29.5.2013

Mätsäriä mätsärin perään

Mitäs meidän viikonloppuun kuuluikaan?
Kahdet mätsärit Jessen kanssa, Nellin kanssa treenaamista kotona, piti mennä 9v:n kunniaksi mätsäriin, mutta kappas N aloitti juoksut alkuviikosta, joten tyydyin treenaan sen kanssa kotona ja sit muutamat pyörälenkit molempien kanssa,  näin kiteytettynä meidän viikonlopusta.

Perjantaina treenailin Nelli  kanssa ja Jesse oli ihan Nelli  lumoissa, kun toisella juoksut. Annan siis olla molempien vapaana, kun itse olen vartioimassa niitä, kerran J yritti nylkyttää epätoivoisesti väärästä päästä (etujalkaa), kunnes ehdin mennä sanoon/komentaan mitä mieltä olen tuolaisesta käytöksestä. Sen jälkeen J on tyytynyt haisteleen maata missä N on istunut tai maannut. N osaa nyk. tosi kivasti asettautua itse seisotus asentoon. Ravikin alkaa oleen tosi nätin näköistä.  Otin seuraamistakin N kanssa ja tavoite oli se, että, kun pysähdyn (seuraamisessa) niin peppu menee maahan, N tajus idean nopeesti. Sen jälkeen lopetin ja annoin koirille iltaruuat.

                                                   Pun 1 Bis 3

Lauantaina oli suuntana J kanssa mätsärit. Osallistuin pieniin aikuisiin,
ja yhteensä koiria oli pienten kehässä 19.
Parinamme oli ranskanbuldoggi, joka ei kunnolla seisonut. Mutta J meni oikein sievästi.
Saatiin punainen nauha. Sitten kävin pissattaan koiran ja sit alkoikin melkein heti punaisten nauha kehä (olin J kans viimeisessä parissa).
Nauhakehässä oli kaiketi 9 tai 10 koirakkoa, kaikki meni mun silmään tosi hyvin, mitä ehdin tsekktailla. No hetken mietinnän jälkeen tuomari tuli pyytään keskelle ne jotka pääsis sijoille. Me päästiin jatkoon, olin ihan ymmällään, jatkoon pääsi meidän lisäksi italianvinttikoira, sheltti ja viimestä en muista.  Sitten tuomari sijotti 4. & 3., eli oltiin kahden parhaan joukossa. Sitten tuomari liikutti meitä pari kertaa ympäri ja kätteli meidät ykkös sijalle. Sitten, kun tuomari otti kuvat kaikista sijottuneista niin kehu kuinka valppaasti pysyy aloillaan (tai ainakin sillä hetkellä :D)
Ennen bis-kehää käytin taas tuon pissalla ja sanoin iskälleni et nyt 1-2 sija, koska ne saa palkinnoksi rokotuslahjakortin. Sitten bis-kehä alkoikin jo. Bis-kehässä, oli meidän lisäksi, kiinanharjakoira, beagle, berni, valkkari & sheltti. Seisotettiin, tuomarit pulisi keskenään ja sitten mentiin muutama kierros ympäri ja sitten alkoi sijoittelu, 6. harjis, 5. sheltti, 4. valkkari, tässä olin sillain nyt ei 3. sijaa  vaain 1. tai 2. sija, kun näin lähelle päästiin lahjakortteja, no meille napsahti 3. sija, hymyilytti sekä samalla harmitti hiukan, kun ei saatu sitä lahjakorttia, mutta ehkä ens kerralla :)

Illalla kävin vain N kanssa n. 1km pyörälenkin ja treenailin seisomista ja tokon luoksaria, molemmat meni tosi hyvin.



Sunnuntaina aamulla mietin kannattaako lähteä kokeilemaan onnea, mutta päätin, että jos ei sijoille päästä, niin ainakin mukavaa seuraa on, senkin edestä.
Ilmosin itseni J kanssa pieniin ja junnuihin. Junnut oli ensin. Tais olla kuus junnua, joista neljä sijoitettiin. Seisotus, ravi ja kaks tippui pois, ei oltu niiden joukossa, tässä vaiheessa huomas Jessestä, että eilinen mätsäri painoi sille vähän vielä, ei ollut niin skarppina mitä yleensä on. No sitten ''yksilö-arvostelussa'' oli vain ravi ympäri ja edestakaisin ja seisotus. Kun kaikki neljä oli tehny tuon alkoi sijoittelu, 4. oli kaverini am.akitan kanssa, 3. me, 2. käppänä ja 1. yks tuttuvani cavalierin kanssa. Kommentiksi sain, että puhun riittävästi koiralle, esitän hyvin ja voisin mennä jo virallisiin junnu kisoihin, mutta en tiedä haluanko mennä, se jää nähtäväksi. Ehkä N kanssa vois joskus pyörähtää :)

Sitten ehdin pissattaa J ja sitten mentiinkin jo pienten kehään. Vastassa oli tuttu ( petsiestä ) Aram Koikkeri tai luulen niin :D Seisotus, ravi yhdessä ympäri ja sitten ensin meni koikkeri pöydälle ja sitten J.
Jesse meinas tippua pöydältä, koska siinä sen naaman eessä oli ''kehätoimitsija'' joka kai oli siinä just sen takia, että koirat ei tippuis siitä. Mutta anto tosi hyvin tuomari katsoa hamput, ja muutenkin. Sitten kolmio ja edestakaisin meni tosi hyvin ( näihin J ehkä skarppas ihan kivasti ), loppuun tuomari kysyi, että mitä rotuja vastasin '' jackrusselia, kääpiöpinseri ja gorgi'', sen jälkeen se kysyi heti '' miten tää voi olla niin rauhallinen?''
olin sillain ''öö, eiliset mätsärit taitaa pikkusta hiukan vielä painaan ja ei tää muutenkaa oo sellanen adhd terrieri :D'' Sitten mentiin kerran ympäri ja punainenha sieltä tipsahti, oltiin ihan alkupäässä niin ehdin hyvin käyttää tuon pissalla, juottaa, hetken olla aloillaa sekä käyttää lihaskunto tarkastuksessa, joka oli tosi mielenkiintoista mätsärin yhteydessä.

                                          19.5 mätsärin vetskukehässä, aika kivasti N osaa :)

Se joka teki sen tarkastuksen sanoi, J, että sen vasemman puolen etujalka on hiukan kireä, epäilee/epäilen myös minä, että tokosta tullut, kun seurataan vasemmalla puolen, sitten lantio oli kans hiukan kireä, mutta ei kuitenkaan jumissa, sitten takajaloissa oli myöskin hiukan kireyttä. Sanoi, että kannattaa nyt kesäkuun aikana käyttää hierojalla, kun jumeja ei ole vielä syntynyt, vain vähän kireyttä. Joten J pääsee ennen juhannusta hierojalle ja katsotaan jos sitten elo-syyskuun vaihteessa taas.

Sen jälkeen mentiin nauha kehää odottelemaan, ja eihän siinä kauaa mennyt, kun punaset huudettiin kehään.
Takanamme oli tod. narttu jackrusseli, jonka om. oli valjailla kehässä, ja antoi koiran mennä miten sattuu. Sitten, kun tuomari pyytää seisottaa ja aloittaa ns. väärältä puolen kehää kattomaan koiria, niin nainen vaan tokaiseen, että miks pitää seisoittaa, kun toi ees tänne kato, ja oli sillain näähän vois moikata äkkiä, olin sillain juu ei nyt. Ja yritin saada J takas seisomaan, kun toinen kääntyi katsomaan tyttöä joka oli J perseessä kiinni... No sitten onneksi päästiin liikkeelle niin menin heti muutaman ohi,´että tuo olisi sitten meidän takana, kun seisotettais, mentiin niin monta kertaa ympäri, että käsi alko väsyy, pää meni pyörälle. No sitten vihdoin seisotettiin taas, ja tuomari valisi 8 jatkoon  14 koirasta, me oltiin siinä. Sitten lisää seisotusta, tässä vaiheessa huomasin, että kehässä oli ollut ''yksi ylimääräinen sen liikkeen ajan joku mummeli jonkun pennun? kanssa silloin kun mentiin ympäri, ja heti ne kaikkos kun liike loppu :D, mutta sitten tuomari mietti pitkään, ja sit jouduin jo J kannatteleen, kun se ei vaan jaksanut kerta kaikkiaan seistä, joten ei päästy enään 4. parhaan joukkoon. Ainakin sen opin, että yks väli päivä mätsäreiden välissä, että kahtenä päivänä en voi mennä ainakaan J. kanssa tai ehkä just ja just junnukehään.

19.5 päivän mätsärin junnukehästä :)

-------------------------------------------------------------
Loppuun pikku sepustus Nellin 9v:n kunniaksi!
8v;n jälkeen ollaan saatu aikaan vaikka mitä muutamat kerrat käyty koirahierojalla, peitsaus saatu melkein pois kokonaan, esiintyminen näyttää tosi kivalta nyk. sekä tokokin alkaa sujuun tosi kivasti. Tuntu vaan, kun täytti vuosia, että toi ois nuorentunu ainakin 5 vuodella, meinaan semmonen kakara oli muutaman päivän....


23.5.2013

Yhteen postaukseen kiteytän agi- sekä näytsi treenit

Keskiviikkona.....
oli aksa treenit, kuten aina nyt kesän sekä osan syksyä (syyskuuhun asti).
No tää oli ensimmäinen kerta vasta, kun a. ei ollut yli +20 sekä b. ei ollu ennen radalle menoa kuuma  ja vielä se, (c.) ettei meidän ja toisen ryhmän välissä ollut ''väliaitaa''.
Joten olin sillain, että tavote on se, että koira pysyy omalla radalla, ja tekis suhk. hyvin vaikka toisella puolen menee 3.lk koiria pitkää rataa.

1. Rata
Eka rata näytti jota kuinkin tälläiseltä. Kepeille meno oli toisaalta hankalaa, koska se oli
meille ns. väärä puoli eli meidän ''heikompi'' puoli, eli J meno ei ole niin varmaa,
kun jäin pussin puolelle. Pussi meni kivasti, samoi pituus pitkästä aikaa ja tästä saan iloita, että vihdoin
J on tajunnu, että putkeen saa mennä lujaa ja juosta täysiä sieltä läpi, eikä ''etana'' vauhdilla sieltä.
Aan meni kivasti, tosin aina peppu tippui, joten nostin kädellä sen ja palkkasin. 11-12 meni tosi hyvin,
pelkän äänen avulla ''hop ja läpi''  Joten kivasti, meni ellei tota kepeillä menon sähläämistä lasketa :D


 2. Rata
Tää rata oli meille sopivanpi, koska kiva alku suora, tosin J meni erittäin herkästi 3. hypyn ohi, sit kivan käännöksen teki, aina hiekat lensi, kun se kurvas aika voimakkaasti aalle. Ja tälläkin radalla ongelma, että aalle piti nostaa takas, kun se peppu ei jää sinne, kepit meni tosi kivasti :3
Sit 8-9 esteiden välissä tein takaaleikkauksen ja sitä koutsi kehu ja paljon, sano, että tosi hyvin osasin, ja koirakin jatkoi hyvin matkaa ja sanoikin, että kisoihin vaan ainakin hyppärille, et kontaktit kuntoon niin hyppärit ja aksa radat kutsuu teitä :D Olin sillain, no jos ensin siru ja jos syksyllä sitten se yhden tai kahden startin verran ottain :)
J ennen aksa treenei ;)


Torstaina....
mentiin ehkk järkkäämiin näyttelytreeneihin. Ensin mun oli tarkoitus N kanssa mennä ''juhliin'' N 9-v päivää ja samalla käydä lenkillä ja päästää uimaan se, mutta olikin niin huono sää ja iskä ei sit viittiny sitä heittää mulle kaupunkiin niin suuntasin J kanssa sitten vähän muistutteleen näyttely juttuja viikonloppua varten.
Ensin käveltiin n. 2km Linnapuistoon, sit ehdin kokeilla Sampoa (kultsu), aika hyvin osasin ''esittää'' kultsua vaikka S olikin hiukan Julian perään. No jos kesäkuussa kun menee junnuihin lainaan, niin sais S hiukan tota Julian perään menoa vähennettyä :)
Jessekin meni kivasti ja anto tutkia itsensä ja oikeestaan mitään extra mainittavaa ei ollut. Pysy muuten paikallaan, vaikka ''tuomari'' vinkutti lelua sen naaman eessä, ylpeä saa olla pikkuisesta. Kun treenit loppu otin puhelimella Samposta rakenne kuvan ja sit yritettiin saada suhk. hyvä kaveri kuva Samposta & Jessestä, kerrankin molemmat pysy samaan aikaan paikoillaan, mutta sitten itse kusin tarkennuksen, no aina ei voi voittaa vai voiko?

                                                    Sampo & Jesse

                                          Sampon rakennetta 2v 10kk

Ps. NELLI TÄNÄÄN KUNNIALLISET 9V, VIIKONLOPPUNAN NELLILLE OM. POSTAUS ;)

22.5.2013

Banneri...

....on hetken tuommoinen mulla, mutta huomisen aikana saattaa monta kertaa vaihtua vielä ja toivon, että teillä lukioilla riittäis kärsivällisyys odottaa sitä.

Ps. keväisen/kesän väri ehdotuksia otan vastaan :)?

19.5.2013

Kuvapostaus ;)


^^ Näin leikitään

Jesse & sen uus fleece-hihna

Jesse keskellä kukkien :D

Nelli & valkovuokko :3

Jesse kera valkovuokkojen

;)

kesä tulee :D

parhainta poseerausta Nelssonilt :)

ötökkä 


Jeeeee ;D


^^ Ihana kuola vana.... :D

Jesse ''mikä ton ongelma on?'' :D

Nelli nauttii kesästä, ja Nellikö muka ens viikol 9v, ei ainakaan näytä sitä :D

Jere posettaa

Nelli ennen pesua.... 

.... n. 2h pesun jälkeen :D

Aurinkoista kesää toivottaa Jesse ;)

19.5 Match Show Linnapuisto, Hml

Mentiin paikalle jo 09.30 ja vähän yli kymmenen alkais toko. Olin ilmonnut J jo tokoon ennakkoon. Alussa tuli aika kiire, kun piti pissattaa ja miettii minne voin N laittaa kinni siksi aikaa, kun J kanssa ollaan tokoilemas.

No aloitettiin luoksepäästävyydellä sekä paikalla ololla.

- Luoksepäästävyys, 10
  - Ehkä yhden askeleen peruutti, muuten todella hyvä.

- Paikalla olo ( kaikilla 1min), 9
  - Itse pidin varmuuden vuoksi hihnassa ja nyt oli ihan ok paikka makuu. Meinas nousta, mut mulkkasin sitä , niin ei ehtiny nousta onneks, saatiin ysi siksi, kun muilla oli se väli matka niin hihnasta se miinus 1 pinna. Mutta tosi hyvin pysy ja ei ennakoinu sit yhtään sivulle tulossa loppussa edes.

- Seuraaminen kytkettynä, 8
  - Alussa kontakti ihan muualla varmaan ekat 3m, mut sit se parantu loppu kohden,
    tosin loppuun huono perusasento :)
   
- Seuraaminen ilman hihnaa, 9
  - Sama alku, mutta paljon tiheämpi seuruu ja paljon paremmat perusasennot <-- tää oli sitä J mitä
    se näyttää yleensä treeneissäkin.

- Liikkeest maahan, 0
  - Tää on ollut meidän heikoimpia liikkeitä, mutta silti tuo on tän osannut, ja kaiken lisäks mun kaveri tuli juuri kehän laitaan, ja sinnehän  tuo jäi kyylään ja istuun. Eli ei mennyt maahan.... Alku seuraaminen suju sentäs.

- Luoksari, 5
  - odotin jotain 8, koska viimeks meni hyvin ja aina mennyt hyvin eikä mitään ongelmaa ole ollut.
   Tupla  käsky. Nopeutta oli, mutta meni ohi ja jäi kyylään kaveria ja perusasentoonki meni hetki.

- Liikeestä seisomaan jääminen, 7
  - Mitäs tästä ihan järkkyä, silti saatiin 7, outoa sanoisin minä :D

- Hyppy, 5
   - Tupla käsky, muuten meni ihan ok.

- Kokonaisvaikutus 7

Sanoisin, että paikalla oloon, seuraamiseen ilman hihnaa oon tosi tyytyväinen. Mihin taas oon pettynyt niin hyppy, luoksari sekä liikkeestä maahan. Mutta katsotaan jos sama yhdistys järkkää vielä syksyllä niin jos silloin menis paremmin eli saatii 135 pinnaa yhteensä tai muute olla viime möllitokosta sama pistemäärä tai puol pinnaa enemmän. Eli ALO3 ja sijoitus 4.



Tokon jälkeen mulla oli reilu puol tuntia ylimäärästä aikaa. Käytin koirat pissalla ja annoin niiden käydä uimassa tai Jessen jos se ois menny, mut Nellin vaan mahaan asti, koska se kuivuis niin kauan.

No sitten vihdoin pääsin J kanssa junnuihin. Siellä se oli jo hiukan väsähtänyt ja koitti murahtaa, mutta sain onneks pidettyy sen sillain, ettei päässy kattoon taakseen ja sit keskitty tosi hyvin. Tuomarin otti tosi hyvin vastaan, eikä arastellut. Kolmio meni hyvin, ympyrä meni hyvin. Meitä tais olla yht. 5, no sitten sijoitettiin viides, neljäs, olin sillain nyt mä oon kolmas, mutta ei eli olin 1 tai 2. Päästiin menee toy? villakoiran kanssa edestakaisin vieräkkäin, narttu ihan vieressä tuo ei sanonut, mitään tai haistellut edes sinne päin. Mutta 2. tultiin, eikä huonolle hävitty eli JH 2.

                                          Futis on J laji :D

Sen jälkeen juoksu jalkaa vaihdoin koiraa vain ja menin N kanssa vetskuihin. Vastassa meillä oli 10v? upea englanninsetteri. Alkuun seisotus ja sitten kehän ympäri ravia. En tiedä peitsasiko, vaiko ei. Mutta ainakin tuolle on mennyt tuo seisottaminen sinne kalloon, koska osaa olla tosi hyvin, antaa asetella hyvin yms.
Sininen nauha saatiin.  Sit ehdin käyttää koirat häkin luona juomassa ja sit mentiinkin jo nauhakehään. Nelli seiso tosi upeesti. Ja mä en nyt muista mentiinkö ees kertaakaan ympäri, taidettiin kerran mennä. Mutta sieltä napsahti ykkös sija, olin sillain ''wuhuu''.

No sitten taas koiran vaihdos ja J kanssa x-rotusten kehään. Meni hyvin seisotus, ravi kaikki, ja sieltä se punainen napsahti. Nauhakehässä oli vain Jesse ja yksi toinen koira. Molemmat meni hyvin ja sit kokeilin seisottaa J sillain, et namikäsi maassa niin se tuo sille ''erilaista'' ryhditkyyttä'' niin sieltä tuli ykkös sija Eli  PUN 1 & Nelli SIN 1, olin sillain no kukas Nellin esittäis sit Bis-kehässä, kun molemmat sinne pääsi.
Onneksi yksi tuttu lupas esittää sen ja hyvin esittikin BIS 4 sijalle. Jessekin taisteli itsensä BIS 3 sijalle asti.

:)

jotain samaa niissä taitaa olla... :D

Elikkäs koko päivän saldo,
möllitokossa 135pisteellä, ALO3 ja sija 4. J kanssa JH 2 + PUN 1 BIS 3 & Nellin kans Vet SIN 1 BIS 4

Kaikki palkinnot J & N. 7 kpl Poksuja :D ( Bis-kehästä kaks(molemmille), molempien normikehästä 1x2=2kpl, Jh 1kpl ja tokomöllistä 2kpl, ja  tosin en tiiä miks sai tokosta kaks poksua vai junnuistako sain. No anyway :D ku tais olla maassa ja sit kassissa poksu ja huomasin sen vasta kotona. Sit 2kpl ruusukkeita, 4kg? joseraa, 10e lahjakortti m&m, namipusseja 3kpl, 4kpl 1kg jahti vahdin koiran makkaraa, agility pussi, ja kaikkee muuta sälää.

^^ sälät :D

Aksa putki :D



16.5.2013

15.5 Agiliitelyä + kaikkea pientä kivaa lisänä ;)

Viikonloppuna suurimaksi osaksi itse kuvailin kukkia/koiria tai no yritin harjotella manuaalilla kuvaamista sekä macrolla kuvaamista, perjantaina keskityin harjoitteleen kukkien kuvaamista, lauantaina J sekä N yksinään ja sunnuntaina otin yhteiskuvia sekä kukkien seassa olevasta J, joka posetti varmaan tunnin ajan niin söpösti (että, tuitui <3 ;) ), kukkien seassa yms, sekä pellolla kävin ottaa vähän kuvia molemmista.

Viikonloppuna treenailin myös tokoa, kävin molempien kans kaikki liikkeet läpi, paitsi N kanssa hyppyä en ottanyt ja tietty luoksepäästävyydet jäi molemmilla meni tosi kivasti, Jessellä varsinkin hyppy, kun tais olla toinen kerta, kun ihan ''kunnolla'' otettiin sitä. Hyvin meni, mutta meinas tulla siihen esteen viereen aika helposti, mutta tosi nopeeta sain sen tajuun, että kääntyy vaan siinä. Ja käytän vielä eri sanaakin, kuin agissa, agissa hop/hyppää, tokossa vain ''yli'' ja sitten ''seiso/odota''. Nellin kanssa meni kans suhk hyvin, kun kesäloma alkaa niin pitää sitten alkaa käydä kerran ainaki kahessa viikossa ihan kaupungissa kävelemässä, ja siinä samalla treenailla, että se tajuis, että voi muuallakin tehä täydellä keskittymisellä eikä vaan kotona. Kotona ja ihan lähettyvillä tekeen todella keskittyneesti ja ihanalla innolla ( ikään verrattuna), mutta esim. kaupungissa se ei tee, kun se luulen jokaista autoa iskän autoks ja luulee pääsevänsä sinne niin koko ajan keskittyminen herpaantuu, mutta hetken kun keskittyy niin sen ajan oikeasti keskittyy tosi hyvin ja siitä saa palkkaa ja paljon kehuja.

                                         Vanha kuva, mutta kaikki uudet on viel kamerassa :D
                                                Mutta tätä pääsiäistä on ikivä ;) Kaikista kivoin Pääsiäinen oli.

Maanantaina käytiin n. 7km-8km pyörälenkki kaverin kanssa, kun pyöräiltiin eka n. 3,5km kaverin kans kaverin tutuille, koska kaveri vie sunnuntaina niiden koiran kai mätsäriin niin ne harjoitteli näytsi juttuja ja me alkuun nopeet näytsi jutut ja sitten oikeastaan loppu aika tokoa, ja yllättävän hyvin keskitty, vaikka ihan uus ympäristö ja toinen koira siinä ja siinä ympärillä meni autoja, ihmisiä, koiria ja kiljuvia lapsia, sen jälkeen m&m kautta kotio josta tuli n. 4km-4.5km

Tiistaina käytiin mun kaverin kans lukemassa, yhdellä nurmikolla kokeisiin ja otettiin eväät mukaan niin tottakai J pääs myös nauttiin reiluks 2h aurinkoa.

Keskiviikkona oli agi. Ensin käveltiin n. 1km lämmittely lenkki kaverille ja sit hypättiin niiden kyytiin ja lähdettiin  ajeleen ''kentälle'', siellä ehdin käymään J kanssa n. 15min ''pissatus kiekan'' ennenkuin alko radan teko + puomin laitto ja kepien laitto sivuun. Eli ''ratana'' oli erittäin haastava verrattuna, mitä mentiin/tehtiin aina Pekolassa, ja sitten toisella puolen sivussa oli puomi, missä sai käydä yksikseen treenaileen ja toisessa ''päässä'' kepit. Eli häiriöö oli ihan vieressä + aidan toisella puolen ( about n. 10m), mikä ei ollut kaukana ja siellä meni 3lk kisaavia koirakkoja. No saatiin todella kauan odotella omaa vuoroa, koska monille tuotti ongelmia 3-5 esteillä, että monet hinkkas sitä vaan ja sitten kerran se ihana loppu suora ja ehdin siinä käymään vähän ennen meidän vuoroa viel pissattaan J, ja sitten ehdin tokoileenkin siinä ja sit otin 30s paikkiksia muutaman kerran ja ne meni tosi hyvin.

Itse radalla meni kivasti, meillä meni tosi hyvin jälleen kerran, sain suhk. nopeesti alussa siihen kontaktin ja se sit kesti koko radan ajan mitä siellä oltiin, koutsi sano, että nopeutta tulee lisää heti, kun ''alan meneen nopeempin, esim. nyt loppusuoralla tai sit J ottaa sen ''kisana'' kumpi on nopeempi), että Jesse pitäs oppia meneen nopeemmin vaikka ite jäisin jälkeen/taakse, mutta putkeen meni vauhdilla vaikka en saattanut edes kauhean lähellä tai ainakaan omasta mielestä? :D Eli nopeus harkkoja sillain, että itse jään J takapuolelle.



Torstaina käytiin n. 2-3km lenkki ja samalla Jesse pääsi uimaan, tai kerran kävi ite ja sit oltiin siinä hetki ihmeteltiin maailman menoa ja sit pidin sitä hetken vedessä sillain, että uis paikallaan, ja sit päästin irti, kun meni vähän hitaampaa, koska ainakun, Jessen laittaa uimaan ( silloinkun pestään järvellä mökillä) niin se ui niin lujaa, kun pääsee :D vaikka hiukan hitaamminkin pääsis.

;) 
Näin kivaa on mennä jäällä :)

9.5.2013

Vuoden ekat agility treenit ulkona.... ( plus mätsärit ) :D

...ja en voi sanoa kuin Wautsi wau, tais saada ''auringon piston'', kun noin hyvin meni.
Siis toi ei yhtään vetänyt koirien perään, kuunteli tosi hyvin, vaikka vähän oli keskittymis herpaannuksia tuli muutama, mutta sen teki aika varmasti kuumuus eikä toiset koirat tai hajut. Huomas, kun +20 taulussa ja muutaman kerran radan juoksee läpi niin on ihan puhki poikki sekä itse, että koira ja sitten, kun se aurinko porottaa suoraan ''niskaan''.Mutta itse rata oli tosi kiva, kontakti toimi suhk. hyvin ekalle kerralla, olin liian hidas palkkaan aalle, mutta puomilla oli vauhtia ja kontakti ihan ok, sitten vauhtia tietty puuttu muuten aika paljon, mutta ottaa huomioon ton kuumuuden niin ymmärrän ERITTÄIN hyvin :D Ja sitten esteen 10 jälkeen 11. eli kepeille niiin meni herkästi puomin suuntaan, mutta sain suhk. hyvin kuitenkin käännettyä sen :)

Mutta erittäin yllättynyt ja tyytyväinen oon tähän ensimmäisiin ulkotreeneihin. Ja otettiin me ihan lopussa 15s ja 30s paikkamakuu pätkät ja seuraamista häiriössä ja ihan kivasti oli häiriöö, kun koiria menee/meni radalla ja vieressä viidestä koirakosta kymmeneen koirakkoon :)

Sanotaanko, että 1-2 esteet oli helpoin kohta ja vaikein kohta varmaan 4. hypyltä aalle eikä putkeen, ja sit 7. hypyltä putkeen eikä aalle, miten Jere meni kerran ja sit toi 10. hypylt kepeille. 

-------
Tänään oltiin Tampereella Teivon mätsärissä, matkakin meni tosi hyvin, kun oli mukana '' ei niin kivoja'' koiria Jessen mielestä autossa, kun oli a.akita & kultsu, sekä Jassu&Julia, mutta hyvin se nukkui takana, mun jaloissa :) Samoin takasin tullessa. Osallistuin pieniin ja junnuihin, Juliakinctuli kanssa oman koiransa kanssa  junnuihin. Junnuja oli vain 4. No eka seisotus, muutaman kerran kehä ympäri, ja sitten ''yksilö'' arvostelu. Jesse meni suhk. hyvin, paitsi, kun oli mies arvostelemassa niin meni pöydällä vähän kasaan, kun se tuli tutkiin, mutta ei onneksi sitten näyttänyt hampaita tai murahtanut, reipastu sitten loppu kohden. Mutta antoi kattoo hampaat tosi hyvin. Sitten taas liikettä ja sitten jo sijotettiin, jackrusseli 4, berni 3, sit kierros viel jäljellä minä ja kaverini Julia, ja Julia voitti miedät, ei huonolle hävitty, Onnea heille :) Junnuissa oli tosi runsaat palkinnot mm. namia, luu, iso kassi, ruusuke, poksu yms ja paljon muuta :D

2x lelua, 2x nameja, luu, ruusuke, poksu, iso kalenteri, ruokakippo, jtn puhdistusaineita yms  :)


 Sitten oli varmaan 20 min tauko ennen kuin mentiin pienten kehään, siinä välissä käytin tuon pissalla, meitä vastassa oli TODELLA kaunis villakoira, joka meni tosi hienosti ( ainahan ne :D ), mutta seisotus, kehä ympäri ja meidät heti pyöd'lle, Jesse oli paljon reippaampi pöydällä, kun sama tuomari, kun junnuissa. Sitten edes takaisin ja sitten mentiin odotteleen, kun toinen koira oli pöydällä. Sen jälkeen ympäri ja seisotus. Ja sitten tuomari mietti kummalle antaa pun-nauha ja kummalle sin-nauhan, olin sillain juu sininen tänne kiitos, mutta yllätykseni, saatiin punanen, en ollut uskoakseni, että voitettiin ''puudeli'' :D Sitten olikin ''pitkä'' odottelu ennenkuin päästiin nauhakehään, kehässä taisi olla n. 11 koirakkoa, muistan ainakin, että kaksi villakoiraa, sheltti, staffi? oli ainakin. Tuomari mietti kauan kumpi puudeli pois ja kumpi jäis viel kilpaileen sijotuksista. Ensi seisotus ja sitten kaikki ympäri. Sitten tuomari kätteli 2 vai 3 koirakkoa pois ja sitten taas ympäri, ja sitten tiputettiin loput, paitsi 4 jäi kehään, mei taidettiin tippua toisiks viimesinä niistä ketä ois sit sijotuttu, mut veikkaan, että se ei valinnu meitä sen lisäks ku oltiin jh 2 jo. Eli päivän saldo jh2 + pun -.

Aina välill' otettiin tokoa, ja seuraamista sitten muutama 30s paikkikset ja tosi hyvin pysy kontakti vaikka ympärillä oli koiria, ja sitten vähän temppuja, ai että toi keskitty niin upeesti koko reissun ajan :)

koko kööri :D 
Jehu am.akita ( n.7kk), Sampo kultsu ( 2v 10kk)& Jesse, x (2v 2kk)

6.5.2013

Jesse loisti tänään ainakin tokotreeneissä :)

Tänään piti pienellä porukalla mennä treenaileen, että sais häiriötä, mutta kaikille tuli joku este,
ettei sitten ollutkaan kuin minä&Jesse ja kaverini Riikka kuvailemassa.

No tuolla nurmikentällä olisi sitten tarkalleen 12 päivän päästä tokomöllit, joten kai ''kotikenttä'' etu on
pakko hyödyntää ja treenailla ainakin muutaman kerran vielä ennen möllejä tuolla. Mutta siis Jesse pysy
kivasti vapaana, vaikka ihmisiä meni ohitse (siis autotie toisella puolen tosin ei paljoa autoja kulje
siinä ja ''kentän'' läpi menee hiekkatie,  missä mennään kävellen, pyörällä yms. Mutta eihän tuo koskaan oikeastaan ole vieraita ihmisiä rakastanut eikä sen enempää onneksi kiinnostunutkaan. Eikä oikeastaan autoistakaan, ne koirat on se suurin mielenkiinto tuolle. Mutta itse treeneihin....

Seuraaminen (hihnan, että ilman), onnistui tosi hyvin, täyskäännös meni upeasti, kun pysähdyn, niin J peppu menee heti maahan, eli on tajunnut, että, kun seuraamisessa pysähtyy niin pepun pitää mennä maahan. Käännöksetkin meni tosi hyvin, että tän päivän perusteella se 9 voisi tupsahtaa möllissä, jos ei hajut silloin kiinnosta, mutta onneks möllien ''mölleissä'' saa nameja käyttää, jota varmaankin tarvitaan, koska palkattomuus ei ole vielä kauhean hyvä Jessellä.

Luoksetulo, vauhtia oli, joka on hyvä, mutta hiukan vinoon tuli, mutta korjasi nopeasti ilman,
että ehdin sanoa ''sivu'' :D

Jäävät, liikkeest seis on todella huimasti tässä 2 viikon aikana parantunut, ei sekoita enään maahan menoon, sekä se ei hiivi takana muutamia askeleita, tässä nyt palkkasin, kun tulin takaisin, niin mutusti namia,
ettei ehdi ennakoida ja se toimi tosi hyvin, eli ennakointi unohtui, kun sai syödä namia.
Liikkeestä maahan, menee kans tosi kivasti samalla taktiikalla, sitä ennakointia lähdin hakemaan pois
ja toimi, vähän nopeammin ehkä sais mennä, mutta hyvä näinkin :)

Nyt pitäs viel tässä sitä paikkamakuuta aika paljon vahvistella :) Mutta aika hyvillä meidät ilmoitan sinne möllitokoon :) ja se ois aika varmasti torstaina Riihimäelle mätsäreihin :)
Ja yllättävän hyvä vire J oli vaikka 2km pyörälenkki ennen ja jälkeen tämän :)

Mätsäröintiä + turisteilua Tampare kv:ssä

Perjantaina käytiin kaverin kans eka pekan akvaariosta ja sitten mustist&mirrist katteleen mulle ja Jesselle aksaan fleece hihnaa, mutta en ottanut vielä mukaan mustist&mirristä, koska ajattelin katsoa tuolt tampereen näytsistä sitä katsoa ja muutenki, kun sillä on 18e hintaa, mutta varmaan todella kätevä aksaan, ja sitten kävin apteekista hakeen matolääkkeet Jesselle, Nellille & Iirolle ( kissa).  Ja pekan akvaariosta lähti punkkipanta mukaan :)

Matolääkkeet :)
Tää on mun mielestä tosi hyvä ainakin ollut Jessellä, mutta esim. pitkäkarvaiselle ei välttis niin hyvä kuin esim. expot? Ja tää on siitä myös parempi kuin normi punkkipanta, kun tän kans voi mennä uimaan, ainoo miinus on se, että ekat päivät haisee ihan karmeelle :D

Lauantaina herättiin ''aikasin'' ja lähdettiin aamutoimien jälkeen mätsäriin käveleen, kun onneks oli n. 1km päässä niin Jesse sai samalla kivan aamulenkin. No, kun päästiin mätsi paikalle niin menin suoraan ilmottautuun,  tosin ne laitto eka meidät pentuihin ja sit vähän ajan pääst ne tuli kysyyn, et meniks Jesse pentuihin vai pieniin? :D sit sanoin pieniin. No kehässä Jerppa meni tosi hyvin, kunnes pöydällä murahti ensimmäisen kerran elämässään tuomarille, olin sillain wtf. Mutta silti saatiin punainen nauha, ja mentiin odotteleen nauhakehää. Ennen nauhakehää, kuvailin kaverien koiria ja sitten meninkin jo nauhakehään eli kehät meni tosi nopsaan tai ainakin pienien kehä. Kehä oli erittäin pieni, että teki ihan kivaa olla melkei kiinni toisessa koirassa, ja tuomarit sijoitti oudosti pienissä kai 4, pennuissa 3 ja isoissa 2, eli ihan oudosti, mutta ei tällä kertaa sijoituttu. Eli tulos pun -. Ja aika epätasaisesti meni palkinnot, esim. kaveri oli isoissa sin 1, se sai 3 sija ruusukkeen ja pienen namipussin, kun taas toinen kaverini pennuissa pun 1 sai 1.sijan ruusukkeen 10kg ruokaa. Mutta jälleen ollaan yhtä kertaa kokeneempia :)

Jehu pentujen Pun 1 Bis -

Jesse mätsärien jälkeen :)

Sunnuntaina aamulla tein aamulla taas aamutoimet ja käytin Jesse pissalla ja lähdin 5km polkeen ''aamuvarhain'' kaverille, kun lähdin kaverini seuraks Tamperelle näytseihin. No siellä kattelltiin kultsuja ja käytiin kattoon kojuja ja sit kaveri meni jo oman kultsunsa kans kehään. Sen koira sai eh4 :)
Tän jälkeen katseltiin kultsui vielä, sitten käytiin kattoon nöffejä, bernejä, tollereita ja ostaan vähä ''tuliaisia''.
Sit moikkasin muutamaa tuttua, ja sen jälkeen lähdettiin kotio jo :) Kaverille tullessa, kävin ''kotiin tulomatkalla, kun olin pyörällä liikenteessä'' niin moikkaamassa serkun 7vk sakemanni pentua :)
Aivan ihana tapaus jos ei lukuun oteta sitä, että ainakun varvas heilahti niin siihen olis ollu niin kiva käydä kiinni :D Saas nähä minkälainen tyttönen tästä kehkeytyy, kun serkku kokeileen ainakin suojelua sen kans ja sitten pelastusetsintää varmaankin. :)

Illalla iskä tuli viel käymään kattoon mua, kun mutsi tulee/tuli ens yönä etelästä, niin se otti Nellinkin mukaan niin Nellinkin pääsi heittään iltalenkkiä ja vähän tokoileen :) Otin seuraamista ja perusasentoa ja vähän näyttelyjuttuja, tosi kivasti keskitty heti, kun iskä & jesse meni ''piiloo'' kun ne meni 300m ''lisämatkan'', sillä aikaa, kun vähän treenailin tuota
Tuliaisia tampere kv:stä

mm. 2 ''luuta'' makuina pekoni ja minttu, sitten 3 kpl hau haun tikkuja makuina kana-, lammas- 
& lihatikut, sitten hauhaun purutangot (7kpl) x2, sitten Hau haun 2 in 1 uutuus herkkui kana-riisi (80g), 
ja kanakierre tikkuja (100g), sitten 28gx3 ( tonnikala,2xkanafile) ja sit 4kpl lampaan korvia. Ja nää mäkso yht n. 12e :)



Tammikuu

Herkut/Luut
2x Mini puruluita, joissa kanakierrettä 0,70snt/kpl (yht. 1,40e)
Sianliha suikaleita 80g 1,68e
HauHaun Kanakierrepussi ( 3,70e)
Kanaluita (4,49e)
Possunkorva (0,99e)
Possun korvansiivuja (1,23e)
''Mini Luu Tikkuja'' (2,10e)

Hygienia/Terveys
- Koirahieroja x 2 (yht. 40e)

Harrastukset

E-hkk:n Jäsenmaksu (20e)
Agin Kevätkausi (25e)
Lisenssi ( 24,50e)

Muut
- Isohko Vinkuva pallo (norm. 4,90e, mutta oli -70% alennuksessa, eli makso 1,45e)
- ^^ Samanlainen, mutta pienemmässä koossa (Norm. 2,90e, mutta -70%, eli hintaa oli sitten 0,85snt)
- Lihoja (3x 500g) ja muutama raakaluu (yht. 6,10e)

Yht.  133,49e

Helmikuu

Herkut/Luut
3kpl herkkutikkuja (1,49e)
Irtoherkkuja (0,84e)
Herkkuluu (3,49e)
Jäniksenkorvat x3 ( 1,50e)
Jotain kana herkkui (1e)
12cm Normiluita x2 (2e)
Sian keuhkoa n. 115g (2,24e)
Kanan siipipaloja (2,03e)
Buffaloluu (normiluun tyylinen) (1,10e)
Puristeluu n. 15cm ( 1,19e)
Racinell Piggie korva (0,89e)
Puruluu kenkä ( 0,99e)
100g kanan kauloja (3,56e)


Hygienia/Terveys
Attapectin 30 tabl. (11,82e)

Harrastukset
-

Muut
Koirakalenteri (0e)
30cm-40cm pitkä vetolelu (0e)

Yht. 34,14e

Maaliskuu

Herkut/Luut
40cm Solmuluu (5,10e)
Niskäjänne ( 5,55e)
Sian korvapaloja ( 1,95e+2,78e=4,73e)
Siankorvia x2 (ymt. 2,15e) Kalliita :D
Purukenkiä x2 (yht. 1e)

Hygienia/Terveys

Harrastukset

Muut
Rusto luita 1,650g (4,13e)
Herkkupussi (0e)
Reikäpallo ( 8,95e)
MUSCHin naudan maha 500g (1,75e)
MUSCHin lihainen rasva 500g (1,55e)
MUSCHin kana-ateria 500g (2,20e)

Yht. 37,11e

Huuhtikuu

Herkut/luut
-Herkkuluux2 (2x3,49e=7e)
- Frolic (3,45e)
- Kanaherkku tikkui 12kpl (0,95e)
- Royal Canin mini adult 800g (4e)
- Kasvistikku (0,59e)
- Kana herkkurulla (0,99e)
- Lammas- & Kanatikkut (2x0,59e=1,18e)

Hygienia/Terveys

Harrastukset
Mätsärit (27e yht.)

Muut
Nettitilaus (10e)

Yht. 55,16e