin, kun sika-nautaa on niin paljon, että tilaisin ehkä hanhea, lohta, broileria ja jotain sisäelimiä 500g pötköissä, riippuen pötköstä 2-4 kpl sitten ''isompia'' satseja tulis naudan tai sian jauhenliha, ja sitten se mistä en ota jauhenlihaa niin siitä sitten palalihaa 2kg annokset molemmista.



Sunnuntaina olin "jo" kahdentoista pintaan ylhäällä ja puoli yks leikkimässä sekä kuvailemassa koiria.
Sen jälkeen otin Jessen kanssa parit luoksarit ja suhk. pitkän seuruun ja sen vire oli jotain niin täydellistä <3 sekä pari lyhyttä seuraamista, missä oli käännösiä. Nellin kanssa ollaan venytelty joka päivä päivällä sekä illalla. Ja harjoiteltu seuruuta ja nyt se alkaa pysyyn siinä vieressä. Otan Nellin seuruuta ilman seinän apua, sekä seinän avulla. Seinän avulla, menee tosi hienosti, jopa juoksuosuus, mutta ilman seinää perä alkaa meneen omiateitä :D jonka seurauksena olemme Nellin kanssa alkanut opetteleen peruuttamista sekä jalkojen väliin tuloa, molemmat aika alkuvaiheesaa kylläkin vielä. Jessen kanssa ollaan edelleen treenattua alkeita peruuttelusta, syliin tulemisesta,  selkään hyppäämistä (itse olen kontillani) niin hyvin sekin alkaa sujumaan sekä jalkojen välissä seuraamista/kävelyä. Sunnuntai illan loppuun otin pientä aktivointia, kun piilottelin nameja keittiöön, mistä J sai etsiä ne.

                         Siellä meni kissa, kun joku ulkoilutti kattiaan valjaissa :D Mutta hyvin pysy paikallaan :)

Maanantaina olin aika kauan koirien kanssa päivällä ulkona. Alussa koirat sai juosta ensin vähä, sen jälkeen heittelin lelua niille ja otin tokoa Nellin kanssa. Jesseä en treenannut eilen yhtään, paitsi jos kutsuin tänne/luokse, niin se sai palkan siitä, mutta muuta en ottanut sen kanssa. Sillä oli relax-päivä eilen.
Nellin kanssa otin seuruuta ilman seinä apua, meni suhk. hyvin, sekä seinän avulla, saatiin myös pikku juoksu osuuskin siihen lisättyä. Sekä joka päiväiset venyttelyt ja temppuja millä mitalla. Nyt Nellillä alkaa kunnolla näkyyn se ilo, että se tykkää tehä ihmisen kanssa yhdessä jotain ja illalla huomaa tosi hyvin, kun sen kanssa sekä Jessen kanssa on touhunnut sen 2-4h pihalla niin kuinka väsyneitä ne molemmat on.

Syys Jesse :D

Tänään ei tapahtunut mitään ihmeellistä oikeestaan perus venyttelyt Nellin kanssa ja muuten rentoo meininkii ja sitten suhk. päivällä ite lähdin äidille takaisin ja molemmat koirat jäi iskälle pariks päivää vielä. Mutta siihen on syy miksi tulin jo äitille, siksi koska HUOMENNA oon menossa kannukseen tutustuun, josta varmaankin laittelen jtn tänne blogiinkin :)

21.10.2013

Toko-päivä 31.8 Rengossa

Lauantaina aamulla lähdettiin renkoon toko koulutukseen, Jessen olin ilmottanut ''mölli'' tasoryhmään ja Nellin ihan aloittelevat ryhmään. Molemmissa kouluttajana toimi Päivi Nummi. Ensin oli Jessen ryhmän teoria + käytäntö. Teoria kesti n. tunnin ja käytäntö varmaan sen tunnin ehkä hiukan yli. Teoriassa tuli mielenkiintoisia asioita mietittyä ihan kunnolla, mitä ei tule heti kotona mietittyä.

Esim. Milloin on oikeasti valmis kokeeseen? tai Onko parempi lähteä treenaamaan ilman suunnitelmaa vai ei?

Jessen kohdalla sanoisin, että sitten se on valmis, kun se paikkalla makuu on siinä kolmen minuutin paikkeilla, koska sitten se tuntuu vähän lyhyemmältä ajalta sen mielestä. Sekä se, että se kestäis koko kokeen ilman palkkausta, joka varmaan on suurin juttu/ongelma  Jesselle ennenkuin me päästään kokeisiin asti ja kyllä olen päättänyt, että kokeisiin mennään, mutta mitään tavoitetta ei ole, koska asetin agilityssä tavoitteeksi sen jos ennen ens syksyä kävis AINAKIN yhdet kisat, mutta jos innostun niin enemmän. Oon tyytyväinen jos ennen 5 vuoden ikää oltais AVOssa. Suuret unelmat, joiden eteen yritetään tehdä kovasti töitä. Kyllähän se tekis varmaan koko ALOn läpi ilman palkkaa, mutta meno vois olla loppupäässä aika hidas tempoista.

Luoksepäästävyyttä

Mutta itse pääasiaan. Käytäntö tehtiin sillain, kun oli VAIN kolme koirakkoa meidän lisäksi niin noin 30-40min yhteistä treeniä sen jälkeen yksitellen n. 10min ohjaajan kans treenaan kahta asiaa, mitä halusi.
Ensin tehtiin, perusasentoa sitten katsekontaktia, missä oltiin pareittain, että toinen pari katso toista paria otsaan ja toinen pari sano aina ''palkka'', kun koira katsoi muhun ja silloin annettiin nami. Mentiin tällein, että eka mä sanoin, sitten mun pari, sitten mä ja sitten se taas, eli muutama sarja siis. Sen jälkeen piti pujotella toiset koirakot, seuruulla ohi, meillä meni se ihan peppuun, kontakti pysy alussa sekä lopussa vain.
Sen jälkeen otettiin ryhmässä paikkamakuuta, taino kaks otti kunnolla, että oli yli hihnanmitan päässä,
yksi otti vain hihnanmitan päässä  ja yksi muutama askel-palkka linjalla. Mä otin kunnolla paikkamakuuta. Jesse piti KOKO ajan katsekontaktia, eka kävelin vähän matkan päähän, ehkä 3m päähän olin siinä hetken, kävin palkkaamassa sitten menin 5m päähän ja odotin hetken ja kävin palkkaan sitten menin uudelleen 5m päähän ja olin n. 45s siellä ja palkkaus -> sivulle ja vapautus, huippu jätkä mulla, ennen ollu vaikeuksia, mutta nyt ei mitään ongelmia, vaikka vieressä uros häslä ja toisella puolen narttu. Oli mahtava tunne,
kuinka hyvin tuo pysyi maassa kahden koiran välissä vaikka ei olla kauheasti paikkamakuuta otettu.
Sen jälkeen leikitin Jesseä hieman. Sen jälkeen otettiin vielä luoksepäästävyys sekä seuraamista hiukan. Päätin, kun mennään yksin treenailemaan koutsin silmien alla niin haluan jomman kuuman jäävän,
sekö seuraamista ja ehkä yhden luoksarin loppuun.
Tässä välissä kävin kävelemässä koirien kanssa ja juottamassa niitä.

                                Seuruun alkua :_D Ainakin tuossa kontakti riitti Jereltä :D

Sitten, kun päästiin yksilö treenaukseen niin seuruuta sekä luokaria otettiin vain, koska Jesselle alko pursuun vähän väsy jo. Ne meni suhk. kivasti ja saatiin kivoja pikku vinkkejä treenailuun ja sitten oikeastaan kävin jälleen koirien kans vähä pidemmän lenkin ja juomassa ite mehua ja odottamaan Nellin ryhmän alkua.

Nellin ryhmän alkaessa laitoin Nellin vielä hetkeks seinään odottamaan ja otin Jessen syliin, siksi aikaa, kun käytiin teoriaa läpi. Niin Jesse poika nukahti syliin, kouluttajakin sanoi, että ainakin rauhottumista on harjoiteltu sanoin, no aika vähän ollaan, mutta oikeesti ollaan ehkä kaks - kolme kertaa harjoteltu rauhoittumista kunnolla.
 Nellinkin teoriassa sain kivoja vinkkejä Nellille, sekä Jesselle. Käytännössä otettiin vain perusasentoa, seuraamista, toisten ohi sekä arkijuttuja tokosta. Nelli meni tosi kivasti. Nelli seuraa jopa paremmin ''juoksu'' osuudessa, kuin kävely osuudessa, mikä on Jessellä juuri toiste päin. Mutta aika hyvin sivulle tulokin alkaa vahvistuun, tosin pelkällä käskyllä se ei tuu tai ehkä sivulle, mutta ei istuis siihen oikeelle kohtaa kuiteskaan. Sanoisin, että Nelli tekee ruuan takia ''tokoa'' ei mun :D Mikä Jessellä varmaan on just toiste päin, koska muutenkin niin *piipp* nirso. Yksilö treenissä otettiin pientä seuraamista ja ihan perusasentoon tuloa. Niihin saatiin kivasti vinkkiä tuolta :)

Nelli sai noutaa lelua hetken aikaa lopuksi, kun jätiin hetkeksi koutsin kanssa rupattelemaan.

Valitettavasti Nellistä ei ollut oikeastaan muita kunnon kuvia

KAIKKI KUVAT (c) Laura Myllys :)



16.10.2013

Viikonlopun viettoo sekä Agilitytreenit 15.10.-13

Viikonlopun vietin pitkästä aikaa iskälläni. Perjantaina harjailin Nellin läpi kertaalleen ja nyt alkaa karva pikku hiljaan kasvaan takas, vielä lähti mahan alta ja pepa karvoista karvaa, mutta muuten Nelli on aika kaljuna tällä hetkellä varsinkin, kun sunnuntaina leikkelin tassukarvoi lyhyemmiksi sekä korvatakut leikkasin pois samalla.
Nellin kans viikonlopun aikana venyteltiin aika paljon sekä perusasentoa harjoiteltiin vähäisellä käsiavulla.  Sekä namin etsintää mentiin sekö seuraamista lyhyissä pätkissä ja alkeita liikkeestä seis. Eli kävelen taakse päin ite sanon seis ja lykkään namia tassuun ja peruutan samalla pari askelta ilman, että N tulis mukana.

Jessen kans tehtiin oikeastaan kaikkia alo-liikeitä hyppyä ja luoksepäästävyyttä lukuun ottamatta. Seuruu on aina iskällä tosi mahtavaa, koska siellä sen vire on parhaimmillaan. Liikkeestä seis on lähes koe valmis, mutta nyt tarjoo sitä myös liikkestö maahan, paitsi jos TOSI paljon painotan maaaahan ja sanon sen jämäkästi ja kovempaa kuin normaalilla äänellä silloin menee. Nyt aletaan treenaan nopeeta maahan menoa pelkästään ja liitetään se tuohon sitten myöhemmin. Luoksari onnistuu hyvin, koe valmis jo.  Seuruusta vielö sen verran, että pitkää matkaa pitäs alkaa treenaan, koska iskällä menee hienosti sen 1-20m kerralla, pitäs vaan peilin avulla treenata sitä ja juoksu pätkää treenata, mutta ehkä ens keväänä oltais kisavalmiita tosin toinen juttu on se mennäänkö ees kisoisin vai aletaanko treenaan jtn vaikeempia sitten.

ruska aika on niin ihanaa :)


Agitreeneihin tuli taas vähän kiire tai siis itse hallilla, ens kerralla pitää olla tarpeeks ajoissa, että ehtii lämppälenkin jälkeen hetken laittaan häkkiä kasaan ja relata ennen rataan/radan pätkään tutustumista! 
No kiirellään ehdin hyvin rataan tutustumiseen, rata oli simppeli, mutta vaati tarkuutta mm. puomilla ja kepeillä. Puomi mentiin ensin haistelemalla ja ylihitaasti, mutta sitten koutsi otti pari namia ja näytti niitä kunnolla Jesselle, niin otettiin alusta hypyn kautta puomille ja wau, se meni vauhdilla ja nopee pysähdys. JES! Kepitkin meni tosi hyvin. Oikeestaan treenit meni suhk. hyvin jos ei ekaa kerta yritystä lasketa koska nenä maassa, joka 5m jälkeen, mutta toisella kieroksella ei ollut siitä oikeastaan juurikaan tietoa, että ois hajuja ollutkaan. 

Toisessa radan pätkässä se meni hyvin, putkissa se ois voinu mennä vähän nopeemmin, mutta kuitenkin tuli sillain vauhdilla, ettei jääny putken eteen nuuskutteleen, josta ollaan päästy onneksi :) Itse sain kehuja siitä, kuinka odotin hyvin koiraa kolmanneksi viimeisellä esteellä, enkä lähteny huiteleen itekseni, jolloin koira aika varmasti olis tullut kolmannen tai toiseksi viimeisen esteen ohi. Kepitkin meni tosi makeesti tässä radan pätkässäkin. Loppuviikosta ois tarkotus mennä ''hallille'' eli pekolaan tunniksi treenaileen koirien kanssa eli molemmat pääsis messiin, että ensin Jessen kanssa tokoa, sitten Nellin sitten tekisin pikku radan tai jtn sinne ja sitten Jessen kans vähän aksaa loppuun :)



 Nellikin oli eilen hallilla mukana ja pääsi tutustuun halliin ensimmäistä kertaa elämästä ja olihan se aika jännään varsinkin, kun kaikkien mielestä Nelli oli niin pelottava, ettei kavereitakaan tullut. Mutta Nelli näytti kaunista ääntä hiukan päästellä, kun ei päässyt heti iskän luo. :D

9.10.2013

Viikonloppuun mahtui tokoa, makkarajälkee, mätsäröintia ja pyöräilyä

Ollaanpas nyt tässä loppuviikko oltu ahkeria :D

Vähän rakennetta! Jesse n.30/8,4kg/2v 6kk2vk

Torstaina, kun pääsin tetistä äkkiä ehdin syödä ja laittaa kamat valmiiksi ja sitten piti lähteä polkemaan n. 1km matka tokotreeneihin. Treenit meni tosi muksasti, palkkailin tosi paljon Jesseä, kun otti ilman käskyä kontaktia, joka parenee aina, treeni treeniltä.

 Otettiin sellainen iso ympyrä, johon mahtui kaikki kahdeksan koirakkoa hyvin isoilla väleillä, koska mukana oli muutama ''arka/epävarma'' koira, jolle annettiin tilaa. Tarkoitus oli tehdä pujottelua, koira kontaktissa, meillä eka kerta meni lahnaks, palkkailin pitkästä kontaktista, enkä vain vilaisusta, mutta Jesse piti alun ja lopun hyvin kontaktia, muut kiinnosti keskivaiheilla enemmän. Sitten siinä oli n. 5-10 min tauko, minkä aikana käytin pisulla Jessee ja riehutin kepillä ja edelleen palkkasin, jos otti kontaktia ilman käskyä/tai käskyn käydessä. Sitten toistettiin harjoitus tosin vain erisuuntaan. Joka meni paljon paremmin, koska palkka tuli heti, kun Jesse katsoi minuun ja melkein koko matkan tapitti, että melkein yhden koirakon jälkeen aina nami tipahti sille :3  Sen jälkeen höpistiin vähän niitä näitä ja sain kokeilla pinseri neidon seisotusta, joka meni toosi hyvin :D Sussu kaavaili, että oltais maaliskuun lopussa JO tokokokeessa, mutta enpä tiedä.  Ainoa mitkä on TÄYDELLISESSÄ hallinnassa on vaan luoksari ja luoksepäästävyys.  Seuruu menee hyvin jos tuota kiinnostaa, ainoa, että juoksu osuus kusee ja pahasti, jota pitäis alkaa treenaan, mutta en oikein tiedä miten. Sitten no jäävät onnistuu,  mutta maahan meno hidas ja sitten pitää vahvistaa, että kumpi on kumpi, ettei toi arvaile, mutta jäävä-seiso on suhk. kiva, maahan menoon tarttis saada nopeutta vähän lisää. 
No treenien jälkeen lähdettiin Jessen kans heittään kevyt n. 4 km pyörälenkki, 
ekan kilsan Jesse oli ihan innoissaan, menossa täysii ja vähän mentiin kovempaa kuin normaalisti, 
mutta sitten hiljennettiin aika paljon vauhtia loppumatkasta ja käväsihän tuo puolessa välis vilvoittelemaan veteenkin :D



Perjantaina tetistä päästyä ajelin suoraan iskälle, kun äitini käytti Jessen töistä päästyään. Otin ensin Nellin harjan esille ja mentiin pellolle harjaileen Nellistä loputkin karvat pois, nyt Nellillä on tosi ohut karva kauttaaltaan vain. Viikko sit lähti tyynyllinen karvaa nyt lähti melkein saman verran ja sain jopa pepa ja korva karvar selvitettyy siltä :D Sitten käväsin itse syömässä vähän, että jaksais tehä jäljen tai pari Nellille pellolle. Nyt ois aikomus Nellin kans makkarajälkeen perehtyä enemmän. Tein alkuun sille n. 10m jäljen ja voi sitä vauhtia siinä muutama makkarakin jäikin välistä, mutta parempi palkka odotti sielä päässä :D Sen jälkeen tein vielä toisen 15m makkarajäljen, jossa välit oli huomattavasti isommat kuin edellisessä, joka sopi paljon paremmin Nellille. Nyt pitäs allekirjoittajan perehtyä makkarajälkeen ja jälkeen yleisesti paremmin,
että pääsis treenaileen kerran pari kuussa ainakin. Makkarajälki sopii paremmin kuin verijälki, koska verijäljeen ei 2012 talvella kiinnostanu ollenkaan tai niin uskon ainakin :D Talvella ois tarkotus tehä pari jälkee lyhyt ja pitkä verijälki kaverin kans ja sit kokeilla kiinnostuuko kumpikaan tästä sen enempää. Jessestä voisin uskoa.

Lauantaina äiti heitti mut ja kaverini juna-asemalla, josta menimme huiman matkan hml-turenki, jossa meni ehkä 5min :D Mutta kiva kokemus niin mulle ja Jesselle, eikä Jesse yhtään vierastanut junaa tai muutenkaan pelännyt, eikä edes pahoinvointia tullut. Asemalta käveltiin n.2km-2,5km, kun kierrettiin vähä kaempaa mätsäri paikalle, melkein heti, kun päästiin paikan päälle niin kävin ilmoon Jessen ja oltiin ensimmäisessä parissa. Ilmoomisen jälkeen käveltiin kirjastolle, joka oli ihan vieressä, koska käytiin ostaan juotavaa ja samalla vessassa, kun vieressä oltiin. Sen jälkeen mentiin takas kentälle ja Juliakin oli Sampo-kultsun kans ehtiny jo paikalle ja samalla mun kaveri lähti käymään jossain :D ja jäin sitten Julian kans rupatteleen kehän laidalle. Tein vähän tokoakin Jessen kans tosi kiva vire sillä ja pari muutaman metrin täydelliset seuruut ja luoksaritkin onnistu tosi kivasti, matka tosin oli ehkä 5-7m , mutta sitäkin upeampia. Kotona illalla otin jäävät kaikki maahan, seiso ja alkeita istu-jäävästä.

Kehässä Jesse meni tosi kivasti ei murissu tuomarille vaikka olikin miestuomari pitkästä aikaa. Seisotuskin meni hyvin, pitäs vaan jaksaa ja ottaa niskasta kiinni, että opettaa KUNNOLLINEN vapaa seisotus ja se, ettei se häntä näytä katkenneelta xD´Mutta niin asiaan... saatiin punainennauha, nauhakehässä koiria taisi olla 6kpl mäykky, villakoira, käppänä, am. cockeri ja venäjän toyterriei meidän lisäks, me ja toy tiputtiin pois, mutta kokemusta rikkaampia silti! Päästiin yhden tutun kyydillä pois mätsäristä, mentiin Parolaan ja käytiin Mummulla syömässä, kun mutsikin oli siellä jo ollut koko aamupäivän ja sieltä sitten kotiin rentoutuun. Illalla kävin n. 1h lenkin, kun mentiin kavereiden kaa koululle ja käytiin moikkaan yhtä tyyppiä ja sillain. :D



Sunnuntaina rentouduttiin aamu ja päivä ja illalla käytiin 8km pyörälenkki, josta alkuun ja loppuun kävelin n.800m ja keskivaiheella kävelin kans n. 500m, että ehtii tulla pissat ja kakat kunnolla. Kyllä huomaa selkeesti, että Jesse tykkää mennä pyörällä, kun sen ilme on sellainen '' mami, tää on se mitä haluun tehä'', into piukeena juoksee vierellä tai vähän eellä. Hyvin menee koirista ja ihmisistä ohi, tarttee vain sanoa ''ohi'' tietty lyhennän hihnaa hiukan. Ainoo missä saaa varoa enemmän on se, kun pyöräili tulee takaapäin normaalia lujeempaa, niin se on sellainen kauhu juttu :D Mutta ei tuosta lenkistä enempää...

Nyt harjotellaan kotona enemmän peruuttamista käskystä sekä liikkeestä istu ja syliin/selkään hyppääminen käskystä, on ihan hyvä harjotella muutakin, kuin ne mitä tuo osaa, tai jtn toko liikkeitä :D

Tälläinen tuli postissa, kun tilattiin noin 1,5 vk sitten M&M verkkokaupasta, tosi hyvä ja sanoisin, että parempi agi treeneihin, kuin tuo meidän mantteli. Tosi hiukan jouduttiin pepast venytellä tätä, niin sitten istuin TOSI mukavasti :) Seuraava koko ois olllut taas liian iso, mutta tossa ei jää ns. turhaa tilaa yhtään. Jessekin on totulle hieman tuohon, tuossa kuvassa tuollainen ilme, kun piti olla paikallaa, kun ois ollu kivempi juosta pallon perässä :D

Loppuun muutama syksyinen kuva :)



Agitreenit 8.10.-13

Tänään oli vuorossa ahdas pekola, mutta saihan sinnekkin aika pitkän ja mutkitkaan radan tehtyä, tuntu, että jalat on varmasti radalla ristissä. Teemana oli sylikäännökset eli tutummin sylkkärit. Itse sain taottua itselleni ekalla radalla pari kertaa melkein kaikkiin kohtaa, että sylkkäri ei persjättöö tai valssia... ei ei Pauliina.

Eka rata näytti tältä:
Ekalla radalla tapeltiin siitä miten lähdössä ollaa. Eka palkka siitä, ettei nassu mennu maahan, sitten siitä että kävin metrin päässä ja sit lähdettiin eteneen. Olin yllättynyt tuossa 4-8 kohdissa, koska esim. J meni putkeen eikä aalle ( 5. esteellä.) sitten, ehdin 5-6 väliin tehdä persjätön ja 6-7 väliin valssin. Puomi oli vauhdikas ja hieno 2on2off kontaktille sitten seuraava ongelma oli11-13 esteillä, koska en osannu oikein kunnolla ekalla kertaa sylkkärillä 13 heittää Jessee, mutta toisella sekä kolmannella kerralla se meni nappiin,

Toinen rata:
'
Loppuun mentiin tälläinen rata. Alussa painittiin taas paikallaolo ongelmista, koska nassua ois paljon kivempi pitää maassa, kuin ylhäällä, mutta sitten, kun päästiin lähteen niin puomi meni taas ihanan vauhdikas ja terävä pysähtyminen, kontakteista pitäs khyllä saada jtn videoo, mutta lupaan, että kun saan avaimen niin ekoilla kerroilla mitä siel käyn treenaan, että yritän itekseni siel kuvailla, tosin laadusta ei mtn takeita :D 

Tarkoitus oisi sitten, kun saan avaimen niin kontakteja käydä ottaan ja vähän muutenkin aksaa ja varsinkin tokoa, koska siellä on ainakin hajuja. Ja Nelli pääsee tokoileen vähän, ehkä rallya voisin sen kanssa myöskin kokeilla.

ps. Viikonlopun postaus tulossa huomenna vähän myöhässä, koska kuvien lataus on HIUKAN venynyt. :D


3.10.2013

Tunnustus!


Olen saanut Liebster tunnuksen Nellin BlogistaTahmatassujen Blogista sekä Sampon Blogista
iso kiitos heille :)

1. Kiitä antajaa/antajia, linkaa hänen/heidän blogi/-t
2. Valitse viisi blogia,(joilla alle 200 lukijaa) ja kerro se heille jättämällä kommentti heidän blogiinsa
3. Toivo, että ihmiset kelle jätit palkinnon antavat sen eteenpäin

Tunnustuksen saavat:

Coman & Caapon Blogi
Emmi Aussien Blogi
Dusty&Iisi Gööttien Blogi
Nelli Cavalierin Blogi
Jussi-harjiksen sekä Brandy-aussin Blogi

2.10.2013

Ensimmäiset talvikauden treenit on nyt korkattu!

Talvikauden ainoa miinun on aina parillisilla viikoilla, kun treenit on Jankk:in hallilla ja ne alkaa vasta 20.30 pintaan ja loppuu 22.00, mutta onneks parillisilla viikoilla on hiukan aikaisemmin 18.00-19.30 Pekolan lavalla. Mutta nyt odottelin Jesseltä energiaa, mutta toisaalta, odotuksen ei ollut paikan suhteen kauhean vaativat, koska viime talvena käytiin siellä ensimmäiset ''vieraat'' epikset joissa alussa haisteli ja kerran kesken radan.

Mutta ensin mentiin Jonnan kyydillä treeneihin, koska kumpikaan vanhempia ei päässyt heittään,
ainoa mutka matkassa oli se, kun Jonnan cockeri Boogie ja Jesse ei tuu oikein toimeen niin alkuun ekat 2-3 min oli kauhee rähinä, mutta sitten loppumatka meni hyvin, sekä tulomatkakin :) Kävin heti käyttään Jessen ja lämppäämässä sitten menin sisälle ja laitoin häkin tolle pystyyn, mikä on aika kätevä ainakin tuolla,
kun ei oo kauheesti mtn koukkuja minne sais koiran hyvin kiinni. Mutta toisaalta turhan iso,
mutta saa kelvata nyt :D

Alkuun Jessee haisteli maata, mutta kielsin aina ja, kun otti kontaktia annoin aina palkan :)
Rata oli aika vauhdikas, mutta yhdessä kohtaa sai olla tosi tarkkana tuossa putkella,
joka meni Aan ali, ja Alla, että meni aalle silloinkun piti, sekä putkeen silloin, kuin pitikin :')

Rata lähtee oikeasta nurkasta 
Hyppy-Okseri-Hyppy-Putki(oikea putkenpää)-Aan alla oleva Putki-Hyppy-
A-Putki(vasen pää)-Hyppy-Kepit-Hyppy. 

En pystynyt numeroimaan tällä kertaa niitä, vaikka yritinkin. Toivon, että joku ymmärsi tuon sönkkäyksen :D

Ekalla kertaa Jesse haisteli alussa, mutta kielto niin lopetti, alussa tuli okserin ohi, 
kun olin liian aikaisin lähtenyt liikkeelle ja ohjannut huonosti, uus aloitus. Meni nappiin, 
koira meni hienosti putkeen tosin siellä mene hiukan hitaasti. Ekalla kertaa meni aan, 
mutta sitten otin uudelleen putki-putki, ja palkkasin välissä ja ohjasin kunnolla seuraavaan putkeen. 
Aalla ei mtn ongelmaa juoksukontakti toimii siellä tooosi hyvin ja mitä keppeihin, 
Jesse hakeutuu tosi hyvin niihin ja vauhtiakin löytyy niistä JES <3 
Ainoo, että nyt saattaa mennä ekasta välistä ja oottaa namia, kun siitä on sitä palkannu, 
mutta jos ei saa namia, niin khylllä jatkaa niitä, 
mutta eiköhän me ne tänä talvena saada tosi kivalle mallille tuon kanssa. 

Toinen kerta mentiin heti perään tällä kertaa täydellinen suoritus molemmilta vauhtia riitti molemmilla ja minäkin olin hyvin ajoissa kaikissa kohtaa (vielä ainakin :D) kontakti meni hyvin, kepit haki tosi hyvin ja jatkoi, kun pidin kättä sillain miten koutsi neuvo, ai, että sitä ilon määrää tässä vaiheessa! 

Sitten meillä oli pieni tauko, menin juottaan koiraa. Vieressä oli yks treenikaveri espanjanvesikoira nartun kanssa, Jesse murahti sille, joka oli tosi outoa, että se murahti NARTULLE, 
josta oli ennen toosi kiinnostunut. No siitä se meni hetkeks häkkiin ja sitten mentiin ulos vähäks aikaa vielä sitten mentiin vielä sisälle ja Jesse sai mennä häkkiin, kun saatiin miettiä mitä haluttais nopeesti vielä tehä, mullla oli selvä aa pari kertaa ja keppei, muutama koirakko meni ennen mua ja Jessee. 
Mentiin ekana keppejä, ne meni tosi hyvin, jos pidin käden ekat kolme keppii, niin menee loppukepit ilman mtn näyttämistä, mutta niin ei mee vielä alusta loppuun. Sitten otin pari kertaa aata ja sit aalta putkeen ja kolmen hypyn suoran loppuun johon oli hyvä lopettaa.